perjantai 7. tammikuuta 2011

VOi LEMPO


VOi LEMPO

Inimiskunta on menossa sekopääksi. Tuntuu että juuri kukaan ei usko ruåtsalaisen rekkakuskin tunnustukseen lintusurmassa vaikka hän itse oli asian nähnyt omilla silmillään oman rattinsa takaa.
Olihan moinen lintujen manipulointi mahdollista Hitscockin Alfreetillekin jo heti jatkosodan jälkeen, joten miksei sitten jollekkin Svenssonille, Anderssonille ja Janssonille - kysynpä vaan.


Eikä tästä nyt vielä niin kovinkaan kauaa ole kun eräs ruåtsinvoittoisesti itseään ilmaissut mies- tai naissukupuolihenkilö oli housut kintuissa pinkonut pakoon lammaslaitumelta yllätettynä, uuhen huudellessa tyydyttämättömänä perään: "Bä-ä-ä-äääärtil!"

Eilen kun sattumalta ajelimma Armi Kuuselan lapsuusmaisemissa, yritin osua hiljaisella kylätiellä hirnakon pesän ympärillä norkoilevaan suureen mustavarislaumaan, mutta nämä ystävällisesti kieltäytyivät kunniasta ja froua apumiehen paikalta vakuutti minun päätyvän Helwettiin ennen pitkään - Taivaan sijaan, jos alan imitoimaan ruåtsalaista rekkakuskia
Huomautin hänelle, että meidän purkkisianlihalla ja suklaalla toimiva navigaattori kyllä on menossa johonkin edellä mainittujen paikkakuntien välimaastoon.

Kyllä tää ainakin uskoo että rekkakuskit voivat tehdä vaikka mitä. Esimerkiksi Äkäslompolon Mauri, jonka tunnen itsekkin jo vuosien takaa, tuntee kaikki kuskit ja sitä paitsi nehän on kaikki serkkuja keskenään.
Joten miksikäs ei muka kuskit olisi voineet keksiä sellaista jäynää, että ajetaanpa suurin piirtein samaan aikaan lintuparviin yhtä aikaa eri puolilla maailmaa ja katsotaan mitä muut lajitoverit tuumaa. Niillähän on - rekkakuskeilla, ne laapuhelimet, joilla naureskelevat poliiseillekkin.

Saattaa olla - arvailua, että kuolinkouristuksissa painiva maailmantalous vain syytää ja suoltaa moista lintu- ja kalasoossia, hätäpaskaa inimiskunnalle, saadakseen harkinta-aikaa seuraaville onnettomille operaatiolleen. 


Täällä Absurdistanissa valtaa pitävä, €U:n talutushihnassa läähättävä sekarotuinen piskilauma, nuolee Oton suitsimien komissaarien kättä, heiluttaa häntää ja heittäytyy selkäpiilleen saadakseen herkkupalan.
Ei uskalla sanoa asiaan juuta eikä jaata. Vaalien lähestymisen pelossa ei uskalla käydä edes tolpalla kusella vaan laskee alleen.

Viimeisimpien uutisten mukaan Portugalin lasku lankeaa
kuin Soinille illallinen, ekonomistien mukaan parahultaisesti maaliskuun tietämissä - juuri vaalien alla, €U-uskovaisten delegoimana roskasakin maksettavaksi.
Siinä vaiheessa kai voinee jo onnitella Persuksia muiden suorittamasta vaalityöstä.

Tuskinpa kuitenkaan mikään muuttuu, vaikka valta vaihtuisi? Pragmaattisesti ajatellen ei voikaan muuttua ylhäältä käsin vaikka pienet inimiset pienissä sieluissaan kenties ovat jo valmistautuneet uuteen hallitsijaan, uuteen Kekkoseen.
 

Ei voi muuttua, sillä ylhäältä käsin tehdyt muutokset vaikuttavat kaikkeen jo olemassa olevaan ja tehtyyn ja se on lopultakin mahdoton yhtälö koska inhimillisyyden taakka se on ikeenä niskassa myös uusilla päättäjillä.

Ainoa voima joka jotakin voisi muuttaa on tietenkin joukkovoima, mutta sekin vain teoriassa. Ensinhän olisi muututtava yksilön itsessään. Yht'aikaa. Ja kaikkialla. Hui-hai!
Mukavaa tuollaisilla asioilla haaveilu kuitenkin on.
 

Uskon että kaikki puoluepamput laidasta laitaan miettivät tällä erää kuumeisesti sitä Hamelnin pillipiiparin hukassa olevaa nuottia jolla inimishiirulaiset saadaan seuraamaan soittajaa.
Rotat, niin kuin me olemme karvaasti havainneet, peesaavat kyllä puolueiden imussa ilman musiikkiakin.

Äänestäjien kannattaisi miettiä puolueiden ja ehdokkaiden sijaan ensisijaisesti mitä järkeä on tehdä ja toistaa samoja munauksia toinen toisensa perään ja odottaa eri tuloksia ja vasta toissijaisesti ketä ja mitä äänestää.
 

Tässä hetkessä kannattaisi äänestää vain lintuja, ne voittavat varmasti.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Miten ne kiinalaiset sanovatkaan - kun sormi osoittaa kuuta, typerys katsoo sormea!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi