TUSKA JA HiMO
Ne aallot piiskaavat rantaa,
kiivaat sykkivät, tiuskivat vihaiset,
jotka kellokoneen tavoin säännöllisesti
vaativat osaansa maasta äitinsä haltuun;
muokkaavat rajapintaa kohisten,
murtuvat vihreänä jalokivenä tyrskyiksi.
Värisevin ihoin seuraan kuinka erääntyvät
ja perääntyvät tohisten ryntäyksen jälkeen;
päästen äkeänä pälkähästä - kuivan kynsistä.
Silonneessa sannassa ei merkkiäkään yrityksestä,
kaikki maavaatimukset ovat hui-hai;
runoilijan humeetin karkuuttamaa hölynpölyä,
sielun haihatuksia - ei siis valetta,
koska totuutta ei ole edes siteeksi.
Eikä taidetta - vain silkkaa aaltojen nostaman
autereen litimäräksi kastelemaa hölynpölyä.
Uudet vyöryt seuraavat ajast'aikaa,
peräkanaa,
eikä meren laulu lopu - on yltymään päin.
Kyltymätön on sen ankara tuska ja himo
olla maata vasten - liki;
tuta mannun mullasta nouseva väkevä hiki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi