REESKATUTTAA
"Herran pieksut", kuului jostakin takavasemmalta. Aluksi käväisi mielessäni, että mitä virkaa ne nyt täällä jäällä tekivät, mutta palasin heti kohta pian raiteelleni.
Ääni tuntui luuluvan ihan vierestä. Se yllätti. Tällaisessa umpuilmassakin kun on riittävän tyyntä - hyvin tyyntä, saattaa hangen yli kuulla yllättävän kaukaa lausuttuja sanoja.
Vilkaisin ohenevassa hämärässä äänen suuntaan ja tunnistin äänenlähteen hahmon perusteella. Oskari siellä oli tullut matikan juksalle. Ehättänyt hämärissä, nyt kun oli vielä muutama päivä kaamosta jäljellä, mutta ei sentään yöllä ahnainten tapaan.
Sillä nyt ei oikeastaan ollut mitään merkitystä - kaamoksen loppumisella matikoiden suhteen, tai oli jos sitten ihan niikseen.
Nimittäin kosio-osio matikan sukupuolielämässä oli käynnistymässä näihin aikoihin, mutta niinhän se oli kaikkialla, koko maassa.
Tammikuun purkujen aikana homma hoidettiin pakettiin. Kurmuutettiin poikasakilla morsiota jotta se loppupeleissä purskauttaisi mätinsä ja siihen sitten pölläyttäisi maitinsa kukin.
Jälkeläisiä tulisi sitten tuurillaan.
Häämenojen ja juhlallisen toimituksen jälkeen palataan taas omiin oloihinsa syvänteisiin, pohjan tuntumassa luiruamaan ja ulottuville öksyneitä kalalavereita tahi muita annospaloja napsimaan.
Itsehän se ei matikkaan koskenut einesmielessä Oskari, mutta arvaan, että joitain Lannanmaan riukuja oli saapunut mökkeilemään ja ne olivat pyytäneet Oskaria toimittamaan heille muutaman mateen ihan kuriositeetin vuoksi.
Ja mikä ettei - saattoipa tuon tehdäkin, joutilas, muutoinkin vapaa-aikaan orientoitunut mies. Hyvin pitkälti.
Se miksi itse haahuilin jäällä aamuisessa umpuilmassa, oli ihan mitätön syy. Reeskan kutu oli myös alkamassa ja kaartelin Linksillä sähkölinjaa pitkin katsastamaan juomusten paikkoja. Elikkä sitä lähinnä, että kuinka muiden into oli pistänyt jo verkkoja jään alle. "Parhaille" paikoille oli täälläkin, tunnetulla reeskaveellä tunkua jos niikseen otti.
No nyt ei ollut tunkua vielä näyttänyt olevan, tilaa oli hehtaareittain.
Arvelin samasta laskuavannosta pistää toiseen suuntaan pari viisvitosta riimua, jos vaikka sattuisi taimenen köllykkä uimaan sivu suunsa.
Normaalisestihan reeska kutee muun siian lailla vuoden tuolla puolen, mutta tämä järvikuituinen sortti kai siirtänee lisääntymistään jään ja veden lämpötilan vaikutuksesta aina vuodenaikojen ilmaantumisen tahtiin. Mene ja tiedä. En ole asiantuntija, toinen on toista mieltä ja kolmas kolmatta. Kaikki oikeassa omasta mielessään joskus aina sanaharkkaan saakka.
Mutta meilläpä ei Oskarin kanssa kiistaa juurikaan kutuasioista tullut. Oskarilla oli omansa ja mulla oma, eikä niitä ollut kenenkään kalentereihin merkitty, vaan niistä sovittiin aina paikallisesti sopimalla sitten kun oltiin frouan kera yht'aikaa saman wällyn alla.
Kun sain hahmoteltua suurin piirtein juomuslinjat ja potkiskelin lumesta töppyrät merkiksi, kiskaisin Linksin pörisemään ja kiljuin koirut kasaan sekä kaarroin sitten Oskarin avannolle.
Otsalamppu paloi päässä. Hangessa lojui toreissaan kolme matikkaa, kilon ja kahden väliltä. Sen verta oli kuitenkin pyyntimiestä juksan nykäistyt kuumentaneet ja panneet veren virtaamaan suonissa, että ei kiihkossaan muistanut valoa otsalta sammuttaa. Mutta se oli pientä se. Ei semmosista mainita.
Hyvät huomenet ja muutkin terviiset siinä vaihoimma ja oikeaksi muuttui arvaamisenikin, Lannaman riu'uille oli niitä juksaamassa. Sanoi kohta lähtevänsä pois tältä hommalta. Oli katsellut linjansa itsekkin ja kun saisi kasattua vermeensä, toisi huomiselle tahi ylihuomiselle tänne reeskajuomukset pyyntivirkaa toimittamaan.
Se siitä. Komensin koirut völjyyn ja kiskaisin pailakan käyntiin sekä läksin kaartamaan talviasennolle ruisjauhossa pöllyytettyä ja voissa paistettua reeskaa suussani etukäteen jo mutustellen.
"Herran pieksut", kuului jostakin takavasemmalta. Aluksi käväisi mielessäni, että mitä virkaa ne nyt täällä jäällä tekivät, mutta palasin heti kohta pian raiteelleni.
Ääni tuntui luuluvan ihan vierestä. Se yllätti. Tällaisessa umpuilmassakin kun on riittävän tyyntä - hyvin tyyntä, saattaa hangen yli kuulla yllättävän kaukaa lausuttuja sanoja.
Vilkaisin ohenevassa hämärässä äänen suuntaan ja tunnistin äänenlähteen hahmon perusteella. Oskari siellä oli tullut matikan juksalle. Ehättänyt hämärissä, nyt kun oli vielä muutama päivä kaamosta jäljellä, mutta ei sentään yöllä ahnainten tapaan.
Sillä nyt ei oikeastaan ollut mitään merkitystä - kaamoksen loppumisella matikoiden suhteen, tai oli jos sitten ihan niikseen.
Nimittäin kosio-osio matikan sukupuolielämässä oli käynnistymässä näihin aikoihin, mutta niinhän se oli kaikkialla, koko maassa.
Tammikuun purkujen aikana homma hoidettiin pakettiin. Kurmuutettiin poikasakilla morsiota jotta se loppupeleissä purskauttaisi mätinsä ja siihen sitten pölläyttäisi maitinsa kukin.
Jälkeläisiä tulisi sitten tuurillaan.
Häämenojen ja juhlallisen toimituksen jälkeen palataan taas omiin oloihinsa syvänteisiin, pohjan tuntumassa luiruamaan ja ulottuville öksyneitä kalalavereita tahi muita annospaloja napsimaan.
Itsehän se ei matikkaan koskenut einesmielessä Oskari, mutta arvaan, että joitain Lannanmaan riukuja oli saapunut mökkeilemään ja ne olivat pyytäneet Oskaria toimittamaan heille muutaman mateen ihan kuriositeetin vuoksi.
Ja mikä ettei - saattoipa tuon tehdäkin, joutilas, muutoinkin vapaa-aikaan orientoitunut mies. Hyvin pitkälti.
Se miksi itse haahuilin jäällä aamuisessa umpuilmassa, oli ihan mitätön syy. Reeskan kutu oli myös alkamassa ja kaartelin Linksillä sähkölinjaa pitkin katsastamaan juomusten paikkoja. Elikkä sitä lähinnä, että kuinka muiden into oli pistänyt jo verkkoja jään alle. "Parhaille" paikoille oli täälläkin, tunnetulla reeskaveellä tunkua jos niikseen otti.
No nyt ei ollut tunkua vielä näyttänyt olevan, tilaa oli hehtaareittain.
Arvelin samasta laskuavannosta pistää toiseen suuntaan pari viisvitosta riimua, jos vaikka sattuisi taimenen köllykkä uimaan sivu suunsa.
Normaalisestihan reeska kutee muun siian lailla vuoden tuolla puolen, mutta tämä järvikuituinen sortti kai siirtänee lisääntymistään jään ja veden lämpötilan vaikutuksesta aina vuodenaikojen ilmaantumisen tahtiin. Mene ja tiedä. En ole asiantuntija, toinen on toista mieltä ja kolmas kolmatta. Kaikki oikeassa omasta mielessään joskus aina sanaharkkaan saakka.
Mutta meilläpä ei Oskarin kanssa kiistaa juurikaan kutuasioista tullut. Oskarilla oli omansa ja mulla oma, eikä niitä ollut kenenkään kalentereihin merkitty, vaan niistä sovittiin aina paikallisesti sopimalla sitten kun oltiin frouan kera yht'aikaa saman wällyn alla.
Kun sain hahmoteltua suurin piirtein juomuslinjat ja potkiskelin lumesta töppyrät merkiksi, kiskaisin Linksin pörisemään ja kiljuin koirut kasaan sekä kaarroin sitten Oskarin avannolle.
Otsalamppu paloi päässä. Hangessa lojui toreissaan kolme matikkaa, kilon ja kahden väliltä. Sen verta oli kuitenkin pyyntimiestä juksan nykäistyt kuumentaneet ja panneet veren virtaamaan suonissa, että ei kiihkossaan muistanut valoa otsalta sammuttaa. Mutta se oli pientä se. Ei semmosista mainita.
Hyvät huomenet ja muutkin terviiset siinä vaihoimma ja oikeaksi muuttui arvaamisenikin, Lannaman riu'uille oli niitä juksaamassa. Sanoi kohta lähtevänsä pois tältä hommalta. Oli katsellut linjansa itsekkin ja kun saisi kasattua vermeensä, toisi huomiselle tahi ylihuomiselle tänne reeskajuomukset pyyntivirkaa toimittamaan.
Se siitä. Komensin koirut völjyyn ja kiskaisin pailakan käyntiin sekä läksin kaartamaan talviasennolle ruisjauhossa pöllyytettyä ja voissa paistettua reeskaa suussani etukäteen jo mutustellen.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
....
....
....
Kyllä meni hetkenaikaa ennenkuin tajusin tuon reeskan, tai siis muistin. Olinhan sen isältä kuullut, mutta mikä tai mitä se oli sitä piti fundeerata tovi jos toinenkin. Olikos se pikkusiika tai joku sellainen???? Sellainen muikun oloinen?
VastaaPoistaTiitsalle:
VastaaPoistaAkkurat! Pikkusiika, kääpiöitynyt siika, muikunoloinen ja kokoinen.
Seuraava koko on nimeltään rääpys. Ehkä sille on vertailusana Itä-Suomessa tuppisiika.