maanantai 21. maaliskuuta 2016

KUTiNAA


KUTiNAA

Eipä sitä paljoa iso köriläskään tarvitse
kun jo herkistää;
näkimen nurkat kostuvat - ry'ityttää ilman virkaa.

Pienen otuksen näppärä kiikkuminen oksalta toiselle,
muutama ti-tyytä mukaileva sirkutus,
rinnan pörhistys,
siipispankkojen leuhauttelu - se on siinä.

Kevät.
Koko koreudessaan.

Sen tuntee jo tuoksusta;
pysähtyneeseen tyveneen uhkuu läheisen
mäntymetsän auringon lämmittämä väkevä aromi,
tunkeutuu haistinten kautta humeettiin,
synnyttää löyhän yhteyden sielun ja riemun välille.

Oikeastaan rietastuttaa,
mutta kevään huumaus on kai pidettävä
ens'alkuun pelkkänä silkkana omana tietonaan.

Mitä enemmän sisäistä kutinaa,
sitä makeammalta se tuntuu,
ruopii oikein munaskuita myöten
ja jokainen metsän läpi siilautuva
kultainen viiru saa hyrisemään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

WANHOJA MERKKEJÄ


WANHOJA MERKKEJÄ

Tasaisen upeaa - katsoi minne katsoi;
silmiä sirhistäin näkee vastavalon hopeoimia hankia,
jalokivisateen tanssia
puhurin pöhäyttämien koivujen katveessa.

Sinisemmäksi taivasta ei saa,
ei - vaikka hinkkaisi sitä millä,
mutta sielun mieliksi kontrastia loiventaa harsuilu,
pilvien luisuminen verkkaan koreuden päälle
syvyyttä ilmaisemaan.

Yöttömän yön siemen on kylvetty,
laskettu niskan päälle kivunneen päivän kohtuun
ja aika käy hupenemaan sellaista hoppua
ettei ihan kaikkia suunnitelmia ehdi toteuttaa siihen
kun yö jo on poissa tyyten.

Ensimmäiset pulmuset yllättivät niin,
että joutui näkimiään hieraisemaan,
nipistämään itseään varmuuden vuoksi
ja vasta sitten tähystämään lasin läpi.

Elinvoimaisia yksilöitä häärimässä eeskahtaalle,
pörhistelyt ja yhteenotot vihjasivat
hormoonitoiminnan vilkastumisesta.

Kevättä pukkaa jos wanhoihin merkkeihin uskomista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 19. maaliskuuta 2016

SiTiS ViTA


SiTiS ViTA

Kummallisia eetoksia myllää yhä sielun liepeillä,
paluu Styx-virralta on apea,
kapea kivinen tie - oneine pilven varjoineen -,
saa mielen yhä ontumaan;
kielen varomaan haikeita ja vaikeita sanoja.
Ry'ityttää vaikkei ry'i.

Eilinen päivä tuntui jo elämältä,
Seitatunturin päällä räköttävä taivaallinen valo
jota nokilasit ei juuri laimenna - ei vaimenna
lupasi auvoisia päiviä.

Nyt kun päivän tasaukseen on vajaa vuorokausi,
sen ymmärtää - mikä voima,
mikä käännekohta on elämässä päivän voittaessa yön.

Sen vain tajuaa;
kaikki ikään kuin loksahtaa paikoilleen,
taudit hellittävät - vaivat helpottuvat,
hormooneja tursuva leppä käy kohisemaan suonissa.

Elämänjano käy niin suureksi,
että märästä vedestä käydään kinaa
uveavantojen ja sulien tuntumassa.

Kevät on kiivasta leikkiä kahden;
suurten meluisten joukkojen sisällä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 18. maaliskuuta 2016

AKKA LAKKASi


AKKA LAKKASi

Kaikki Pohjan akat ovat sukua toisilleen;
tämäkin joka ehtoolla tuuditti uinumaan -
ujelsi ensin katon harjaan turtumiseen saakka,
puhalsi pitsiset uutimet akkunaan
ja kun sai uniloikan Höyhensaarille - lakkasi.

Pistämätön hiljaisuus virotti,
tanssivat eetokset vyöryivät jo virkkuina -
pää vielä pieluksella,
kuulostellen toisella korvalla lakkaamista.

Kun ei tuulen soittoa,
herääminen ihmemaahan saman tien,
hujalleen nakeltujen asujen kerääminen,
sitten sovittelu ylle,
vaikkei mokomasta mitään riitaa.

Koiruvahdin verran unta tälle huomenelle,
tuiskulunta kaikkialla minne näkimet ylettyvät;
hämärän rajamailla valkoinen yhtyy mustaan.

Kissi katsoo lampaantaljaryöpyn seasta,
raottaa toista nä'intään raukeasti
ja palaa takaisin kiskomaan itseään koirun uneen.

Pohjan akan pysähtynyt tuokio tuo mieleen nuotion,
sielun retken tanssivien liekkien mystiseen hetkeen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 17. maaliskuuta 2016

PESÄSSÄ


PESÄSSÄ

Tuuli keinuttaa autoa - aivan runon tavoin -
kun istuu sen sylissä näkimet suljettuina
ja kevätaurinko lämmittää lasin läpi.

Todellisuudessa tundran reunalla,
meren ja maan rajan ainoalla
tasaisen alavalla paikalla puhaltaa
helvetillinen horna luoteesta.

Oikean puolen synkkä harmaa,
joka pakenee äärimmäiseen mustaan syöveriin
jossain myrskykeskuksen tykönä,
syytää akkunaan kappakaupalla jäätäviä neuloja.

Ripisee se puoli,
konepelti kiehuu udusta pilkottavaa valoa vasten,
vasemman lasin pisaroittaa juoksevaksi pyörre,
mutta sisällä on kuin unettavassa pesässä.

Elämälle välttämättömät tykötarpeet katettuna
apumiehen paikalle - airamikohvetta,
sekä oivallisesti savustettua sianpoikasen kylkeä
noin sormen vahvuisina viipaleina.

Pillisuklaajuomaa vihreän veden puolelle tähyten,
siellä siipiniekkameri kirkumassa kevätkiimaansa;
ja jumalisesti olisi vaan elettävä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

MA-MA, HU-HU!


MA-MA, HU-HU!

Kuten hyppyset kynsilaukkaavat
joskus pöydän kantta vastaan
kun pohdinta on jossain välitilassa lievän hilpeyden
ja epämääräisen sen hetkisen onnen tunteen kera.

Sen mukaisesti myös sisäinen hykerrys
kiristää naururyppyjä silmäkulmissa siihen suuntaan,
että koko tilanne saa sen johdosta itämaisen sävyn,
niin ulkoisesti kuin hiljaisesti.

Hyvän olon tunne hyvistä asioista;
niiden järjesteleminen sillä erää parhaaseen
mahdolliseen järjestykseen ilman paineita
on jotain ihmiseläintä suurempaa.

Mieltä hivelisi sanoa zen,
mutta se olisi ehken ulkopuoliselle liian kopeaa,
joten sen käytöstä on pidättäydyttävä.

Ellen hoksaa esittää sitä vielä yksinkertaisemmin,
sillä yksinkertainen on kauneinta,
kauniimpaa kuin mikään muu maailmassa
ja kaiken olemassa olevan ydin ja zen.

Sarastuksen alkaissa tiikeri raottaa silmäänsä;
kiinalaiset sanovat: ”Ma-ma, hu-hu!”
Tiikerit nyt ovat tiikereitä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 15. maaliskuuta 2016

AMiRAALiN BOFORiT


AMiRAALiN BOFORiT

Ravistaa orastavasti,
on pari päivää lupaillut pikku tormia täksi päiväksi;
sellasta kahtakymmentäkahta metriä ja risat.

Mitä se nyt tekeekään wanhan liiton boforeissa -,
jotain yhdeksän luokkaa;
haaveissa tietty kymmenenkin pyörähtelee.

Ja suunta olisi vesta ja vestapohjanen,
hui-hai - tuosta koko niemimaan tuntureiden yli.
Juoksuluntahan se tuo tälle rannalle rietas -
sikäli mikäli ei ole sisämaassa jääkuorta päällä.

Odotellaan paikan päällä,
kerrankin ei tarvitse lähteä Odotettavissaan asti
puhallusta vartoomaan.

Mutta-mutta ja mutta;
kun normaalisti luotettavista lähteistä
tiedettiin kertoa myöhäehtoolla
jotta muudan kyhmyhaahkauros olisi sotkeutunut
hääpuvussaan haahkasakkiin tuolla
kaupungin satama-altaassa.
Ja joku onneton sen kuvannutkin.

Niin jo vain se kyllä polttelee,
poltteli jo sikeimmän yönkin aikana että jos...

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 14. maaliskuuta 2016

HOPEA


HOPEA

Jokahisella matkallani Ihmemaassa tallentuu jotain,
sielun juureen - pysyvästi -, syöpyen kaiverrettuna;
eikä lähde ikinä pois.

Eilen,
ynnättyäni vuoroveden äärellä tämän
kurjasti alkaneen vuoden harvoja onnenpäiviäni
maisemien suhteen;
niiden mieltä ankarasti kuohuttavien kauneuksien,
jotka kykenevät ravistamaan raavasta miestä,
wanhoista vähälännistä käppänöistä puhumattakaan.

Samojen dramaattisten ilmiöiden,
jotka saattavat värisutien kanssa värkkäävät
toivottomuuden partaalle
ja aloittamaan kuukausia kestävän ryyppykierteen,
protestina - ihan vaan silkasta vitutuksesta -,
luonnon ylivoimaista mestarin jälkeä vastaan.

Kuunmaisemaan ei ollut pääsyä,
mutta kun oli käännyttävä,
alettava paluu ihmiskuntaan päin,
oli näkimien edessä mykistävä näkymä.

Niiden muutamien hetkien aikana
mikä täyskäännöksen ähräämiseen kuluu,
oli maisema vaihtunut hopeaksi - eikä kyynelistä pulaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

JÄLKiViiSAS


JÄLKiViiSAS

Siunattu olkoon se väkevä hulluus;
kun sai aikanaan -
ennen ainoan oikean järjen keksimistä -,
ryhtymään haihattelevaksi runoilijaksi
ennustajan sijaan.

Kannatti olla pari kuukautta etukäteen jälkiviisas.

Ennusteista olisiko toteutunut ensimmäistäkään
tämän nyky-ilmestyskirjan aikana,
jossa politikat kääntävät näkymättömiä takkejaan
niin sukkelaan ettei sitä silmä havaitse,
järki sitäkään vähää.

Katujen kulmat väärällään hyväuskoisia,
niskoillaan kymmeniä näkymättömiä takiaisia
kuiskuttelemassa korvaan: "BÖÖ!"

Runoilijana jok'ikinen runo on toteutunut,
uskoni varhaisaamun magiaan on ankaran vankka;
aamunkoissa runot vain syntyvät -
sen sijaan että valmistaisin ne.

Nousen käsilleni - käsittelen meren rantaan,
suutelen suolaista aaltoa
ja palajan kuivalle maalle - wú wéi;
siinä on kaikki.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 12. maaliskuuta 2016

FØRSKOTTi


FØRSKOTTi

Vuono tuoksuu,
se on jo niin lähellä,
että vetämällä uutimet näkimien eteen
voi aistia mustavalkoisen kontrastin
joka syntyy hohtavan maavaipan
kohdatessa hyisen meren huuruisen rajapinnan.

Meren suolainen tuulahdus livahtaa ovenaukaisulla,
kättelee pakaasit,
kissakontit,
selkänojat,
kojelaudan
ja käy niskatuen kautta iholle,
siitä haistimien kautta sieluun.

Antaa piu-paut antibiooteille,
ottaa ankaran otteen ja ravistaa;
värisen ilosta,
huojutan kehoa merivirtojen rytmiin,
kumarrun suutelemaan vastaan rynnivää vuoksea.

Naiseni katsoo minuun vitkaan - sitten akkunasta,
samalla tapaa kuten naiset ovat iänkaiken tehneet;
kuin peuranmetsästäjä odottaessaan
saaliinsa ilmestymistä aukiolle
tai kalastaja odottaessaan kohonsa
vaipumista lompolon kohtuun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 11. maaliskuuta 2016

iNESSiiVi


iNESSiiVi

Keväinen, aurinkoa räköttävä päivä koettelee sielua,
kaihtimet joutuu kiertämään kaamosasentoon
ja kaikenlainen hilpeämielinen eetos
on suljettava kokonaan pois.

Tästä ei tule lasta ei paskaa,
kuukausien odottelu valuu
kuin vesi hanhen selästä.

Sisäolennosta ulon kultainen loiste
ei vaan tunnu mukavalta,
ei rauhoita - tuo hyvää mieltä,
pikemminkin ajaa sohvan syvimpään syliin;
iänikuista kössin turkkia paikkaamaan,
vaikkei se siitä ole milläsikään,
eikä muuksi tule tai eheydy.

Ensimmäisiä ohuita haituvaisia mielikuvia tulesta.
Ja savusta kiemurtelemassa laavun sokkeloissa,
väliin hipaisten keskellä ahavaa tönöttävää haistinta.

Tippa herahtaa kielelle,
karkaa rinnukselle ennen nielaisua;
koiru jonka hommiin tuollainen tyhjän haukkaaminen
normaalisesti kuuluu,
katsoo äimistyneenä.
ottaa sitten "niinpä tietenkin"-ilmeen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 10. maaliskuuta 2016

BJARMiT


BJARMiT

Hämärän henkien kera peuhaus on tullut tutuksi;
ei mitään tiukkaa tuoksinaa,
sellaista renkien välistä otattelua,
samantapaista mitä muinoin työpaikoilla tapasi olla.

Toisinaan,
silloin kun houreet ovat oikein edullisessa suhteessa,
yön keviässä sylissä sattuu myös kohtaamisia.

Ultima Thule on tunnetusti ylisen Lapin
wanhimpia ja suurimpia risteyksiä,
näin ollen en ensinnäkään pidä minään ihmeenä,
että näille selkosille on jäänyt päivystäviä henkiä;
muinaisten bjarmien alueelle jämähtäneitä sieluja,
nykyajan päivystävien dosenttien tapaan.

Niissä kohtaamissa,
joihin hämärämittelöissä yleensä jään sielustani kiinni,
ovat etu- ja takapäässä parhainta antia.

Vilkkaita, jopa kiihkeitä keskusteluja siitä
kuka tai kutka tulivat ensin;
nämä jbarmilais-lemmot väittävät olleensa näillä
huudeilla jo ennen kun koko jääkautta oli keksitty.

Hyvän aikaa ennen kun muita retkueita edes
oli alettu suunnittelemaan - vastaväitteitä ei esitetty.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

JOUTELiKKO


JOUTELiKKO

Kokonaisuus leijuu yhä likin ja loiton välimaastossa,
epävarmassa tulevaisuudessa samaan tapaan
kuin murrosikäisen miehenalun ensimmäinen kerta;
saiko vai oli saamatta.

Ei ole vielä mitään vuorenvarmaa;
ääni-ilmaisua odotellessa
on puhuttava rakkaudestakin kirjoittamalla.

Kirjoitettava Stylus-kynäterveiset - hyvät ja huonot;
lämpöpatterina toimiminen on ohi,
virka vapaa seuraavalle tuntemattomalle potilaalle.

Jos vain ite haluaa,
kertokoon terveisiä Kharonille:
"Osta uusi arpa - parempi onni seuraavalla!"

Sarastuksen ensi häivähdys suutelee metsänreunaa,
onko se parempi tulevaisuus,
joka kasvamassa koiksi kultaisen juovan ylle?

Jospa nyt alkaa sanojen pursuamisen aika
kun kaikki wanhat lähestulkoon koluttu ja kaluttu?

En ole ennustaja,
pelkkä haihatteleva joutelikko runoilijariepu,
tuulten vietävissä syksyisten irtolehtien tapaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 8. maaliskuuta 2016

KiRJEiTÄ SOHVALOOTASTA


KiRJEiTÄ SOHVALOOTASTA

Tänään on huilauspäivä;
kaikki meikäläisen konstein, taidoin, tietämyksen
ja muistin porauksen avulla
saavutettavissa oleva on käyty läpi.

Kaikki mahdolliset ja mahdottomat jumalat
Aasta Ööhön on listattu
ja jokahiselle -
sitä mukaan kun on esiin tullut -
lähetetty vittuilukirje allekirjoituksella,
hetulla ja paikkakunnalla varustettuna.

Kaikissa sama kopio:
"Mikä saatanan kenokaula se sinä luulet olevasi?
Alat piinata yksinkertaista, viatonta runoilijaa,
kiskot siivet irti - nypit yksitellen raajat
ja vangitset lootasänkyyn haukkomaan henkeä
ja kiehumaan vitutusliemessään?

Tule mulkqvisti kohtaamaan mies miestä vasten,
äläkä luuraa siellä kaikkien hyväuskoisten
höppänöiden katveessa."


Postin suuri päivä,
pari reipasta kannannaista takkaa kertyi;
€uroissa melkonen väkitukku...
Nouhätä - maksetaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 7. maaliskuuta 2016

KYSYMYS


KYSYMYS

Kun vihdoin äkkää elon pitkässä juoksussa sallineensa
itsensä tulla isommin vastaan panematta
herkkääkin herkemmäksi.

Kevyemmäksi kuin pölyhiukkanen;
jossain yleismaailmassa huterosti killuvan untuvan
haituvaisen nokassa.

Siinä vaiheessa alkaa näkemään ihmisen sivistyksen
luomassa hetkuvassa nahkatornissa kovuuden,
kovuuden kaikessa mahdollisessa
mihin ihminen koskettanut.

Jopa kaikessa siinä
mihin ihminen vasta on ajatellut
joskus ulottaa pahan kosketuksensa.

Kun sellaisen ylle pääsee näkemään
ja sitä katastrofia välittämään,
sanat ovat niin ankaria,
että ne tuomitaan valheeksi ennen lukemista
ja sanoista pehmeimmätkin koviksi.

Kun pehmeä sanoo kovia pehmeitä sanoja
se on tyhjäntilan zenin veljenpoika
joka herkistyneenä on äkännyt ensi kertaa kysyä
itseltään: "Kuka hyötyy lopulta?"

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

EL GÉNERODO


EL GÉNERODO

Tyhjyyden harha sekoilee hujan hajan
lähiympäristön monipolveilevassa yössä,
ei löydä tilaa laskeutua toviksi vetämään henkeä.

Kaikkiin mahdollisiin kuviteltavissa oleviin suuntiin
törröttävissä tahoissa on jo käyty,
ainakin hipaistu - niin että ehtaa ei ole havaittavissa.
Tola kiihdyttää sielua kuin korventava Helvitentuli,
lieskat syövät miehistä miestä kuin kiehistä.

Elämä on sykkyrällä,
vesi on muuttunut jumalalliseksi voiteeksi,
hoivaamaan rohtuneita huulia;
suu tunnottomaksi jätemyllyksi,
massan voisi jättää tukkimatta putkiston läpi.

Riettaita mielikuvia jossain:
Paremmiston Santa Maria lipumassa lähiavaruudessa
Jupiterin suuntaan - täpötäynnä kahden sukupuolen
taktiikasta itsensä pois sulkeneita foliohattuja.

Näitä itse itsensä hyväuskoisuuden pökerryttävään
kiimaan nostattaneita tyhjänpäiväisyyksiä lähdössä
löytöretkille linnunradan reunamille etsimään
verovaroin uutta El Génerodoa.

Vain menolippu - maahan jääneen yleisön pyynnöstä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 5. maaliskuuta 2016

KYHÄELMÄ


KYHÄELMÄ

Lähestyn kivistä huippua,
räydyttää, siksi juuri luulen olevani tässä tilassa;
kourat ovat karehtineet vereslihalle.

Katse kohoaa hulluksi tulleen lännen suuntaan,
tulimmaisessa silmänräpäyksessä on kumarruttava;
luostari tulee helvetillistä haipakkaa kohti -
silta ainakin näyttää.

Otsa osuu kallioon,
veristä lähmää tursuu näkimille;
pyhä kyhäelmä ujeltaa siitä vierestä ohi.
Kuusi oranssia huiskuttaa.

Väärä hälytys,
tietenkään - kun kerran ovat älynneet lähteä
mielipuolisuudesta pois,
ne eivät törmää;
muutenhan heille nauraisi koko länsimainen hulluus.

Otsa umpeutuu saman tien.
samoin kourat;
polvien vieterit jännittyvät uuden veroisiksi.

Kaukana kurun pohjalla musta lompolo iskee silmää,
nostan peukalon,
mutta rakkine on jo ehättänyt tuoksinassa loitolle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 4. maaliskuuta 2016

HAARASOiPiO


HAARASOiPiO

Kun saa sisäisen lämmön hilattua suurin piirtein
neljäänkymmeneen pilkku kuuteen, se syö jo miestä;
joku tyhmyri väittäisi nautitun korttelin verran
palowiinaa ellei enemmänkin.

Interiööri muuttuu uniseksi hutuksi,
seinät kumartavat nöyränä,
akkunat esittelevät auliisti upeita
läsähtäneitä luontoarvoja.

Koko ainutkertainen kauneus muuttuu
mitään sanomattomaksi,
jonniijoutavaksi merkityksettömäksi hölynpölyksi,
joka sijaitsee jossain outametsän takaa
alkavan sinisen kairan tuolla puolen piilevässä
huuhaa selkosessa - jos sielläkään.

Ja jos lapsesta saakka on ollut hinku
pujahtaa peilikuvaan,
niin jo vain se tuossa tolassa onnistuu kuin naps.

Siitä vinkkelistä käsin vaan syytämään sanoja,
mitä vaan - kaikki käyvät - haarasoipiokin -,
aikaa ei kannata tuhrata niiden valitsemiseen,
siinä sitten - sommitellessa niitä
parhaaseen mahdolliseen järjestykseen
valkenee niiden tarpeellisuus ja erinomaisuus.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 3. maaliskuuta 2016

RiSTEYKSEN ZEN


RiSTEYKSEN ZEN

Sarastaa hieman,
iän tuomalla kokemuksella,
aavistus osuu kohdalleen.

Ja ennen kuin ehtii kissaa sanoa -
no ehken hörppy tulista mustaherukkaa -,
aamunkoi aloittaa kirjokannen murtamisen
huulet lievästi kirvellen.

Ajan ja paikan risteys,
jalkain alla elettävä hetki,
suoraan edessä selkeä menneisyys,
takana katveessa,
paljolti näkymättömissä,
tulevaisuus.

Laskemalla sielun mystiseen rummun sykkeeseen,
hypnoottiseen kumuun;
tilaan jonka partaalla hieman epäröittää
mutta joka sitten kun...
kuljettaa rytmissään sumuun,
elämän humujen toiselle puolen.

Paluu ei miellytä,
tyhjässä kellumisen intohimo ei tahdo luovuttaa,
mielikuvien sekamelskan maailmassa oleminen on zen.
Risteyksen zen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

EPiSODEJA


EPiSODEJA

Kummallisia,
aivan mielipuolisia ajatuksia laukkoo sivuryöppyä,
eeskahtaalle.

Yhtä ei ennätä katsoa loppuun
kun jo paluumatkalla on kokonaan toinen;
saattueessa - hirvittävässä tuiskussa taittuu matka -,
loputon.

Oitis paluumatkalla -
sillä siunaamalla sekunnilla taas palaamassa
Hesperian suuntaan;
tuuli tyyntyneenä,
lumi juosseena mereen,
taivas punaisempana kuin koskaan.

Ei perille pääsyä,
seuraavassa episodissa allihaahkajahdissa,
juuri painamassa liipasinta
ja vesi valuu kaula-aukosta,
kastelee rinnan.

Äkkipuuska tempaa helman läpyttämään,
otuksille tulee hoppu;
eivät jää odottamaan.

Sadatellessani huomaan hourivani lavitsalla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 1. maaliskuuta 2016

LÄPYKKÄ


LÄPYKKÄ

Nuotio ritisee tutusti,
kiehisjemmasta noukitut ovat helposti tulehtuvia,
oikeastaan riittää kun taskussa tikkuaskia helistää;
oitis hyppää liekki ja käy murkinoimaan.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty,
vermeet äärellään - makkarapuketti taskussa,
puukko tököttämässä pölkyn kyljessä.

Ahavassa kuivattu suolatalja marisee,
vaatii kääntämään parhaan puolen esiin,
karvoilla kuulemma tunkkaisen ahdasta jo nyt -
lankkua vasten -,
saatikka sitten jos sen päälle ahterin tällää.

Toiseksi ensimmäistä kertaa
on mukana sähköinen läpykkä-vempele;
nääs äkin - ennalta varoittamatta,
pilkahti sielun reunamilta aatos vilkaista menneeseen
ja parhaiten sitä katsoo lueskelemalla entisiä.

Seitsemän vuoden takana oli:
"ODOTUS"
"...Purekellaan kynsiä,
pyöritetään hiuksia sormen ympäri ja toivotaan,
että edes ajatukset liikkuisivat kosmisen ajan halki,
olisivat yhteydessä vaikkei ääntä ja kuvaa ole...
"

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 29. helmikuuta 2016

LUiKURi


LUiKURi

Hui-hai pakkanen ohi;
juuri kun se on otettu kaikella vakavuudella,
varattu pitkän ankaran piirityksen varalta puita
ja eineitä sisätiloihin.

Kahlottu nilille,
kurotettu ululta savustettu lampaanviulu,
samaan syssyyn hyvähkö könttä suovasta
sekä sianpoikasen keitetty pöysti.

Toisella reissulla metrin pätkä jämerää,
tönkkösuolattua lohta
ynnä kappa Vuontisen kuulua reeskaa.

Vyyhdetty paksuhko manillaköysi porstuan
poronsarveen vartoomaan tarvetta,
jos Louhi äityy kiukuttelemaan koko koreuden päälle.

Siinä net nyt ovat,
pirttiin haalattuna - osa kylmäkaapissa,
osa porstuan konttorissa;
enin hujan hajan röykkiössä.

Kymmennaulainen jauhosäkki hohottaa pöydällä,
sen mielestä tuntuu olevan hyväkin vitsi,
kun pakkanen ottaa luikurit
ja kaikkoaa pois kesken talven.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

LAPS' SUOMEN


LAPS' SUOMEN

Paukkuu vaikka uudenvuoden aatosta hyvä tovi
ja kyyhkyn metsästykseen toinen,
vielä hyvempi tovi.

Vatsassakaan ei tunkkaista ilmaa - koeponnistettu,
ovet ovat visusti salvattu,
frouasta näkyy soma nöpönokka rou'un alta.

Silti paukkuu,
jutauttaa oikein rinnan alta - kourasee -
kun tulee niin yllättäin - notkauttaa ketaroita.
Laps' Suomen ällös.

Vasta vilkaisu raatuskaan paljastaa -
jälkeen porstuan rappusilta suoritetun koemaistelun,
että rapsakka pakkanen -
ite herra Änkyrä Pakkainen siellä möykkää.

Lyöpi lipuessaan,
matalinta maaston muotoa hakiessaan puihin,
kopsuttaa nurkkiin,
hyytää betonista kivijalkaa vielä jäykemmäksi.

On oikein eho,
kolmen kympin päälle hilaamassa itseään,
mistähän lienee ärsyyntynyt;
äkin äreä kuin järeä koliseva kateppillari tietyömaalla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 27. helmikuuta 2016

PÄTÖ


PÄTÖ

Kuu vähitellen kaatumassa,
tarjonta helmistä vähäpätöinen kestoonsa nähden;
mustakantinen muistikirja jää merkinnöittä
tuon asian suhteen.

Eto vertanen pätö säilyy miesmuistissa;
hyyyyyvinkin sen pari vuotta
mikä mokomalta sääsattumukselta yleensä vaaditaan.
Jos vaaditaan.

Kaprokin vaatinut ylle jokahinen pitempi ulostulo;
sen verta raikasta,
vaikka nollan pintaa melki hyväili keskikuussa.

Repolaisen hangen päällä polveileva helminauha;
oikeastaan ainoa varteenotettava koko kuussa,
jos riekon jälkiä ei pyöristetä helmiksi.

Ei räystäiden tippuja - kulpoista puhumattakaan,
ei katuojien päivä- tai yöjuoksuja;
ylipäänsä edes katuja.
Vain polanteisia karttateitä koko paksun talven.

No sentään hikihelmiä otsalla,
kartanoa kolatessa,
perä pitkällä,
silmät nurin päässä pinnistettäessä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 26. helmikuuta 2016

PYYNTÖ


PYYNTÖ

Rapsakka pikku pakkanen,
aurinkovoimala hehkuu täysillä;
häikäisevä lumikenttä ottaa ankarasti näkimiin -,
silmiä sirhotuttaa nokilasien takana.

Tasaista punaista pörinää,
ahkio poukkoilee laiskahkosti vetäjän perässä;
hoppu huitelee jossain kiireen etupuolella.

Sytytysvirta katkeaa ulapan reunalla,
lahden suulla,
tarkkaan määritellyllä paikalla.

Sitä on sihdattu jo vauhdissa,
puoliväli käkkärän ja pisimmän pihapuun linjalla.
Hiljaisuus on silmiin pistävä - tuuli uinuu -,
jäähtyvä pöristin napsaa omia napsujaan.

Katse valitsee parasta mahdollista kohtaa
jo vermeitä auki kehiessä;
vapa, kaira, sosekauha ja putkirahi järjestäytyvät.

Kierteen kahinaa, sohjon purskutusta,
reiän puhdistus istualtaan käsin;
sitten syötin sopotus - siiman kiehiminen -,
hyiseen mustaan lappaminen toppaa,
sielu asettuu ja pyyntö livahtaa huulilta - kala tule.

Oh-show-tah hoi-ne-ne