MUSTA SADE

MUSTA SADE

Maa on valkea ja hyvä olla,
kauneus joka siloutuu sinisen sävyihin - koskettaa,
liikauttaa, liikuttaa sielua - ahdistaa nielua.

On rykäistävä, nykäistävä kalvosimelle jatkoa,
pyyhkäistävä nyyhky kuin ohimenevällä liikkeellä;
ennen muiden äkkäämistä,
käännyttävä muina miehinä takaisin osallistuvaksi.

Minkä perkeleen sitä ihminen mahtaa,
jos kauneus osuu suoraan omaan silmään;
pläjähtää suin päin päin näköä
ja alkaa oitis vaikuttaa?

Kaihertamaan - vatvaamaan kaihoa,
yllyttämään sitä sellaiseen purkaukseen,
jotta pois pitää kääntyä muista,
kätkeytyä itsensä suojaan.
Hartioiden hytkymistä pidätellen.

Sitä siinä vaiheessa sanattomasti rukoilee,
anoo mustaa kiehuvaa sadetta siloittamaan näkymä;
entiselleen - mustaksi mannuksi -,
suruvoiton isänmaaksi ilman kyyneleitä.

Pelkällä kapealla,
onean apealla melankolialla varustettuna.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!