LUURANKOJA
Taivaat vaivaavat,
kaivavat esiin uusia tummia uhkapilviä,
laivaavat ne purjehtimaan taivaanrannalta
keskipäivän ylle mahtavina synkkinä kumpuina,
juuri kun olen lähdössä kävelylle rakkauden kera.
Verannalla lasken ja tarkistan ajan,
suljen runopajan,
hyvästelen majan ja sanavajan;
harppaan tulevaan tukevilla saappailla.
Vielä kerran valppaana tähystän niitä
jotka siintävät taivaanpiirillä piirtäen,
ovat ne tulossa,
siirtäen valtavia massoja vettä janoisten niskaan.
Lopulta olemme matkassa,
puiden luurankoja roikkuu mustina harmaassa,
maa kahisee lehtimattona anturain alla,
martaan vakava hartaus hiipii mykkänä sieluun;
kapuaa olkapäälle,
heittäytyy syvälle syövereihin kouraisten lujasti.
Eikä taival siittä enää miksikään muutu,
pilvet ennättävät yllemme,
porstuaan yltiöpäänä hyljätyt vesikilvet eivät auta;
sateet kastelevat astelevat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi