TYHJÄ TiLA TÄYTTYY

TYHJÄ TiLA TÄYTTYY
 

Laajoina mattoina leviävät tuntureiden lomiin aukiot,
pounikkoiset valkoiset jängät palsoineen;
lähes piikaisina,
lumikuorrutuksen myötäillessä
niiden uniikkia jäljittelemätöntä pintaa.
Vain muutaman riekon askeleen piirtyessä
kaatuneeseen valoon katsottaessa.

Toisaalla satunnaiset revon helmet kiemurtelevat,
satuttavat hätääntyneen jäniksen kera ristiin
ja kun äkätty on,
lähtevät seuraamaan.

Hämärä kiiruhtaa verkkaan vastaantulevan syliin,
maailma pysähtyy tuokioksi huoahtamaan,
laskee kiirunsa metelin imevään huokoiseen huopaan.
Ääni ehtyy, tyrehtyy.

Sitten kuukkeli erehtyy pyrähtämään tuttavallisesti;
se kuullostaa pommikoneen jyrinältä
hiiskumattomassa tolassa.

Tuokiossa se saa asiansa toimitettua
ja liudentuu siniseen harmauteen eimiksikään.

Tyhjä tila täyttyy hiljaisuudella ja vain on.
Aika - se lipuu omalla vauhdillaan nietoksissa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!