torstai 21. maaliskuuta 2013

NARAHDUS


NARAHDUS

Olemisen yksinkertainen kauneus;
kuinka useasti pitääkään kulkea saman,
toista vasten kallistuneen kelon ohi
ennen kuin hoksaa niiden pyhän liiton.

Kymmeniä kertoja sitä omissa eetoksissaan
tulee kuljettua näiden tavallisten, arkisten ohi:
huomaamatta - reagoimatta mitenkään,
koska ei vain ole sillä tuulella,
tarkkailu ja havannointi ei ole kytketty päälle.

Sitten pienen puuskan aiheuttama narahdus;
tai parahdus - kuulimet kuulevat,
herättävät näkimet näkemään
ja se on siinä.

Ensimmäistä kertaa anturat janhuavat vastaan,
tahtovat pysähtyä niille sijoilleen.
Tästä uudesta näkökulmasta - äänen näkulmasta;
siitä katsoen näkimien edessä onkin pariskunta.

Lakkapäistään toisiinsa takertuneet rakastuneet
narisevat elämän pituisessa liitossa
kuni rajumyrsky ne wiimein erottaa kuolemaan.

Se on kaunista.
Niin somaa, että se pitää pysähtyä kertomaan muille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

2 kommenttia:

  1. Näin se luonto opettaa itsestään meitä kuulemaan ja näkemään sekä tuntemaan samaistuksen elämäämme. Minulla on ollut tuossa kertomasi vuosien liitto, jota käyn tuulen kera kuulemasssa. Mukavia ahaa-elämyksiä. Nyt sitä mennään vinhaa vauhtia kohti yötöntä yötä.
    vatukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mennään ja pian vieläkin hopummin.
      Tiistaina on paluu Ultima Thuleen.

      Poista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi