tiistai 14. joulukuuta 2010

SiPiPUHETTA


SiPiPUHETTA
 
Sinisen sävyinen hämyinen satumetsä;
mystisiä napsahduksia siellä ja tuolla silloin
kun tuuli hiemankin tukistaa latvoista.

Hakomispuussa päivystää pikisilmä kaarne,
ukko itse lienee ties missä,
mutta hangelle varisseet neulaset juoruavat,
että atrialla on oltu.

Tämä on jokatalvinen riitti rakastuneiden puiden tykö,
puiden jotka onnellisina ovat kietoutuneet toisiinsa,
antautuneet loputtomaan syleilyyn.

Pienet leyhähdyksetkin saavat aikaan hinkkaamista,
omituista ääntä, lähinnä narinaa,
mutta myös kuiskintaa, sipipuhetta,
jos vain sallii itselleen kuvitella niin.

Nuotio hiipumassa, savu yhä hivelee, sivelee sielua;
ilta saamassa pitävän otteen päivästä,
latvuston läpi kuultaa vielä tunne häivästä,
joka liukenee vaaleanpunaiseen kanteen.

Lauhtunut musta kana, tervaksen haiku,
kulmalleen kempsahtanut kuksa;
haalin tavarat haltuun, suljen nälkäisen repun suun
ja nousen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

2 kommenttia:

  1. Satumetsä tosiaan kuiskii mukavia kun antautuu kuuntelemaan. Tervaksen haiku ja kotiinpäin meno.
    Tervaksen tuoksun muistan iskän tekemistä nuotioista. Joskus vielä saan saman tuoksun nenääni.

    VastaaPoista
  2. Unelmikolle:
    Aivan. Helpoin tapa on ostaa tervaa ja kastella siihen lastu jonka sitten nostaa huoneeseen.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi