RUNOLAPSiA

RUNOLAPSiA

Eneneväin aamujen kaunaton kirkkaus,
rusotus pilven paltahella juuri ennen huomenta;
puunnot kajeen rikastuessa sarastukseksi.
Se on aamun hentojen värien runo;
sisäinen käsky sielulle:
Puno!

Mustaksi huvenneiden metsien tumma kajo
taivaan värjäämää hankea vasten,
puhtoisen tuoreen surman valkeilla kasvoilla;
heijastusten ihana kirjo,
haileiden mystisten värien kalvakka tanssi.

Noihin seikkoihin näkimien naulaaminen
saa miettimään salaperäisyyden kiehtovaa voimaa,
olevaisen hetken sisässä olemisen tenhoa;
ihastelemaan sanoista mykkänä
arktisen seudun suurinta ihmettä - valoa
ja sen pään lähes sekaisin saavaa ankaraa voimaa.

Synnytyksen tuskasta vapisevat maat ja mannut,
huiskivat tulikettujen hännät - taivaalle pannut,
hiljaisuus tiinehtyy niin vähistä sanoista,
että on pantava uudelleen moneen otteeseen.

Riettaaksi kiihtyvä siitto synnyttää uusia runolapsia;
pian orastaa jo kevään hereä sanaävär.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!