METELiÄ
Suruvoitto saa uusia sävyjä - pakkaa naurattamaan;
piukuen rapsahtelee tunturikoivikossa pakkanen.
Syntyypähän taas sytyketuohta riivittyjen tilalle
joka on tietysti tulelle iloinen asia;
sehän tykkää rietas palavasti kaikesta palavasta.
Vaan miten se wemmelsääri,
että tuollaisessa metelissä elää päivät pääkseen;
osaa piillä rääseikössä hermojaan pilaamatta,
jatkuva pauke alvariinsa tukkimassa humeettiin.
On se ihme;
eikö sillä hermot mene tyyten riekaleiksi
vai miten se on sen järjestänyt?
Tästä vielä huomen kun kirkastuu,
alkaa kimakoitua jään ääni,
tunkea pään sisään sellaisella intensiteetillä,
että käy myöhäsyksyn harmaantunut melankoliakin
kolistamaan hopulla kohti melodraamaa
ja onnellista loppua.
Jos vielä huomenissa - joku täkäläinen -,
onnistuu kastelemaan pyrstönsä heikoissa jäissä,
niin melofarssiksihan se jo menee,
ilman venhoa ja soutimia;
yritä siinä nauramatta kavuta tukevalle maalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi