OUTOJA iLMEiTÄ
Kävellä lehtikerroksella,
väistellä vastaan satavia lehtiä iloisesti hypellen;
hauskaa.
Seuraus ylenpalttisesta vilpittömästä ilosta ja olosta;
outoja ilmeitä satunnaisissa vastaanastujissa,
pitävät hulluna - yhteiskunnalle vaarallisena höpsönä
kun wanha hippi loikkii pikkulikkojen ruutua,
vaikkei liiduttu ruudukko erotu lehtikerroksen alta.
Sataa tihuuttaa,
pilvien mukaan naapuri pitäjässä loitoaa,
mutta ne on sen ansainneet;
pitäkööt mokomat ankaran rankkasateensa.
Polulla pou'istuu,
kesä tuntuu yhä jälestävän perässä;
lehtiä kyllä varistaa,
mutta eipähän niitä ikuisiksi ajoiksi ole suunniteltukaan.
Miten sitä ruskankin kokisi,
jos puut eivät koskaan irroittelisi?
Ikivihreyttä vaan silmänkantamattomiin.
Runotkin pitäisi keksiä omasta päästä.
Keskellä väkevintä talvea,
keskellä kuolemaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi