SiLMÄNEULA NÄRTEESTÄ

SiLMÄNEULA NÄRTEESTÄ

Terveisiä vaan täältä luojan huomasta;
täällä sellanen vähäläntä miehenpuoli,
hissukka - jolle ei tapahdu koskaan mitään,
ei puutetta ruuasta eikä juomasta.

Josko alkaisi odottamaan että jotain tapahtuu;
alkaisi vaikka satamaan hirveän kauheasti,
edellisestä pyrystä on kulunut jo tunteroinen lähes,
pihamaa on kolattu ja lakaistu,
ei tapahtunut mitään.

Iltapäivällä saakin olla hiljasempaa,
vaikkei siinäkään mitään tapahdu;
välinokoset nääs - jokapäiväisen eineen päälle,
sitä tavallista kotiruokaa kotitarpeista,
ei lisäaineiden välttelyä joutoajan kulukiksi.

Ja kuka lempohinen niitä tänne
erikseen vaivautuisi rahtaamaan,
itse ne pitäisi maalikylistä völjätä. - ajankulunsa.
Liian vaivalloista.

Tikusta tehty asia,
se on jo sarjassaan niin ylivoimaisen suurta,
että päivittäinen silmäneulan hakeminen närteestä
tyydyttää oikeinkin hyvin täällä jännityksen,
kuin myös draaman tarpeet.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

STATUS QUO

STATUS QUO

Miten osaakaan yksinkertaisista yksinkertaisin
ajankulu viehättää;
sama - satoja ja satoja kertoja lampsittu,
muhean lumen aikana paarustettu raitisilmapolku.
Koirun kera.

Sillä haisteltavana samat iänikuiset korret,
merkattavana kannot ja mättäät - puunjuuret,
ilman minkäänlaista ulkoista kiirua.
Eikä sekään tympäänny.

Hiljaisuuden kuulemista ilman hikeä,
vailla puuskutusta turhanpäiväisestä sinnistä:
pysähtyneet puut, mykistynyt tuuli,
polkua pitkin leijuva äänettömyys hyväilee kuulimia.
Mitään erikoista ei satu tai tapahdu,
Status quo.

Eetos kisailee,
pyrähtelee eellekäsin karatakseen muka;
haihattelee kuukkelien kera,
palaa mokoma hassu tämän tästä arvioitavaksi,
vaikka tietää ettei sen tarvitse tehdä tiliä.

Tämä jokapäiväinen vähäpätöisyys lyö mennen tullen
Urbanistanin hälyn ja sählingin,
perkeleellisen kiimahopun Eimihinkään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

RAiVORAiTiS

RAiVORAiTiS

Joki on syöpynyt esiin,
valmistelee sijaa joukaisten tulla,
toki saattaa tuo vielä maalispakkasilla kuroa kannen,
ainakin riitteen - wanhan surmaa kantamaan,
mutta kyllä sen wimma kesään päin on.

Näkee sen jo päältä.
Ohuen ohutta abstraktia taiteellista draamaa,
sinen sävyjä kahta puolta hyistä sulaa;
vuolas syöveri hioo niitä lakkaamatta uuteen uskoon.
Ja ilman apurahaa.

Nähtävästi myös selvin päin - raivoraittiina,
toimii tämä ainutlaatuinen mestari,
tekee ensiluokkaista jälkeä.

Luovaa tolaa tuskin tarvitsee hakea
nuhjuisissa viinikellareissa räytymällä,
ymmärryksen sääliä kärttäen.

Erkaantuneet eivät näe tätä taidetta,
jos sattumoisin hipaisevatkin ohikulkeissaan;
perseet nääs, pillut ja tissit - törröttävät kalut,
ne puuttuvat kaikki tyyten näistä näyttelyistä.

Se pakollinen homokin unehtuu kaappiinsa;
ei pysy pinnalla näillä upeilla heikoilla jäillä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MUSTARASTAS

MUSTARASTAS

Tuuli kuiskaa hiljaa,
hyräilee kevään ensimmäistä virttä hirttä hyväillessään,
leuto kosketus sulattaa nokareen niskan päältä,
kulpporivi ilmestyy kuin tyhjästä lumenrajaan.
Lahea kosketus tavoittaa jokaisen elävän.

Tiaiset nousevat mokomasta williin;
auvoisa lounaan tuoksu kenties,
tititykselle ei tunnu löytyvän loppua näissä nuoteissa.
Kamarikonsertti soi riemuisana rantteella;
solistinaan musta ouvonmaan elävä.

Laulaa vieras;
kahdeksan tunnin työpäivä kohta taas totta
siitä yöttömäksi muuttuu
ja yö tykkänään puuttuu.

Tää on wiimeinen taisto, vaisto sanoo;
pakko kai uskottomankin uskoa
kun tuollaisella sinnillä todistetaan
talven seljän taittumista.

Mustarastas vakuuttaa,
taivaan pankolta valuvat märät tiskirätit todistavat
otuksen puheet tosiksi.

Oi suloinen helmikuu!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KOLEERiNEN RAPSODiA

KOLEERiNEN RAPSODiA

Sivakka omin päinsä,
lupaa kysymättä - pujahtaa vitelikössä
ikänsä itsensä ympäri kiertyneen koivun juurivesaan
ja äityy jäämään pinhuusiin.

Syntyy äkin - tyyten varoittamatta,
koleerinen rapsodia.
Kaikki perkeleelliset temppuilut,
mitä ikunansa on niiden vempeleiden kera sattunut
iän kuun päivänä,
ryöpsähtävät filminauhana kulkemaan sielun näytöllä.

Eikä se, että yrittää kokemukseen perustuen
ensin vaivihkaa tönäistä hattureuhkaa takaraivolle;
paineita purkaakseen - hillitäkseen,
ei se vaan toimi.

Ei ennätä.
Sitä ennen on jo turskahtanut sellainen
myrkkyannos suonissa kohisemaan;
lentää hattu mahdollisimman kauas,
porkat toiseen maahan, kintaat perässä.
Tuhansien saatanoiden parvi eeskahtaalle

Kiukusta haljenneesta ihmisen raadosta
jää lopulta vain kieppi lumeen,
jota tuuli hiljalleen lanaa siloiseksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

AUKKOJEN METSÄSTÄJÄ

AUKKOJEN METSÄSTÄJÄ

Päällisin puolin epämääräistä hortoilua
jossain unen- ja valveen rajatilassa;
ehkä - sivullisista.

Tulta ruokkien,
yltäkylläisenä - hyppyset rasvasta kiiltäen,
vain suuria kokonaisuuksia raukeana tarkastellen.
Aukkojen metsästäjä.

Henkeen sekaantuminen on pyhä toimitus;
rumpu soi - savu tanssii unettavaa bossanovaa,
Obladii obladaa.

Se kauhea, kuulimia riipivä ääni,
joka viittasi lähistöllä riehuvaan paloittelumurhaajaan;
hulevettä - hulevettä kaikki tyynni.

Asiaan tarkemmin paneutuen paljastui,
että vitelikössä mourusi kiimainen ilves pärskyllään;
päästäkseen toteuttamaan riettautta.
Ei sille mahda nyt jumalatkaan mitään.

Rumpu sirottelee unihiekkaa,
silmäluomet tiinehtyvät;
herääviä paineita pistäytyä toviksi laatuajan temppeliin,
vaan missä ulku?
Ja riuku susien varalle?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PiTKÄSiLMÄ

PiTKÄSiLMÄ

Yhä pyhän tunturin hiljaisuudessa,
laiskuuden riettaassa tyyssijassa joutolaakereilla;
ajun kehoa värisyttäviä haihatuksia,
luotteita sanojen päiväunilla.

Ei taida selvitä;
pohdituttaa - kaikki nähdyt enneunet
kahdelta viime vuosituhannelta käyty läpi;
silti puhtaan valkeaa punaista lunta vasten
viaton Laku näyttää likaisen syntiseltä.

Näyttää - vaikka sataan kertaan puhdistetut nokilasit
on vaihdettu tarkkanäkölaseihin.
Iän wanha pitkäsilmä paljastaa viston kauheuden,
sillä näkee kyllin yli avaruuden kaaren.

Tappavan kosmisen sijaan uhkaakin moraalisäteily;
yhteiskunnan ylijäämähyvinvointi tiivistyy
kuristusotteeseen narsistisen ytimen ympärille
ja sekoittaa viimeisetkin selkeät humeetit.
Hyvinvoinneista kasvaa itseään ahmiva syöpä

Ajattelutaidosta syntynyt velka on ankara ies,
inhimillisyyden korko syö älyn pääomaa,
täyspäisyydestä alkaa olla pulaa.

Nahkatornien gurut ovat täystyöllistettyjä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

RiEKOT

RiEKOT

Tämä tunturin juurella kyhjöttäminen on asioita
joista joutaa sitten wanhana muistella;
vartoa nuoskassa lumessa,
odottamassa siunatumpaa hetkeä kuvalle.

AH - kykkiä tulen loimussa,
penkoa niestariippiä - ährätä eineiden kera,
peruuttaa taljalle vetämään henkeä
höyryävä kuksa pivossa - silmät savusta sikkurallaan.
Se nyt vain on siinä.

Riekkojen kiroilu kuulomatkan päästä
pitää mielen virkkuna vastaanottamaan
sielua hiveleviä aistimuksia;
jotain karkaa - iskostuu tähän mantuun.

Meri saa nyt jäädä,
on tyydyttävä siihen mikä on saatavilla,
sillä sipuli.
En tykkää sipulista, mutta tähän se sopii.

Kas ilmakitara - rimbaudan sonetin,
hieno elämän vire - ylistyslaulu suorastaan,
arktisen kauneuden taulu;
tanssi omin päin viidellä piruetilla.

Ulajan päälle. Kyllä kelpaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HiNKU

HiNKU

Viittä kuutta boforia
ja tyyten väärästä suunnasta;
mutta kyllä se herättelee humeettia,
sytkäyttää.

Kutkuttelee sen verta syvältä sielua
kun antaa sen huljutella avointa päätä,
että on ihan kärpäsestä tehtävä härkänen;
perusteltava froualle kolmena kappaleena kirjallisesti,
että pitää lähteä käymään meren rannalla.
On asioita.

Kuvaamaan - astumaan vuoroveden viertä,
ihastellen kuinka voi elää hetkessä;
jäljet takana huuhtoutuvat pois
ennen kuin ennättää taakseen vilkaista.

Ja kun ehättää,
ei näy mitään,
ei historiaa - ei suuntaa mistä tullut,
vain se sen hetkinen hetki on olemassa;
kohinoineen ja tyrskyineen,
ikuisen tuulen soittaessa.

Meren rantaan on hinku,
vielä tämän päivän himo yltyköön,
huomenna kyltyköön.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SUPiSUOJA

SUPiSUOJA

Puut alkoivat sataa vettä,
upetto leijuu huntuna hankien yllä,
räystäiden alla pitkät rivit kulppoja;
tien pinnat äityvät niin luikkaiksi
että kuljettajista tulee herkästi matkustajia.

Ja kaikki tämä keskellä ankaraa talvea;
ei tarvitse matkustaa Mustikkamaahan ihmettelemään,
saman näkee kurkistamalla ulos,
saman kokee kiskomalla kurpposet koipiinsa
ja astumalla jäiselle rantteelle.

Yltiöpäinen askel;
elämä on persiillään
ennen kuin ennättää heittäytyä pitkäkseen.
Sellainen keli.

Kinokset tiivistyvät - umpihankikin vetäytyy itseensä.
On supisuojassa hyviäkin puolia;
jos riittävän kauan lämmintä piisaa,
tule oivalliset hankikannot ajoissa,
pääsee vähällä vaivalla tiettömien taipaleiden taa.

Sinne minne on haaveillut,
muttei kehtaamattomuudeltaan ole saanut aikaiseksi.

Suvi hyvä. Oikein hyvä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ATARAKSiA

ATARAKSiA

Ylhäällä humisee;
pitkästä aikaa mäen päällä - kiirellä,
näkee loiton taakse, kauemmaksikin,
jos antaa mielikuvitukselle siivet.

Kaikki - vähäisimmätkin kohoumat ja nystyt,
kaikki ne on tykytetty,
vähäisimmätkin pystyt korrenrippeet puettu taattiin.

Sokerimaisema sinfonioineen;
ei varsinaista ääntä,
vain kaiken täyttävä hiljaa humiseva laki
joka salllii tilapäisen riitasoinnun,
saapumisen parkaisun.

Sitten hopulla,
tulemisen loppuminen hätänapista;
silmänräpäyksessä kuulimet tavoittavat tilan,
sielu leviää mahdottomaan hymyyn,
ei mahdu syöveriinsä - murtautuu laelle.
Ataraksia.

Alaviistoon leviää upea kuve kumpuilevine ryntäineen,
kapeine kuruineen;
lumettomine kiviryökkiöineen.

Kiirunaparvi kipittämässä lumettomalla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LUMiKENTTiEN KUTSU

LUMiKENTTiEN KUTSU

Että muka täyttymys tulisi,
jo pelkästä lumessa rämpimisestä;
haarukset harallaan,
kahden seipään varassa
ja että siitä vielä joku hullu muka ihan maksaisi,
päästäkseen tätä iloa suorittamaan.

Ja paskat.
Hiki siinä tulee ennen kuin ennättää kissaa sanoa,
ennen kuin ensimmäinenkään onnellisuuhormooni
ennättää karata puuskutuksen lomasta
ilahduttamaan ja onnellistamaan muita lajitovereita.

Puoleen matkaan päästessä on ehättänyt
jo sataan kertaan epäillä omaa järkeä,
tuhat kertaa äänettä kysyä:
"Onko pitkä matka tulipaikalle?
Milloin tämä länsimainen hapatus loppuu?
Missä on minun wu wei?"

Poro - jota urbanialainen tiede yleisesti pitää typeränä,
seisoo ummenkulkijan uralla hämmästyneenä.

Vuoren varmasti kuulee sen ihmettelevän ääneen:
"Mikä saatana noihin ihmisiin on mennyt;
paarustavat umpihangessa häkkyrät jalassa
kun tässä vieressä on ihan siloisa polku mitä astua?"

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TiKKANEN

TiKKANEN

Tikka hakkaa,
päätään puuhun pakkaa,
näyttää tietämättömistä eittämättä siltä.

Kävyn takakäteen nakkaa,
kertyy keko kelon juureen ammottavin suomuin;
tapa luomuin puida siemenet - on kikka oma tikan.

Päiväst' toiseen sama tahti einestehtaan,
sama ruuan jahti - sama tikkapolon kolo;
vain käpy ehtynyt ain' uuteen ehtaan vaihtuu,
muulla konstin heppu laihtuu.

Uutta entää noutamaan - nääs poutasää
ja hyvin kestää hanki rikkumaton lentää,
on siipinensä lintu vapaa - ei koskaan hangen vanki.

On vielä autuus olla mitä mieltä tahans',
räytyä - kirkuu pitkin maailmoita omaa kieltä,
syödä hyvin - olla menestyvin.

Vaan piilee jossain oksistossa tikkaneito hieno ujo,
runojansa punoo,
ilmi riimit laulaa - venyttelee kaulaa.

Siihen sortuu tikkapojan sielun hupsuus;
kiima suvunjatkoon äityy - wimma syödä häipyy.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KOHTAUS

KOHTAUS

Jossain haukkuu halli tyynen läpi,
mausteena vain metsän huokaus vaisu,
on hyytymästä lakannut jo tiaisella talli.

On uusi malli,
pakkasiltaan läheskään ei yhtä raisu;
tyhjä enää nyhjätä ja jurottaa.
Nyt kaikki valoon kurottaa.

Liittyy kuoroon uusi - outo ääni,
kai joku ummenkulkijallaan hankee paahtaa;
vuoroin loittonee,
mut' sitten ulinaksi yltyy taas
ja kyltyy herkät kuulimet kun kaiku niihen lankee.

Sulkee kuulevaisen silmät ääni ankee.

Mieli muistoihinsa aikain takaa palaa;
unta lienee näky kulkijoista rivakoista sivakoilla
piirtämässä pitkin lunta kilpaa,
ennättääkseen yöksi kotiin,
ehken ennen kallistuvaa iltaa.

Kajo vielä kuorruttavi pukkisiltaa,
kamuaa jo joukko sitä,
laihtuu hiljallensa itä, hämäriinsä haihtuu,
rusko lännenpuoleen vaihtuu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TYViPÖLKKY

TYViPÖLKKY

Haihtuu hämy - vaihtuu aamuun lempeään,
sonnustuvi usvan haamuun,
huomenpäivän hempeään.

On ruso hento taivaan päällä,
herkästi käy sielun ento - eetoksella lento,
pitkin piirin suurta kaarta,
saartamatta lainkaan muuta mieltä mustaan loukkoon;
päinvastoin - kiskoo mukaan onnellisten joukkoon.

Leijaa hiutaleita,
keijun tapaan heijjaa,
yksitellen sataa - mataa kieputellen;
immelmannin rataa tanssii kohti halkolanssii.

Tunne tempaa mukaan,
näe vaan ei kukaan
kun tanssiin yhtyy äijä päissään,
kirves käissään keskel' pihaa,
mieli täynnä pyhää vihaa tursuu - lisää kiivautta kyhää.

Koivutyvi - visainen ja tyly lyly,
pölkyn päältä irvii, hekottaa ja kekottaa,
ei vaan piru moksiskaan
vaik' saanut tuta iskut hirveet halkokirveen.

Oottaa yhä voittajaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

AAViSTUS

AAViSTUS

Suojasää,
talvi pysähtää - äkin rysähtää
ja lysähtää kuin niille sijoillensa;
sataa vettä - pettää umpihanki, vajuu,
tiivistävi itseään.
Kevään ensimmäinen merkintuoja luojan.

On uutta hajuu aistivinaan nokka;
kaartaa tuuli lounaan puolta,
kaukaa aapasuolta - tämä kevään henki vapaa,
tiettömien maiden takaa viestin jakaa.

Wanha muisti palaa,
halaa kesän aistillinen tuoksu - heiveröinen kyllä,
aavistus kai paremminkin,
pelkkä mielen kuvitus, mut' huvitus ja toivon siemen.
Virkistävi uuvahtaneen kielen.

Puuntaa pilven reunat,
kultaisena kiirii taivaanpiiri,
kirskahtelee levotonna tuuliviiri.

Lunta innoissani pihamaalta pukkaan,
puhkee hattureuhka kukkaan,
hiki nauhan alta tunkee tukkaan;
siirtyy nietos - auringossa silminnähden laihtuu
kun vaihtuu paikka kinoksesta toiseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

JUMALAT PUHUVAT Runo № 1900

JUMALAT PUHUVAT Runo № 1900

Tulen viekotteleva lahja,
mielen monimutkaisia, änkyräisiä kiemuroita oikova,
lempeän rauhoittava vaikutus;
jok'ikinen kerta uusi ja wanha elämys käsikädessä.

Lämmön, äänten - tuoksujen hellä,
sielua ravisuttava sekamelska.

Koukussa.
Sielun syövereistä noutaa sellaisia takaumia,
sellaiseen tahtiin - filminauhan tapaan;
oitis kun äärelleen saa asennon asetettua levolliseksi.

Yhä useammin käy mielessä;
tuli-ilmiöllä lienee kyky kaivautua ihmisen perimään;
kaivella ja selailla sitä kuin muistikirjan lehtiä,
noukkia, koukkia sieltä herkullisimpia kohtauksia
uudelleen elettäväksi unen ja valven rajatilassa.

Niin sen täytyy olla,
draamojen huikaisevia kaaria;
siinä sen ankara viehätys,
joka panee kerta kerran jälkeen näkemään vaivaa.

Ja ikään kuin palkaksi sitten - jumalat puhuvat;
lahean lämpöinen, euforisen humaltanut olo,
tyyten toisesta maailmasta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

RUOJA

RUOJA

Yö pakenee nyt melkoisella haipakalla,
haalaa hämärää kainalossaan;
auvoistumassa ovat huomenet kerta kerran jälkeen
yhä vaan varhemmin.

Kovin on huikentelevainen ihmisen sielu
jo näin kevään orastavalla korvallakin;
käy työlääksi pitää lempoa aisoissa,
on pahkeinen heti hulluttelemaan karkaamassa;
näkee riettautta kaikkialla mihin silmänsä sattuu.
Tämä jumalan luoma harmi.

Poissa on vakaa, miehisen jäyhä kokonaisuus,
itsensä hillintä, ihmisiksi olosta puhumattakaan;
riähkäksi perhana muuttuu,
kujehtii,
puuttuu jokahiseen ilon pisaraan sellaisella wimmalla,
että tyrät rytkyy,
vaikka eessäpäin ovat wanhan muistin mukaan
vielä helmi-maaliskuun tuiskut ja tuiverrukset.

Ne kuittaa käden huiskautuksella ruoja,
yllyttää kiskomaan ummenkulkijaa ulajamaan,
nykii hihasta,
pukkii olasta,
suuntaa viittoo huima järven aavalle.
Sinne pitäisi lähtä kiekkoa kiertämään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KONSTi

KONSTi

Meren tuoksu,
jotenkin se on aistittavissa,
on - vaikka hyvän matkaa pitää mennä rantaan.

Kenties tuuli tuo sen tarosalle houkutellakseen;
nappaa ohimennen kostean suolaisen sipauksen
koukatessaan ranta-ahteelta ylängölle.

Kiusotellakseen kurillaan - muuten vain,
aikansa kuluksi;
huvemmassahan menee
kun on useampia osanottajia.

Maailma vaikuttaa muka valmiilta,
paitsi siltä osin,
että vuoroveden kohina puuttuu,
maininkien laulu hopeisine hapsineen;
kivien kalina vuoksen huipulla - sannan sihinä.

Kaikkea ei voi saada yht'aikaa edes ihme,
vaikka riivattu halu hinkuukin sekopäisenä,
liehuaa sytytettynä rannattoman tykö.

On suljettava näkimet,
sullottava hyppyset kuulimiin,
avattava humeetin hanat ammolleen;
sallittava takaumien tulvia hulvattomana vuona.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PiRU

PiRU

Jokitörmällä sivakat harottavat kahteen eri suuntaan,
vasempi myötäleeseen, oikeampi vastavirtaan;
ei se niin vaan ole päätettävissä kumpaanko lähtisi,
kyllä siihen puuskuttava hikinen tovi kulahtaa.

Valahtanutta reuhkaa pitää tönäistä silmiltä,
näkee paremmin vaihtoehdot,
vaikka oman vastarannankiiskensä sitä kyllä tuntee;
vain kuolleet kalat valuvat myötävirtaan.

Siispä sisäinen jatina pois,
väkevä ote porkista;
suoverot kalisevat kiviin ankarasta lähdöstä.

Törmältä on sahero ja viltto huiskaus jäälle,
kaataa meinaa notkautuksessa,
yhdelle koivelle tavoittelee;
vaan lopulta asettuu - palaa kahdelle sivakalle
ja asettuu vauhdin laantuessa.

Hattureuhka pyörii harteilla sukkelaan eeskahtaalle;
näkikö kukaan saatana
kun piru aikuista miestä viskoo?

Yli liihotteleva korppi narahtaa - jatkaa raadolleen;
sivakat kääntyvät uralle,
alkavat maistamaan verestä lunta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HURAKAT

HURAKAT

Rätkättävä nauru kuuluu jostain tiheiköstä
ja siihen osaaottava kuittaus parista suunnasta;
toki turvallisen kaukaa - silti tulipaikan liki.
Tarkkailuasemista.

Ihmisistä kun ei aina nääs tiedä.
Niissä saattaa olla kovinkin omituisesti käyttäytyviä,
erittäinkin ennakkoluuloisia etenkin hurakoiden suhteen.

Siksi on syytä varautua pieteetillä mahdolliseen
einehtimismahdollisuuteen;
kärkyllä - mutta kuitenkin sellaisella varauksella,
että kaikki menee persiilleen
ja tässä joutuu räpistelemaan ennen yöpuuta
vielä toiselle apajalle.

Vatsaa hiukoessa kun uni ei maistu,
vaikka lajitovereille pitääkin näytellä "kuulia"
ja olla nukkuvinaan.

Tämä nyt näyttää jokseenkin varmalta tapaukselta;
näkyy nostelevan erinäisiä niestanyssäköitä,
saatana - korvapuustejakin sillä kohveen keralle.

Toivottavasti pikkupuusteja eikä niitä ruåtsilaisia,
ne ovat parempia - ne Vaasan,
niissä on enemmän kamelia siinä töhnässä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

YÖPUU

YÖPUU

Pakkaslumi narskuu anturoissa,
valokiila hipoo hopeisena kimmeltävää aavemaisemaa,
henkiolentoja vilahtelee katveissa valoa vältellen.

Hiljaisuus erottuu ankarana pimeästä,
kaikki ylimääräinen liike, ähinä ja tuhina korostuu,
mielikuvitus lisää pökköä pesään;
kuulimet ovat herkällä.

Sielu - yltiöpäinen huithapeli,
se huitelee jossain vastaantulevassa maisemassa
tavoilleen uskollisena - syyntakeettomana,
vailla mitään vaistomaista varuillaanoloa.
Esi-isien vuosituhanten saatossa kokema ei koske sitä.

Korppien yöpuu,
juuri ja juuri erottuvaa hermostunutta kahinaa,
kärttyisää köhimistä;
kaksi välkkyvää nappia erottuu tähtivalossa
yötä tummemmasta hahmosta vaaleaa runkoa vasten.
Sitten vielä kaksi ja kaksi - ja yksi.

Valokeila nuoleskelee jyleää tyveä;
saatuaan pitävän otteen,
lähtee kipuamaan kierteistä kylkeä lakkapäähän.

Lehahduksia, heimo muuttaa ärtyneenä taivaaseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HÖYHTYVÄT

HÖYHTYVÄT

Sellaista lunta - oikeastaan kuin unta
hahtuvia jotka tupsahtelevat jokaisella askeleella;
puuttuu vain kelmeä täysikuu
ja kuukävely olisi valmis koettavaksi.

Tällaisesta sateesta kuohuu rinta äkin;
höyhtyvät kieppuvat piruetteja,
immelmanneja toisensa perään.

Miten osaakin taitavasti pujotellen sataa
yleensä mustina pysytteleville alimmille karahkoille;
jokaisellla niistä jo kuorrutus,
satunnaiset koivun vesat suorastaan taideteoksia.

Varisemisten hopeinen hölynpölypilvi;
tinttien pyrähdykset ripisyttävät kiteitä,
ääni hukkuu miljardeihin pikkiriikkisiin onsiloihin
ja uupuu sinne.

Iltapäivä on pitkällä - hämärtäys,
valoa karkaa jostain harmaan huovan riekaleista,
heijastuu lumisen metsän jok'ikisestä kiteestä;
on yht'aikaa hämärää ja valoisaa.

Unen ja valveen rajatila - ádjakas,
se ei voi olla enää kaukana;
sielu jo tanssii tässä unelmassa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TYMPEYDEN SYNTi

TYMPEYDEN SYNTi

Aika tavallista,
enemmän normaalia kuin -epä;
pitkät pakkasjaksot turruttavat.

Sisällä istumisen ja kutvailun sijaan
sitä kaipaisi astumista - hoputonta kiiruhtamista,
raikkaissa kuolpunoissa pakkasten nipisteltävänä.

Vaan kun pitäisi viitsiä pukea oikein,
jotta tarkenisi hytisemättä, ilman hikeä;
eikä sitten millään jaksaisi paneutua mokomaan.

Näennäishorisontti huojuu,
olemattomatkin asiat alkavat tuppuroitua,
kehtuutus saavuttaa pikkuhiljaa sellaiset mittasuhteet,
että tila alkaa ehtyä  - sielu synkkenee,
päihittää mustimmista mustimman singulariteetin.
Sekö muka huuha-haata?

Ei mitään Maldacenan konjektuureja,
pitäkää Tunkkenheiminne;
ahavan paahtaman naamarin eloisuus
alkaa olemaan samaa luokkaa kuin kuolleella porolla.

Joku rapsuttaa akkunasta - aurinko,
sitä riipii sitten niin herkästi elinvaatteet ylleen
ja ryntää ulos pihtipielet ryskyen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ROTAT

ROTAT

Runoilijoiden taivas rehottaa täydellä terällä;
kaikk' mik' ens'alkuuns' ol' unta - vuosikausia,
on muuttumassa todellistakin todellisemmaksi.

Upea lienee kovin kapea ilmaisu nyt
kun valo on pääsemässä selkosissa valloilleen;
päivä päivältä ulottuu yhä varhemmaksi huomeneen,
yhä loitommaksi ehtoon puolelle tuntureilla
ja pitää kynsin hampain kiinni saavutetuista eduistaan.
Aivan parhaaseen maantapaan.

Rotat kokoontuvat jo kameroiden eteen,
jättämään hyvästejä laivalle;
haalivat saastuneen arvovaltansa rippeitä
yleisen naurun säestyksellä.

Autioille saarille hylätyt Simonidekset palaavat,
vain he pelastuvat;
kaikki omaisuutensa on heillä humeeteissaan.

Apea, hämäränhenkien vaivaama mieli laantuu,
ponnistautuu valon voimalla,
onnistuu sonnustautumaan onean tunteen ohi,
kapuamaan niskan päälle.

Ja mikä hurmaavan rietas näky;
tavallisten ihmisten loistava paluu elämään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!