HASBARA

HASBARA

Ei siinä mikään auta,
paisuttaa rintaa kun kapuaa mäelle
näkemään maanpiirin olevan samoilla sijoin;
ihan kuten muinoin,
silloin kun se on paikoilleen asetettu.
Mihin se siitä millekkään alkaisi
tai muuttaisi taivaanrantaa maalaamalla?

Metsän pöpeliköstä samaa ei nää,
siellä tyydyttävä on puun suloiseen huokailuun,
paitsi tietenkin tyvenellä,
jolloin kuulee kivien kasvavan.
Umpihangenkin läpi.

Jos ei kuule,
paranee tarkistaa missä kinkerpiirissä henkikirjat.
Urbanistanin harmaissa arkistoissa lojuvien suhteen
ei juuri ole toivoa;
peli on siltä osin menetetty.
Jos on vasta jälkikäteen hokannut valinneensa väärin,
vaatii todella ankaraa luontoa tehdä korjausliike;
useimmissa tapauksissa tekemättä jää.

Mutta ne auvoiset,
ne joilla kaihoaa väkevänä onnellinen elämä, autuus,
näille yltiöpäisille hurjapäille mikään ei ole ylivoimaista.
Ataraksian puolesta vaikka kaikki likoon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!