LOiTOMMAN ZEN
Tummahinen taivaankansi arktisen hysterian yllä,
soilet pysyttelevät omissa oloissaan,
pilvikerroksen takana riekkuvat ja loimovat.
Vain tieto niiden olemassaolosta siellä
pitää maallisen tomumajan valmiusasennossa,
kun meni verikuukin taannoin sivu suun ja näkimien.
Jaa-a, ettäkö mitäkö pimeälle taivaalle tuijottelen?
Noooh - joutessani verkkaista aikaa lopettelen,
lopen kyllästyneenä pikkuasioihin;
liian läheltä niitä tulee tuijoteltua,
näkemisen taito häviää ajan oloon
ja niistä tulee tyhjänpäiväisiä merkityksettömiä.
€urot, €euut ynnä muut hevonpaskat;
kun niiden kera aikansa vehtaa,
niitä luulee lopulta kuolemattomiksi - jumaliksi.
Sitten se paska iskostuu päähän ja jää sinne.
Taivasta vahdatessaan näkee loitommalle,
ohi kuun - auringonkin,
vaikka sinne on jo hyvän matkaa;
eikä loitomma tarvitse ihmisen nähdä, sanoi optikko.
Niiden vahtaamisessa on se hyvä puoli,
että ne osaa nähdä kuitenkin kokonaisuutena.
Tällainen tuhmempikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi