NELJÄN TUULEN TiELLÄ
Jo vain net kiirii nyt taasen nämät valojuovat;
aivan taivaisiin saakka asti lemmot juoksullansa.
Yön silmähän vehreän kelmeinä juovina loimottavat,
syntyvät navan kohdusta haileina utuina,
penäävät sijaa yhtenään,
vaihtavat toisiltaan paikkaa - kaihtavat lannan puolta
siinä eeskahtaalle riuhtoessaan;
joutumatta millonkaan ahtaalle.
Killa taivaalla tilaa on hyinki silmänkantamattomiin.
Tormaavat porotokan lailla suuna päänä net,
arvaamattomaan suuntaan ja erilleen,
kieppuvat ja liekkuvat.
Kasvavat sitten yhteen yhdeksi;
kuin nainen ja mies,
jotka kiimassa samaksi lihaksi ryhtyvät ja yhtyvät.
Riettaasti räiskyvät,
nietokset värjäten hulmuavat levottomina aaltoina,
liehuvat - anastavat kielen,
sieppaavat mielen mukaansa,
pitävät siellä - neljän tuulen tiellä anhittomiin,
kuni itsekin lauhtuvat,
kuihtuvat vaisuina noloina aamun kajoon.
Ja mie se polo itken ja vapisen riemusta siinä jängällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi