HÖYHTYVÄT

HÖYHTYVÄT

Sellaista lunta - oikeastaan kuin unta
hahtuvia jotka tupsahtelevat jokaisella askeleella;
puuttuu vain kelmeä täysikuu
ja kuukävely olisi valmis koettavaksi.

Tällaisesta sateesta kuohuu rinta äkin;
höyhtyvät kieppuvat piruetteja,
immelmanneja toisensa perään.

Miten osaakin taitavasti pujotellen sataa
yleensä mustina pysytteleville alimmille karahkoille;
jokaisellla niistä jo kuorrutus,
satunnaiset koivun vesat suorastaan taideteoksia.

Varisemisten hopeinen hölynpölypilvi;
tinttien pyrähdykset ripisyttävät kiteitä,
ääni hukkuu miljardeihin pikkiriikkisiin onsiloihin
ja uupuu sinne.

Iltapäivä on pitkällä - hämärtäys,
valoa karkaa jostain harmaan huovan riekaleista,
heijastuu lumisen metsän jok'ikisestä kiteestä;
on yht'aikaa hämärää ja valoisaa.

Unen ja valveen rajatila - ádjakas,
se ei voi olla enää kaukana;
sielu jo tanssii tässä unelmassa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!