SOiHTU

SOiHTU

Muutama harras,
hutaisemalla tehty hento viiva liikuttuneena;
mykässä yksinkertaisessa maisemassa.
Siinä lyhykäisyydessään kaikki.

Verkalleen lipuva pakkasutu laimentaa senkin,
taivas ja maa yhtyvät,
ja aktista seuraa jäätyvät kyyneleet silmänurkissa.

Ens'alkuun vaikuttaa siltä
kun mitään kiintopistettä ei näköpiirissä ole,
että tekijä - itse näkymän luoja,
olisi ensin ihastunut - sitten vasta piirtänyt,
hieman epävarmana sen minkä sielussaan on nähnyt.
Niin vakuuttavaa on kuitenkin jälki.

Vain mataliin katajiin kertynyt tykky
saa haparoivan katseen tuokioksi pidätettyä,
mutta niiden pyöristyneistä muodoista
on vaikea valita jotain tiettyä,
tavallaan runsauden pula.

Nyt on parahultaisesti se hetki talvea;
valo viistosti osuu kaikkeen,
varjot ulottuvat kauas vilttoon kallakseen,
jokaisen tunturin lakea koristaa soihtu,
jos osaa katsoa oikeasta paikasta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!