ULKOKULLATTUA SONTAA

ULKOKULLATTUA SONTAA
 

Tunturiselänteen kupeessa,
jossakin selkosten takana äärettömässä,
hiljaisuuden tyyssijasta vielä puoli poronkusemaa,
yksinäiset,
sevälle ripoteltuun natturaan kirjaillut
riekon jäljet johtavat vitelikön läpi Riekkolaan,
poikki jäneksen tamppaaman polun.

Tuota tuonnenpana niihen yhyttää
Kettusen kirjoma helminauha,
josta hemmosta kyllä tiedetään,
ettei tämä peijooni suinkaan seuraa jälkiä
hyvässä uskossa typerysten tapaan,
vaan maukkaan annoksen toivossa;
vatsalaukun kehoituksesta.

Sinällään siis itsessään viattomana, vaikkakin tappajana,
mutta ahneudesta tyystin vapaana - terveenä,
ja verenhimosta samoin koskemattoman puhtaana.

Aivan toisin nääs kuin ihminen,
joka syö helposti jymäytettävänä pitkätukkana
kaupustelijain kehotuksesta
ylenpalttisuudella ulkokullattua sontaa,
vaikkei olis' nälkäkään;
muodon vuoksi.
Tai muodin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!