NARiNA
Niin kuin vain perkeleellisen myräkän
ja tuulen haipakan jälkeen,
aurinko sitten ihan muina miehinä asettuu paikalleen
ja käy räköttämään.
Niin samoin sielu,
joka moisesta paikoilleen juuttumisesta kiihtyneenä
on töytäillyt omien sokkeloidensa äkkivääriin mutkiin
potiessaan ahtaan tunnetta,
se lopulta tyvenen äkättyään lauhtuu;
käy arvioimaan uutta tolaa,
ylipäänsä sitä mille nyt alkaisi
kun karonkka Ukko Ylijumalan kanssa
on saatu taas kerran selväksi.
Tie on aurattu taivasta myöten,
taivaanpiiri hohtaa auvoisena sinisen sävyissä
houkutellen kutsuvasti haihattelemaan
uusia ajatusten juoksuja ilman ensimmäistäkään eitä.
Johan tuosta herranen aika kuka tahansa innostuu;
eläma maistuu ankarasti keväälle
ja kuuluu - puut narisevat,
ei enää lumikuorman painosta vaan rakkaudesta.
Ovat kiertyneet toistensa ympäri syleilyyn;
lounas niitä heiluttaa.
Se narina - niin somasti sielua keinuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi