SALAPERÄiNEN WiMMA

SALAPERÄiNEN WiMMA

Niin kaunis on maa,
se sieppaa väkevän mystiseen otteeseensa heti
kun vain raskii antaa sielun nähdä sen ihanan lumon,
ohi muiden - maallisempien murheiden.

Taivaanpiirin siintävä ruso,
hento puunto pilvenlongissa;
ruskean sävyt tummasta kultaan
nietoksesta törröttäväin korsien varsissa.
Sellainen näky saa herkästi hymyn häiveen kasvoille;
somasti taipuvat korret - nyökkäävät,
varistain taikapölyä tuulen virin selkään.

Vasta sataneen höytyväisen kuorruttama metsä
vastaa raskaasti kuiskaten kysymykseen;
efekti on sama kuin älähtäisit höyhentyynyyn.
Mitään sen tenhoavampaa ei ole olemassa olevaista,
kuin kysyä lumiselta metsältä:
"Saako tulla sisään?"

Tunturikoivun oksiston läpi siilautuva suloinen,
orastavan varhaisehtoon hereä pastelli sykähdyttää;
kaikissa tuhannen tuhansissa sävyissään riipaisee.
Vain musiikki puuttuu,
sen tilalla loistavan ihana - ankara h i l j a i s u u s;
mykkyyden vaiettu tola,
äänettömyyden salaperäinen wimma.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!