HiMMEÄÄ SiNiSTÄ
Sinisen pehmeät kahmaisut lähestyvät,
käyvät hipomaan kahtapuolta samaa hämärää,
auringon pian sanoessa toistaiseksi viimeisen sanansa;
Báze dearvan.
Siihen kauaa mene - tulevana sunnuntaina;
aika istahtaa,
kyykähtää niille sijoilleen,
hätistää varjot maan taa.
Sieluton aika - kaamoksen taika,
pimeää ilman pimeää,
himmeää sinistä kaikissa mahdollisissa sävyissä,
loputtomiin, niin kauas kuin näkimet kantaa.
Sininen laheus salvaa äänen,
imee itsensä,
ruunaa lievät riemun hirnahdukset rantteella
kenenkään noteerattomiksi vähäisiksi pihahduksiksi.
Metallin kalahdus toista vasten ei kuulu,
se pitää katsoa ollakseen varma ettei ollut huti
kun kopauttaa tieran pois peltipailakan alustasta.
Hoputtoman menon sietämätön raukeus;
furor arcticus tekee pesän untuvaiseen pielukseen,
kaivautuu lammaswällyn alle ja vain on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi