SELLASELLA HAiPAKALLA
Vastavalometsä on upeaa nähtävää,
tuuli puistelee hopeisia hitusia ryöppyinä;
sielu soittaa kuulimiin tingeli-tingeliä.
Lumi on kaikkialla oksistossa karkeina kiteinä
äreän pakkasyön jäljiltä,
mutta löyhää ja puuskat ripottelevat taikapölyn
ihmettelijöiden silmien eteen esiripuksi.
Ei tuollaista voi keksiä,
se täytyy omin siristävin silmin nähdä,
kevään valopilkuista on suorastaan tungosta.
Päivät pitenevät nyt sellaista haipakkaa,
etteivät tirpusetkaan tahdo pysyä kyydissä,
hormoonit ovat nouseet järkipoloa ylemmä,
määräilevät kiihkeään hyörinään.
Hurakkain palaverissa hähätetään kaikelle,
menneen talven ikävät ja harmaat ovat ohi,
edesmenneiden kohtalolle nauretaan julkisesti;
sureminen ei auta - pian synnytetään uutta elämää.
Maailma jatkaa rataansa
ja aika - tuo turhakkeiden turhake,
se pistetään kireistä henkseleistään puunoksaan.
Killukoon siinä aikansa kuluksi.
Se täytyy tosiaankin omin silmin nähdä, vastavalometsä siitä minäki tykkään - kuin taikamaailma.
VastaaPoistaKyllä, sitä ihan sisintä tunnetta ei
Poistaoikein voi sanoillakaan kuvailla.