OiViTiiLU RAPSAHTAA POiKKi
Sitkeästi tämä tuuli.
Se purkaa yhä äksyä kiukkuaan.
Repii ja kiskoo lakkapäistä lumituppuroita,
paiskii pitkin puiden lomia ja humisee.
Taivuttaa runkoja, humisee lumiseen maisemaan.
Kelot hinkkaavat väsymättä kylkiänsä puhki,
vaalea pinta kiilottaa harmaiden raosta.
Roskaantunut hanki kantaa mykkänä taakkansa,
huomeneen tilattu utukkakerros peittää
kaiken alleen ja silottaa sitten.
Lumelle varissut nöyhtä muistuttaa unesta
jossa puut kuolivat harmauteen
karvaan ruskon punertaessa taustalta.
Nyt ei punerra - sinertää, säteet eivät yllä kylliksi;
Liian pitkä matka maahan.
Kaukana tokka tolvaa rintamana tunturin kuvetta,
asettuu ortassa jotokseen
ja siirtyy päämäärään.
Koparoiden naksuessa, röhinän lomassa;
sen kuulee näkemällä - hämärä yhtyy toiseen.
Oivitiilu rapsahtaa poikki.
Savu myötäilee pelkäämättä tuulen selkää.
Se purkaa yhä äksyä kiukkuaan.
Repii ja kiskoo lakkapäistä lumituppuroita,
paiskii pitkin puiden lomia ja humisee.
Taivuttaa runkoja, humisee lumiseen maisemaan.
Kelot hinkkaavat väsymättä kylkiänsä puhki,
vaalea pinta kiilottaa harmaiden raosta.
Roskaantunut hanki kantaa mykkänä taakkansa,
huomeneen tilattu utukkakerros peittää
kaiken alleen ja silottaa sitten.
Lumelle varissut nöyhtä muistuttaa unesta
jossa puut kuolivat harmauteen
karvaan ruskon punertaessa taustalta.
Nyt ei punerra - sinertää, säteet eivät yllä kylliksi;
Liian pitkä matka maahan.
Kaukana tokka tolvaa rintamana tunturin kuvetta,
asettuu ortassa jotokseen
ja siirtyy päämäärään.
Koparoiden naksuessa, röhinän lomassa;
sen kuulee näkemällä - hämärä yhtyy toiseen.
Oivitiilu rapsahtaa poikki.
Savu myötäilee pelkäämättä tuulen selkää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi