YÖPUU
Pakkaslumi narskuu anturoissa,
valokiila hipoo hopeisena kimmeltävää aavemaisemaa,
henkiolentoja vilahtelee katveissa valoa vältellen.
Hiljaisuus erottuu ankarana pimeästä,
kaikki ylimääräinen liike, ähinä ja tuhina korostuu,
mielikuvitus lisää pökköä pesään;
kuulimet ovat herkällä.
Sielu - yltiöpäinen huithapeli,
se huitelee jossain vastaantulevassa maisemassa
tavoilleen uskollisena - syyntakeettomana,
vailla mitään vaistomaista varuillaanoloa.
Esi-isien vuosituhanten saatossa kokema ei koske sitä.
Korppien yöpuu,
juuri ja juuri erottuvaa hermostunutta kahinaa,
kärttyisää köhimistä;
kaksi välkkyvää nappia erottuu tähtivalossa
yötä tummemmasta hahmosta vaaleaa runkoa vasten.
Sitten vielä kaksi ja kaksi - ja yksi.
Valokeila nuoleskelee jyleää tyveä;
saatuaan pitävän otteen,
lähtee kipuamaan kierteistä kylkeä lakkapäähän.
Lehahduksia, heimo muuttaa ärtyneenä taivaaseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi