TOKKA

TOKKA

Alaston, paljas musta metsä huokailee.
huojuu ohuessa tuulenvirissä eeskahtaalle,
tutut rakastuneet kuostot narahtelevat toisilleen,
epätahtiin - niin satunnaista on puhallus,
joutilaalta tuulelta.

Porotokka ruokailee,
kuopii koparoillaan jäkälää kinoksen alta,
kiekeröt rikkovat siloisen valkean pinnan.
Häiriintyy viattomasta ohikulkijasta.
mulkoilee tovin mokomaa vaivaa
ja siirtyy syrjemmälle naksuen,
asettuen uudelleen töilleen.

Kaikki tähellinen on siinä,
satunnainen hiutale leijailee autiossa lumierämaassa,
valitsee laskeutumispaikakseen kuukkelin nokan,
luiskahtaa liukkaalta päistikkaa, osuu edellisen niskaan,
tämä sitä edellisen ja sitä edellisen.

Pian on pieni lumivyöry matkalla maahan,
järkyttää oksilta mukaansa muita
kuni vihdoin tavoittaa alla kaivavan luostakan,
joka kavahtaa moista ja säntää loikkien.

Muu tokka seuraa perästä.
Aika pysähtyy sijoilleen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!