KÖNTTÄ
Kunnon lunta on vaikea saada,
on vain pilvitolkulla haaruksiin saakka ulottuvaa höttöä,
ei oikein ensimmäistäkään kerrosta sellaista
mistä sen juuri oikean,
aidon perinteisen kohvearomin saisi aikaiseksi.
Nooh - tietty tunturissa sitä saattaisi jo tällä erää olla,
mutta läheppä nyt sille töin joka kerta
kun kohvetekohammasta kolottaa.
Oikeaan pitää näet olla juossutta lunta,
sellaista joka on kinostunut kovaksi,
semmoiseksi josta voi isolla leukulla leikata
mojovan köntän tikun nokkaan
ja asetella sitten tulen loimuun yksi kulma alaskäsin.
Kolhiintunut ja lommoinen musta kana tipun alle.
Siitä syntyy se aito ja paljon puhuttu - kaihoisa,
sielua hykertäen kutittava aromi.
Kun aikansa tippuu niin täyttyy lopulta
ja kiireetön riitti jatkuu hartaana tuleen tuijottaen.
Seuraa mystisen tenhoava pysähtynyt hetki
kun kiehahtamisen jälkeen varistetut porot tekeytyvät,
purkavat nuotion armosfääriin lisämausteen.
Vesihän siinä kielelle herahtaa - mokomassa taiassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi