RANNAN KAPTEENi AHAB
Rantoja - loppumattomiin äärettömiä autioita rantoja;
tuulen piiskaamia lohduttomia kalliota,
veden hioma musta särmä - immel,
kostean usvan hyväilemä hiljainen mykkä.
Uuhilauman kiemurteleva polku äärettömään
kuolleiden heinätuppaiden lomassa;
hierua laajenee pakoveden mukana,
tunturi puolittuu kuvastimessa,
häilyy kokonaan pois kuolokohdassa.
Merijättöä niin harvakseltaan,
ettei kaarne näe vaivaa ojentaa siipispankkojaan
mokoman vuoksi - tyytyy odottamaan nokka tuuleen.
Pienehkö luoto liukuu sulavasti pintaa kauempana;
saa säpinää pelehtivässä hyljekatraassa,
lokkiparvi pölähtää siivilleen ja suuntaa merelle.
Satunnainen haaveksija havahtuu,
nappaa haihattelevan sielun soppeensa;
poimii kouraansa vierellään lojuvan yksijalkaisen
ja harppoo muutaman askeleen kivennokalle
pistää putken vedenkalvoon ja asettaa korvan.
Meren syövereistä se tulee - Haavruuvan laulu,
sydäntä räytävä haikea vaikerrus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi