LiHANHiMON KiiMAA

LiHANHiMON KiiMAA

Tumma möhkäle vilahtaa äkin näköpiirin ohi,
saa oitis havahtumaan.
Turtunut humeetin tila saa piristysruiskeen;
kipenen verran hiuksia pörhistävän tunnelman,
kun älli lopulta äkkää nielaista näkemän
karvoineen päineen - sorkkiakaan uneuttamatta.

Hirviö - julmetun jyleä sonnin köriläs, lapiosarvinen;
hahmottuu vähitellen näkimiin koko komeudessaan
viltossa rinteessä tuntukoivujen seasta.

Hiivin paarustaen jokiuoman ahteelle ja kurkistan.
Ällistyn yhä vain lisää;
kokonainen hirviöparvi on laskeutunut rintaukseen
nauttimaan pajueinestä.

Ihmiselle tyypillinen käyttäytyminen ei yllätä,
sillä alan laskea elikoita oitis.
Ehken se on sittenkin alitajunnassa vaistomaisesti
jylläävä ahneuden peto - esi-isiltämme peritty,
joka panee heti ensimmäiseksi
ynnäämään kaiken saaliiksi,
ennen näkymän upeuden paljastumista.

Mene ja tiedä - niin vain käy,
se että kamera on kädessä valmiina räpsyihin,
meinaa lihanhimon kiimassa tyyten unehtua.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!