RUNOiLiJA
Loputon hyvien hetkien katkeamaton jono
lipuu kevääseen valmistautuvan rantteen yli ja ohi
vielä näkymättömien, kuulumattomien aurojen tapaan;
mutta hyvää sopii odottaa.
Vain varma tieto niiden tulosta on olemassa;
monituhatvuotinen, kokemukseen perustuva,
polvelta polvelle siirtyvä.
Siihen vankkaan pylvääseen nojataan.
Hassut odotukset - haihattelevat ajatukset,
hipaisevat mielen pintaa, kipristävät somasti rintaa,
kuin yöpakkaset ikään pihamaan karsteikkoa;
sulaen kuitenkin iltapäivän puolella muheaksi.
Tuollaista taustaa vasten on mukava asettua verannalle,
istahtaa vuorattuun korituoliin
ja antaa auringon ottaa omansa sillä aikaa
kun maailma yrittää pelastua omasta typeryydestään.
Oivallisesti siitä näkee sen rimpuilun paniikissa
ahneuden tahmeassa verkossa;
silmiä siristämällä kuolinkamppailu siirtyy tuonnemma,
sulkemalla poistuu kokonaan pihapiiristä.
Mieltä lämmittää runoilija Simonides,
jonka kaikki omaisuutensa oli humeetissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi