keskiviikko 8. joulukuuta 2010

HUPSiS


HUPSiS
 
Lasken tievan päällä kuuteen - sitten kinokseen;
vitivalkoiseen puuteriin tuiskahdan niin,
että sille tulee oiwa tilaisuus puikahtaa
kaula-aukon tilkitsemättömistä raoista iholle.
Kalvosinten kautta samoin.

Ah mikä tunne kun löylyinen,
kuumaksi sivakoitu ihoni ottaa sihisten vastaan
vesinoroiksi muuttuvan vitilumen,
joka alkaa valua kohden merta - kaikkien vesien äitiä.

Minun tapauksessani muuta laajaa ja avaraa,
merenkaltaista ei ole - korkeintaan sydämeni.
Ehken se onkin pisaroiden määränpää?

Siihen suuntaan ne ainakin valuvat raajoja myöten;
niskassakin - selkäpiin viiltäen linnunlihalle,
pörhistäen karvaviidakon hidastamaan menoa.

Kun saan raivattua ajan parkitsemat kasvoni sohjosta,
tunteet ovat ehtineet jäähtyä, vain nahka kuumottaa.

Tilalle kumpuaa pulppuava nauru;
kaamoksenkin huomaa vain jos erikseen katsoo,
sillä ketään muuta ei ole todistamassa
sivakoiden ristiin menoa ja kuperkeikkaa,
joka sinkoaa minut turvalleen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

4 kommenttia:

  1. Pyllähdit sitte ku jänöjussi:)

    VastaaPoista
  2. Vahingon iloisena vähän hymyilen jutulle :)

    VastaaPoista
  3. Miehekästä menoa ja runsasta kerrontaa jo pelkästään lumen menosta kauluksen alle. Nauratti!

    VastaaPoista
  4. Arjaannelille:
    ...mäenlaskussa. No niinkin. En tunnusta.

    Amalialle:
    Anna palaa Amalia Frank!

    Marjaisalle:
    Kyllä lumi osaa pijahtaa naisenkin vokoihin ja rakoihin, jos hyvin käy.
    Ja nauraa saa, se nuorentaa.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi