HOLLiLLA
Päivät sen kun vaan koristuvat - komistuvat vallan,
valo harppoo suurin askelin kohti pohjoisia periä,
lisää etumatkaa;
yö jää yhä taaemmaksi,
kunnes siitä lopulta tulee niin epävarma hämärä,
että kuihtuu mokoma kokonaan pois.
Kevät on yhtä talven loppumisen odottelua;
no ei aivan, hanget saavat tulla - hankikelit, kantohanki;
pääsee kaikkialle minne sielu halajaa.
Karstannetta pitkin sopii sivakoida,
tallustella omia teitään malporomiesten tavoin
tahi oijustaa peltipailakalla huitsin hiiteen.
Laitimmaisetkin erämaan helmet
ovat muutaman tuokion verran hollilla,
tavoitettavissa ilman siipiä tai roottorin lapoja;
pilkkimiselle omistautuneen inehmon Onnenmaa
raottaa paratiisin oviaan niin viekottelevasti,
että ankaraan wimmaan yltyy tasaisinkin otus.
Kyltymätön on saaliin himo;
unet jättiahvenista, -taimenista, -harreista
täyttävät humeetin eikä muulla niin väliä.
Avion makeimmatkin velvollisuudet jäävät taka-alalle
kun edelliskevään jättisaaliit lisäävät yhä painoaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi