ViiS VEiSATEN
Sitä aamun kukkujana aina vain jaksaa ihailla
sarastusta - taivaan aukeamista huomiseen;
kyllästyykö siihen koskaan,
se lienee elämän mittainen arvoitus,
sillä tapaa kiehtova - mystinen ja ratkaisematon.
Ensimmäinen enteilevä hento kaje maan piirin yllä
urkenee kultaiseksi raoksi horisonttiin,
värjää cirrukset hennolla rusolla,
jos niitä on tarjolla.
Hämy irtaantuu valosta
ja pakenee lymyämään uuden yön poveen;
ruusunpunaisia laseja ei tarvita,
kaikki on valmiina ihanaan alkukevään päivään.
Tuulen viri elpyy,
herää keräämään voimia päivän puhallukseen,
varistelee verrytelläkseen yksinäisen jängällä
törröttävän kuoston larvaan asettunutta huurretta.
On nielaistava.
Se on herkkä näky,
humeetin kertakaikkiseen williin saattava;
ilmestys joka kiihottaa ryntäämään niiltä sijoiltaan
tanssimaan hopeiseen sateeseen suin päin,
mielestä järjestä viis veisaten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi