PiENELLE KARHULLE
Yön toisensa jälkeen peräkanaa kaatuessa
toistensa syliin ohimenneeksi tilaksi
yhden huojuvan siimeksen kahtapuolta rutiinilla,
kyseenalaistamatta, oudoksumatta vallitsevaa tolaa
ja yhdeksi sulautuen järkähtämättä kuin aika;
se on realismia.
Sinistä ajankuvaa upeissa raameissa.
Sitä arkista tuttua elämää
ennen uuden orastavan hämärän häilyvää;
käsinkosketeltavissa
ja läsnä joka hetki kaikilla ajan määreillä.
Sitä jossa mitään merkittävää ei koskaan tapahdu,
ja missä tapahtuu koko ajan, jos viitsii paneutua;
on vain nähtävä humeetilla sama minkä silmillä näkee.
Pikkiriikkisten yhteensattumien summista muodostuu
hetki, tunti ja vuorokausi täällä Pohjantähden alla.
Valtaisa joukko onnenkantamoisia,
syy-seuraussuhteita joiden tuloksena on elo.
Yhtäkaikki - lopulta koko elämä.
Siinä on jotain samaa kun sanoisi
kaikkien norojen laskevan mereen
tähtikirkkaan taivaankannen hoteissa
ikuisen pohjannaulan opastamana.

Tää nousee taas TOP Kymppiin!
VastaaPoistaNiin tavallisen arkista tarinaa, joka koskettaa itse kutakin - huomaamatta ennenkuin sen lukee kirjoitettuna; ja aattelee, että totahan oon ittekin ajatellu - ei vaan oo tullu mieleen.
Platinaa!
Ensimmäisen kerran ajattelen lukemastani runostasi ihan suoraan, että kaunis. On se.
VastaaPoistaLuettu on. Arktisia ajatuksia.
VastaaPoistaTässä on hyvä tunnelma!
VastaaPoistaPeeäRrälle:
VastaaPoistaSe on tavallisten pikkiriikkisten sattumien summaa.
Kiitän kommendeerauksesta.
Kahil77'lle:
Toivottavasti et joutunut tekemään sitä viimeistä kertaa,
Hihoille:
Aivan, arkisia arktisia ajatuksia.
Pasaselle:
Tunnelma syntyy siitä kun yhdistää havainnot mielessään kuvaksi.
Eikös kaikki piänet karhut ole jo nukkumassa?
VastaaPoistaIsopeikolle:
VastaaPoistaNo on kaikki muut paitsi tuolla näkyy, leveysasteiden 90° N ja 0° S välillä olevan yksi virkku.
Minustakin tämä oli ihan sanalla sanottuna kaunis!
VastaaPoistaYhteensattumat ja syy-seurausta, pienistä hetkistä kaikki koottuna joksikin määreeksi.
VastaaPoistaPohjantähden alla on paljon kaunista pienissä hetkistä. Ja ajankuvat on kyllä mahtavissa raameissa, se on nähty katsellessa kuviasi.
Carelianalle:
VastaaPoistaKiitän hienoista sanoistasi
Unelmikolle:
Niin se menee koetusta, kootusta seuraa kokonaisuus jota jokainen tarkastelee omasta näkökulmastaan.