HYViN LÄHTEE
Ennen kuin on ehättänyt kissaa sanoa,
sielu jo mennä viuhottaa omilla teillään;
enää erottuu höykäsen pölähdys tunturin kiirellä,
siellä se painelee tukka putkella - wanhahippi sielu.
henkistä kotia kohti näyttää liihottavan.
On oppinut karkailemaan pentele,
enää ei tarvitse kaivella tuska otsalla
sisimmistä syövereistä,
kouraista vastaanhangoittelevaa pivoonsa
ja nakata sitten lentoon.
Hyvin lähtee - säyseän innokkaana -,
rakastaa ankaria merenrannan louhikoita,
riettaasti ärjyviä tyrskyjä - riehuntaa ja roiskeita,
jotka liimautuvat kallioihin lasiksi hyytävässä,
raivossa huutavassa tuulessa.
Sellaisesta pitää missä ei omaa nimeä erota,
väkevien tunteiden värisyttämisestä,
kantapäillä kiikkumisesta,
tuulesta huojuttamassa eeskahtaalle
olevaisen ja olemattoman välillä.
Kun tuosta täyttyy - tulee - palaa nöyränä;
kahahtaa olkapäälle,
odottaa itseään sukien että päästän sen sisälleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi