NiKSAUTTAJA
Sarkaan pukenut mies lampsii lumista tietä tasaiseen tahtiin 60-luvulla. Kiertelee satunnaisia hevosenpaskoja juurikaan matkavauhdin siitä häiriintymättä. Reppu roikkuu viilekkeistä toisella olalla. Tai tarkemmin katsottuna laukku.
Noh - ei se oikein laukultakaan vaikuta, on se niin monitahoinen. Kyllä se reppu sittenkin on jossa on ylimääräinen hihna kuten laukussa.
Kaikenlaisia sitä nykyään keksitään.
On varautunut rapsakkaan keliin kettulakilla, koirannahkarukkasilla ja tuskin edes vielä puolipitoisillakaan roimavarsipieksuilla. Vain mikä piru sillä roikkuu olkapään yli?! Tuliketunhännistä kietastu kauluri!! Toinen häntä selän puolta, toinen rinnuksilla. Perkules, ettei vain olisi kolmas kainalossa, mistä näistä tietää nykyajan kulkijoista?
Lampsii ja lampsii, saapuu kylän liepeille, liekköhän kylä? Taloryhmä kutakuinkin, mutta saattaa se vain kylännimeä kantaa jos niikseen tulee.
Kylän koiruista ensimmäisenä huomaa vieraan äkeä pystykorva Halonen ja laukkoo paikalle vastaan ulommaisen ladon kohdalle. Säikyttää ohimennessään permannon alta parven peltopyitä ja alkaa virantoimituksen.
Oikeasti sen nimi on Raiku, mutta kun se on Halosilla hommissa, niin muut kaverit kutsuvat sitä Haloseksi.
Eikä vain kulu aikaakaan - koirut tietäen, kun löytöä ihastelemaan ja arvostelemaan kiiruhtaa karhukoira Ontrei jolla ei nyt suuriakaan saavutuksia karhulaisten joukossa ole, mutta jalkavana se on moniaat hirvet pysäyttänyt syystalvesta Huttusen isännän ammuttavaksi.
Koirut seuraavat kulkijan kintuilla etenemistä, haukkuvat tämän pataluhaksi kun se ei minkään vertasta huomiota kiinnitä vastaanottajiinsa. Paikalle porhaltaa myös suuri ja kolholuinen jäniskoiran motlake Ramppa joka louskutuksellaan saa hereille loputkin kylän piskit, jotka oitis solkenaan oijustavat saaliinjaolle.
Kun tulija saapuu ensimmäisen talon rantteen kohdalle, kintuissa hälisee jo kymmenkunta koirua, kaikki uteliaana tarkkaamassa mihin taloon kulkija vääntyy.
Vasta kolmannen rantteen kohdalla kääntyy talolle. Hovatta; näkyy lukevan rapistuneessa viitassa. Siitä kaartaa pihaan. Remppajalkainen Sikke on pakahtua onnesta, se asettuu poikkiteloin portin tienoille ja aloittaa ärinän, elkeilee omistajan tapaan eeskahtaalle ja esittelee purukalustoaan.
Hetken hämmennyksen jälkeen muu lauma käy kusasemassa portin pieleen symboolisen: "Tässä kaikki mitä sinusta ajattelen" ja siirtyy tarkkailuasemiin tien toiselle puolen.
Penkalle, siitä näkee paremmin ja toisaalta Pirssi-Rautiaisen Mossea on syytä väistää sovinnolla, ettei päädy rukkasnahoiksi jonkun isännän kouriin.
Vieras tarkastelee talon piiriä, kopistelee tarkoin lumenkipenet pieksuistaan, pyyhkii ne vielä rallimattoon ja avaa porstuan oven. Harppoo pirtin ovelle, kopauttaa paristi ja avaa.
No odotettu on tämä. Piika häärää köökin puolella tarjottavaa. Vaari istuu kiikkustoolissa. Tytär osoittaa peräkamariin päin hiljaisuuden vallassa.
Vieras käy toimeen siltä seisomalta, riisuu lakkinsa ja rukkasensa kapiokirstun päälle. Muljauttaa reppunsa seinän vierustan pitkälle penkille kun on ensin tehnyt tilaa sanomalehtipinkkojen väliin. Kaivelee sitten repustaan viikatun paperipussin.
Koukistaa sormeaan kutsuvasti tyttärelle ja kun tämä saapuu liki, ojentaa paperipussin pivoon.
Ottaa sitten kouralla tytärtä olkapäästä ja vetää lähelleen. Suhkuttaa jotakin korvaan. Kuulijan silmäkulmat kohoavat hämmästyksestä, mutta sitten kuitenkin nyökkää.
Vieras siirtyy sievistelemättä linjamentille ja kamfferitipoille tuoksuvaan peräkamariin. Päästävedettävässä lojuu wanha muori kärsivä ilme naamallaan. Yrittää sanoa jotain, mutta kipu lienee niin väkevä, että sanat eivät koskaan pakene huulilta kuultavaksi saakka.
Mies käy hommiin. Ensimmäiseksi ottaa kaikki tyynyt pään alta, nostaa ne viereiselle rahille, sitten rullaa lammasvällyn jalkopäähän. Muori rojottaa kesynä aivinaisessa paidassaan lootassa.
Nyt vieras alkaa varovasti kääntämään muoria, tämä hangoittelee vastaan, mutta päättäväisesti punnertain saa hänet käännettyä.
Seuraa vaikein vaihe, nilkkoihin ulottuva paidan helma on saatava käärityksi pois selkäpiin päältä, eikä näin hyvälaatuista paitaa vähällä raskisi halkaista. Niinpä tukeva ote vain suurella kouralla niskasta painaen ja toisella paidan helma kurottain ja kiskoen väkipakolla sen verta että saa ristiselän näkyviin.
Kun varsinainen asia on esillä, hän aloittaa sormillaan tunnustelun. Asiantuntijan ottein hyppyset vaeltavat selkärangan kohoumia myötäillen.
Moneen kertaan tunnustellaan kohde kunnes sormenpäät kerta toisensa jälkeen löytävät saman kohouman.
Ei aikaile enää. Huomaa selvästi että mies jäykistyy, jännittyy. Käsi on kalvosimesta kauniilla kaarella peukalon levätessä kohoumaan.
Hiljaisuus. Hitaasti miehen pää kääntyy tyttäreen ja nyökkää.
Tämä kohottaa kätensä puhalletun paperipussin ylle ja lyö kädet yhteen: PAM!
Muori peukalon alla hätkähtää, notkistaa selkäänsä ja kiljaisee, mutta jo muutaman hetken kuluttua alkaa pälpättämään suullaan maaten:
"Kipu on poissa - voi hyvä jumala, kipu on poissa. Siunattu olet sie Koskei Livakka, siunattu."
"Laittakeehan Koskeille kohvet ja piika männöö aittaan ja tuop Koskeille matkaevääks sian liikkiön. Mie tässä nyt toivun vielä jonkun päivän, ennen kun alan ruusthollaamaan tätä taloa taas. Menkeehän nyt!"
Vaari säpsähtää kiikkustoolissa, kapsahtaa jaloilleen, menee nurkkakaapille ja ottaa pullon Kippurahäntää, kiertää korkin ja tarjoaa Koskeille. Ottaa itsekkin ryypin ja siirtyy pullon kera pirtinpöydän ääreen kohvetta oottamaan.
Elämä palaa pirttiin pikkuhiljalleen. Seinäkello herää kukulle, Karjalanpaistin tuoksu ylettyy haistimiin ja talvinen iltapäivä kääntyy paremmalle puolelle.
Kohvet juotuaan, sekä muutaman sekakupin; piika tuo voimapaperiin käärästyn liikkiön. Sen survoo Koskei tyytyväisenä reppuunsa. Käy sitten kättelemässä muorin ja antamassa viimekäden ohjeet. Nostaa repun pykälään, hyvästelee muut ja astuu ulos kiristyvään pakkaseen.
Sarkaan pukenut mies lampsii lumista tietä tasaiseen tahtiin 60-luvulla. Kiertelee satunnaisia hevosenpaskoja juurikaan matkavauhdin siitä häiriintymättä. Reppu roikkuu viilekkeistä toisella olalla. Tai tarkemmin katsottuna laukku.
Noh - ei se oikein laukultakaan vaikuta, on se niin monitahoinen. Kyllä se reppu sittenkin on jossa on ylimääräinen hihna kuten laukussa.
Kaikenlaisia sitä nykyään keksitään.
On varautunut rapsakkaan keliin kettulakilla, koirannahkarukkasilla ja tuskin edes vielä puolipitoisillakaan roimavarsipieksuilla. Vain mikä piru sillä roikkuu olkapään yli?! Tuliketunhännistä kietastu kauluri!! Toinen häntä selän puolta, toinen rinnuksilla. Perkules, ettei vain olisi kolmas kainalossa, mistä näistä tietää nykyajan kulkijoista?
Lampsii ja lampsii, saapuu kylän liepeille, liekköhän kylä? Taloryhmä kutakuinkin, mutta saattaa se vain kylännimeä kantaa jos niikseen tulee.
Kylän koiruista ensimmäisenä huomaa vieraan äkeä pystykorva Halonen ja laukkoo paikalle vastaan ulommaisen ladon kohdalle. Säikyttää ohimennessään permannon alta parven peltopyitä ja alkaa virantoimituksen.
Oikeasti sen nimi on Raiku, mutta kun se on Halosilla hommissa, niin muut kaverit kutsuvat sitä Haloseksi.
Eikä vain kulu aikaakaan - koirut tietäen, kun löytöä ihastelemaan ja arvostelemaan kiiruhtaa karhukoira Ontrei jolla ei nyt suuriakaan saavutuksia karhulaisten joukossa ole, mutta jalkavana se on moniaat hirvet pysäyttänyt syystalvesta Huttusen isännän ammuttavaksi.
Koirut seuraavat kulkijan kintuilla etenemistä, haukkuvat tämän pataluhaksi kun se ei minkään vertasta huomiota kiinnitä vastaanottajiinsa. Paikalle porhaltaa myös suuri ja kolholuinen jäniskoiran motlake Ramppa joka louskutuksellaan saa hereille loputkin kylän piskit, jotka oitis solkenaan oijustavat saaliinjaolle.
Kun tulija saapuu ensimmäisen talon rantteen kohdalle, kintuissa hälisee jo kymmenkunta koirua, kaikki uteliaana tarkkaamassa mihin taloon kulkija vääntyy.
Vasta kolmannen rantteen kohdalla kääntyy talolle. Hovatta; näkyy lukevan rapistuneessa viitassa. Siitä kaartaa pihaan. Remppajalkainen Sikke on pakahtua onnesta, se asettuu poikkiteloin portin tienoille ja aloittaa ärinän, elkeilee omistajan tapaan eeskahtaalle ja esittelee purukalustoaan.
Hetken hämmennyksen jälkeen muu lauma käy kusasemassa portin pieleen symboolisen: "Tässä kaikki mitä sinusta ajattelen" ja siirtyy tarkkailuasemiin tien toiselle puolen.
Penkalle, siitä näkee paremmin ja toisaalta Pirssi-Rautiaisen Mossea on syytä väistää sovinnolla, ettei päädy rukkasnahoiksi jonkun isännän kouriin.
Vieras tarkastelee talon piiriä, kopistelee tarkoin lumenkipenet pieksuistaan, pyyhkii ne vielä rallimattoon ja avaa porstuan oven. Harppoo pirtin ovelle, kopauttaa paristi ja avaa.
No odotettu on tämä. Piika häärää köökin puolella tarjottavaa. Vaari istuu kiikkustoolissa. Tytär osoittaa peräkamariin päin hiljaisuuden vallassa.
Vieras käy toimeen siltä seisomalta, riisuu lakkinsa ja rukkasensa kapiokirstun päälle. Muljauttaa reppunsa seinän vierustan pitkälle penkille kun on ensin tehnyt tilaa sanomalehtipinkkojen väliin. Kaivelee sitten repustaan viikatun paperipussin.
Koukistaa sormeaan kutsuvasti tyttärelle ja kun tämä saapuu liki, ojentaa paperipussin pivoon.
Ottaa sitten kouralla tytärtä olkapäästä ja vetää lähelleen. Suhkuttaa jotakin korvaan. Kuulijan silmäkulmat kohoavat hämmästyksestä, mutta sitten kuitenkin nyökkää.
Vieras siirtyy sievistelemättä linjamentille ja kamfferitipoille tuoksuvaan peräkamariin. Päästävedettävässä lojuu wanha muori kärsivä ilme naamallaan. Yrittää sanoa jotain, mutta kipu lienee niin väkevä, että sanat eivät koskaan pakene huulilta kuultavaksi saakka.
Mies käy hommiin. Ensimmäiseksi ottaa kaikki tyynyt pään alta, nostaa ne viereiselle rahille, sitten rullaa lammasvällyn jalkopäähän. Muori rojottaa kesynä aivinaisessa paidassaan lootassa.
Nyt vieras alkaa varovasti kääntämään muoria, tämä hangoittelee vastaan, mutta päättäväisesti punnertain saa hänet käännettyä.
Seuraa vaikein vaihe, nilkkoihin ulottuva paidan helma on saatava käärityksi pois selkäpiin päältä, eikä näin hyvälaatuista paitaa vähällä raskisi halkaista. Niinpä tukeva ote vain suurella kouralla niskasta painaen ja toisella paidan helma kurottain ja kiskoen väkipakolla sen verta että saa ristiselän näkyviin.
Kun varsinainen asia on esillä, hän aloittaa sormillaan tunnustelun. Asiantuntijan ottein hyppyset vaeltavat selkärangan kohoumia myötäillen.
Moneen kertaan tunnustellaan kohde kunnes sormenpäät kerta toisensa jälkeen löytävät saman kohouman.
Ei aikaile enää. Huomaa selvästi että mies jäykistyy, jännittyy. Käsi on kalvosimesta kauniilla kaarella peukalon levätessä kohoumaan.
Hiljaisuus. Hitaasti miehen pää kääntyy tyttäreen ja nyökkää.
Tämä kohottaa kätensä puhalletun paperipussin ylle ja lyö kädet yhteen: PAM!
Muori peukalon alla hätkähtää, notkistaa selkäänsä ja kiljaisee, mutta jo muutaman hetken kuluttua alkaa pälpättämään suullaan maaten:
"Kipu on poissa - voi hyvä jumala, kipu on poissa. Siunattu olet sie Koskei Livakka, siunattu."
"Laittakeehan Koskeille kohvet ja piika männöö aittaan ja tuop Koskeille matkaevääks sian liikkiön. Mie tässä nyt toivun vielä jonkun päivän, ennen kun alan ruusthollaamaan tätä taloa taas. Menkeehän nyt!"
Vaari säpsähtää kiikkustoolissa, kapsahtaa jaloilleen, menee nurkkakaapille ja ottaa pullon Kippurahäntää, kiertää korkin ja tarjoaa Koskeille. Ottaa itsekkin ryypin ja siirtyy pullon kera pirtinpöydän ääreen kohvetta oottamaan.
Elämä palaa pirttiin pikkuhiljalleen. Seinäkello herää kukulle, Karjalanpaistin tuoksu ylettyy haistimiin ja talvinen iltapäivä kääntyy paremmalle puolelle.
Kohvet juotuaan, sekä muutaman sekakupin; piika tuo voimapaperiin käärästyn liikkiön. Sen survoo Koskei tyytyväisenä reppuunsa. Käy sitten kättelemässä muorin ja antamassa viimekäden ohjeet. Nostaa repun pykälään, hyvästelee muut ja astuu ulos kiristyvään pakkaseen.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
....
....
....
Niin kaunis kuvaus maalaiselämästä kuuskytluvulta. Olin silloin penska ja ihan justiin tuommosta koin ja näin Kainuussa asuessani. Vaikka materian rikkauksia ei ollut, sitä enempi oli luonnon antamaa rikkautta. Lämmöllä muistelen tuota aikaa :)
VastaaPoistaSiukulle:
VastaaPoistaMinäkin vietin tuohon aikaan kesiä Kainuussa, Hyrynsalmen Väisälän kylässä.
Kiitän kommendeerauksestasi.