PUUTAiVAS

PUUTAiVAS

Taivaallisen rauhan aukion hiljaisuus palaa sijoilleen;
perkeleellinen sahan ulina päättyi rytinään,
tyssäsi siihen
ja kaksi hiljaisuutta suutelee nyt toisiaan.

Tai ei aivan;
honkapölkky toisensa perään saa äkeän tällin,
hajoaa kahta yleensä kertalaakista.

Muutama isänmaallinen sinnikko sentäs joukossa;
janhus vanhus panee kampoihin,
vaatii toista iskua tuskaansa - saa sen,
muttei henno luovuttaa.
Anoo kolmatta.

Tulee - sillä lähtee henki,
pääsee onnellisena jonottamaan pinossa
lähellä räiskyvään puiden taivaaseen.

Ruokahetki on juhlallinen toimitus,
synnittömia, korottomia puita ahmii ahnas liekkimeri,
polttaa tuhkaksi - se on siinä -, puun kuolema,
ympärillä orastava arktinen hysteria parhaimmillaan.

Melankolian upeat,
tervalle tuoksuvat sävyt kipuavat mustina viiruina,
tanssivat mennessään - houkuttavat mukaansa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!