lauantai 29. elokuuta 2009

AAMUHARTAUS


AAMUHARTAUS

Heräys aurinkokellojen raikkeeseen - joskus sudenhetkellä.
Konkkonokkainen, onea könsikäs kapsahtaa lavitsaltaan,
sinnittelee kotvasen petin reunalla lymyssä;
antaakko periksi uni- vaiko hartaushetkelle.

Tekee päätöksen, kamuaa lopulta jalkeille,
raapii takaraivoaan ja -puoltaan. Rintaa ja kyynäriä.
Kiskaisee tuolin selkämykseltä virahtaneet, harmaat,
parhaat päivänsä jo aikaa sitten nähneet raappahousut
luiseviin ketaroihinsa.
Riihipaidan huilauttaa selkäpiinsä päälle,
sitaisee hihat leuan alta kalvosimista yhteen.
Jalkaan solauttaa wanhoista nokialaisista saksitut terät.
Ei sukkia. Ei mitään tyhjää prameilua.
On niin juhlallinen hetki.

Muutamalla harppauksella permantolankkujen yli
uksen tavoittaen; vaimea narahdus.
Astuu porstuan hämystä elokuunlopun,
orastavan alkusyksyn kuulaaseen huomeneeseen.

Rantteella harmaa tönö, höyryä tursuva oviaukko.
Niskaan kerätyt kamppeet ovivieren rahille,
sitten sisään ja lauteelle.
Kiulusta ruilauttaa kädellä kiville pisaravirran.
Kiuas sirahtaa, sähähtää, jää pihisemään hetkeksi,
kuni Löyly, hikihuoneen vakiasukki intoutuu
ja ampaisee polttavana voitelemaan ihoa,
antamaan anteeksi kesivälle nahalle ja kipeille lihaksille.
Ei pysty köriläs pidättämään liikuttuneisuuttaan
sen kun vaan ähisee ja ähkyy hyvää oloa.

Oh-show-tah hoi-ne

3 kommenttia:

  1. "Rantteella harmaa tönö" osoittautuikin saunaksi. Odottelin ensin sitä toista tönöä eli Water Closettia, mutta kenkä sen saunan sitten lämmittikin aamuvarahin, niin aamuhartaus maailman parahin. Siellä saunassa alkaa mieleen tulla rukouksenvertaisia ajatuksia.

    VastaaPoista
  2. Sauna onhan ollut tärkeiden tapahtumien paikka: puhdistautumisten, kuppausten ja synnytysten. Siellä voi viettää hartaat hetkensä itseään koivuvihdalla ruoskien ja lauteilla lekotellen. Miksei riittipaikka siis sekin!

    VastaaPoista
  3. Utukalle:
    Kyllä sauna on ylistyksen paikka ja sen henkeäkin ihan mielikseen palvoo.

    Marjaisalle:
    Riittipaikkapa hyvinkin. Filosofisten ajatusten synnyin sija.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi