PERiNTÖ
Jo vain se kiskoo tulen ääreen;
vastustamattoman vietävästi,
ei tohdi vastaanpanna - tällainen heikompi aines,
vaikka edellisen oleilun tuoksut vielä höystävät
atmosfääriä porstuaa sivuutettaessa.
Tahi saattaapa olla se syykin - itseasiassa;
narikasta roikkuva raihnas ulkokampes,
tuo monilla syntisillä tulilla itsensä paaduttanut,
lähes kaiken nuotiolla paistetun ja maistetun
käryt itseensä imaissut Tzekinmaan armeijan
jo ränsistymään käynyt parka parka.
Niin monissa liemissä keitetty,
että vain sota lienee epähuomiossa jäänyt väliin;
mutta niinpä yhä vain ensinnä ulos sukeutuessa
itsensä esille panee prameasti - houkuttaa väljyyn,
niin on suuri sillä mukaan tulon wimma,
on sen verran seurallista sorttia.
Ja mikä ettei,
nytkin sai huomion itseensä;
samaan syssyyn kietaisemaan sen harteille
ja napittamaan muutaman läven ikään kuin kihlaukseksi,
siteeksi ikuisesta ystävyydestä.
Mystisesti aistin siinä Svejkin perinnön.
Testi
VastaaPoista