HUNTUMAA
Pikkupakkasen kopristamaa rahisevaa jänkää,
huurteen koristamaa,
lipuu kävelyvauhtia ohi.
Tämä on jo ammoin koetun tunteen uusintaa,
vahvistamista siksi todeksi jolta se silloin tuntui,
vaikutti ja kosketti koko loppuelämään.
Siellä täällä haravoivassa katseessa
mustasilmäisiä aajeita onkakoneen tavoin,
tursumassa loputonta usvaa syövereistään;
lykkäämässä aavemaiseksi huuruksi
erilämpöisten ilmamerien kerrosten lomiin.
Kiehtova, mieltä riivaava kohtaaminen,
tämän tästä vuosien varrella;
karttoihin merkitsemätön pyhiinvaelluspaikka,
kaikkien kiihottavien mysteereiden äiti.
Epämääräisen mystisesti liehuvan hunnun
sielua villitsevä,
vavistava liike vailla selkeää suuntaa tai päämäärää.
Hötkyilemässä eeskahtaalle ei mihinkään suuntaan;
siltä se näyttää yhä,
samalta kuin ensikertalaisesta muinoin,
joskus vuonna Hurriganes.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi