MUNKKiKUORO

MUNKKiKUORO

Tuli leikkii piilosilla oloa
vaikka syötiksi on annettu parhainta mahdollista,
kannosta vestettyä tervaista lastua.

Nirsoilee hieman kosteissa;
hiki kihisee lastujen pinnoilla aikansa kuni haihtuu pois
ja altistaa herkun liekkien nuolaisulle.

Hetkessä lieskat ampaisevat,
keltaoranssi meri syöksähtää täyteen wimmaan,
humina soi ortodoksimunkkien kuorona,
saa vaikuttamaan lähimmät puut tuulevimmilta.

Haistimiin välittyvä tuoksu kihottaa veden kielelle,
vatsa kiihottuu,
tarjoutuu vastaanottamaan kaikkea mahdollista,
ylenpalttisia herkkuja - kulinaaria, aistinautintoja;
lähettää tulisia signaaleja humeettiin.

Pää jonka pääasiallinen tehtävä tässä tolassa
on vain toimittaa käskyjä ja määräyksiä alemmilleen,
on hieman ulalla;
liian paljon yleistä hyvää yhdellä kertaa.

Runsauden pula,
yltäkylläistä odottamassa riipin täydeltä;
arktisen hysterian suuri tunne.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!