MERENMAKU

MERENMAKU

Koillinen hipaisee nokkaa,
pujahtaa haistimen rei'istä;
se onkin äkin IN
ja saa haavin loksahtamaan auki ällistyksestä.

Parahultaisesti tämä veijarikepponen
käy kyykälleen kielen makunystyjen päälle;
härnää kuin somimoilleen pärskyllään oleva naaras,
hieroo pyrstöään niihin itse piruuttaan tuntematta
kuin paraskin fakiiri.

Sielu siitä menee rikki,
mielikuvien tursuva pilvi karkaa vapaalle jalalle,
lyö humeetin sekaisin kerrasta,
sumentaa tolkun;
selittämistä piisaa vuosikausiksi janoaville.

Meremaku - vain ripaus,
pikemminkin häilyvä arvaus;
saa verenmaun huulille,
ahavoituneet nahan siekaleet tirskuvat pisaroita
lähtökiiman voimistuessa korskuen.
Värjäävät hampaat iltaruskoksi ennen iltaa.

Viesti on selvä,
tulkitsijaksi ei tarvita Loiroa tai Rautavaaraa,
Vasten tuulta - siinä suunta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!