KERTAKAiKKiSEEN
Nämä hetket suurten selkosten äärellä;
harkitut tovit harkituissa paikoissa harkittuina aikoina,
niin että aurinko,
sen valon voima ja kulma ovat liki tismalleen samoin
kuin sitten wiime näkemältä.
Mikähän kumma wimma se on,
tulla nyt ehdoin tahdoin juuri niille jalansijoilleen?
Ei mitään täydellisyyden tavoittelua, ei pilkuttelua.
Kaipa se on vain kaipausta kaihoon;
niihin tuntemuksiin jotka joskus muinoin sykähdyttivät,
koskettivat syvältä.
Sielua riipaisten.
Hiljaisuuden sisään pääseminen,
tyhjän tilan hyödyllisyyden käsittäminen
ja sen että miten vähäpätöinen yksikkö ihminen onkaan
tunturiin nähden - ei kovin hääppönen;
ei vaikka kuin suuren sankarin elein kiirelle kamuaisi,
humeetti vuolaasti vettä tihkuen.
Siinä sitä on kertakaikkiseen omaksumista;
kuinka monta ijahis idjaa onkaan kulunut
tunturin rinteessä lojuen - tekemätöntä tehden,
sitten havahtuen toteamaan jonkin asian olevan niin
ja toisen näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi