TUOHi

TUOHi

Jostain lemmosta iskee anhiton lihan himo;
salakavalasti selän takaa hiipii ja yllättää,
humahuttaa mieliteon sellaisella vimmalla sieluun
että kajahtaa.
Iskostaa jankuttamaan tuntikausiksi korvamatona,
jos ei heti äkkää antaa periksi.

Johtunee pitkästyttävän tympeistä pakkapäivistä
kun erityisen tähellistäkään asiaa juuri ulkona ei ole,
sen minkä nyt koirun elintoimien takia
pitää käydä pari kolme kertaa polkua junnaamassa.

Huiluntuhtiin tämä riivaus viittaa;
ulkosalla tuoksahti ohuesti palava koivu,
piisit nääs poravat taivasta joka puolla.

Oikeastaan tarkemmin ajatellessa - käristyvä tuohi.
Se vietävä kun sipaisee haistimen vomeronasaalielintä
lipevällä hipaisullaan,
niin puoli raatoa on sen siliän tien kääntämässä
rintamasuuntaa Onnenmaahan silmät nurin päässä.

Koirun pentele on selvännäkijä;
hoksaa lähiomaishoitajansa levottomasta sykkyilystä
oitis mistä on kyse - käristemakkaroista;
tekee ketku johdattelevia johtopäätöksiä
asettumalla lähtövalmiina ovensuulle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!