Populismista on absurdistanilaisille vain silkkaa hyötyä. Korulauseisiin, poliittisen jargoniin ja liirumlaarumiin uskomisen sijaan heimolaiset ovat alkaneet epäillä yksisuuntaista ilosanomaa.
Siihen on vielä toistaiseksi olemassa melko hyvät välineet niille jotka ovat yhen äkin oiwaltaneet, että pödyltä haiskahtavia puheita ja lupauksia voi tarkistaa oitis netin kautta - eikä vasta viidestoista päivä.
Keskustelupalstoilla on selvästi havaittavissa ärtymystä siitä, että kovin moni on huomannut joutuneensa itse poliittisen kusetuksen kohteeksi. Hoksaaminen on oikeastaan tapahtunut vasta muutaman vuoden aikana.
Normaalistihan oneaa mieltä on absurdistanilaiseen tapaan lohduttanut se, että näkee kaverin rimpuilevan keltaisessa liemessä. Vahingonilo on pidentänyt hajurakoa oivallukseen.
Nyt näyttää, että suurin osa nauruista on naurettu. Silmänkääntäjät ovat paljastumassa. Kansanvallan häikäilemättömästi kaapanneiden puolueiden alastomaksi riisuttu valhe yrittää viime hetken takinkäännöillään esittää toista kuin on. Ääni on Eesaun, mutta kädet karvaisen Kainin.
Siis onnistumatta, sillä lumedemokratian karvaspuoli on alkanut vihdoinkin maistua karvaalta roskasakin suussa. Nomenklatuura (eliitti) on paljastumassa vihdoinkin käsinkosketeltavaksi totuudeksi.
Sellaiseksi jona sen näki jo 60-70-luvun vaihteessa silmänsä aukaisseet, mutteivät näkemäänsä uskoneet, sillä todentaminen oli tuolloin vaikeaa - sana sanaa vastaan.
Se mikä tässä menossa on hyvää ja ilahduttavaa, suorastaan riemastuttavaa, on se että kun iniminen ITSE päättää alkaa ottamaan asioista selvää, se on yleensä pysyvää.
Ei ikuista - korjausvara pitää olla, mutta pitkäkestoista.
Hieman samaan tapaan kuin lapsi oppii sormella liettä hipaistuaan. Harva kokeilee enää uudelleen. Yleensä syy ja seuraus tarttuvat lapsenkin humeettiin pysyvästi.
Herääminen on väärä sana, kuuluu jokaiseen aamuun - vapaapäivänäkin, mutta havahtuminen pikemminkin kuvaa elämänmenoon huomion kiinnittämistä.
Jo aivan pienillä, vähäpätöisillä ponnistuksilla tiedon valtatiellä huomaa miten poliittisen päätöksenteon saastuttamaa tavallisen roskasakkilaisen elämä on.
Hieman pintaa raaputettaessa paljastuu heti politiikan avulla tapahtuva sairaalloinen ahneus ja vallanhimon tyydyttäminen joka on saanut absurdiudessaan aivan käsittämättömät muodot - kytköksiä kytkösten perään loputtomina ketjuina jotka johtavat lopulta sylttytehtaalle.
Politiikan lumedemokratialla saastuttamassa yhteiskunnassa kaikki inhimillinen toiminta ja sen tulokset on tehty saalistettavaksi.
Vain sosiopaattien itsesuojeluvaisto estää heitä tuhoamasta kirjaimellisesti roskasakkia - ei inhimillisyys, täytyyhän jonkun kansanosan tuottaa uutta lisäarvoa.
Enää ei ole kyseessä silmänkääntäjien/-palvojien etsintä - he ovat suurimmalle osalla heimoa tiedossa. Enemmän vielä tällä erää hämmentää näiden kansanvallan anastaneiden roistokoplien eeskäyvien motivaatio.
Nimittäin tavallisen roskasakkilaisen mielestä ahneudellakin on rajansa - tolkku. Ja vallanhimolla toppi. Seuraava porras johtopäätelmässä on, että mieleltänsä sairaat ovat onnistuneet tuomaan itsensä niin taitavasti tyrkylle, että heidät on valittu sen takia kansakuntaa johtamaan.
Se vaikuttaa kuitenkin aika epätodennäköiseltä.
Sen sijaan se mahdollisuus, että nämä suuret johtajat paljastuisivatkin loppupeleissä vain ihan tavallisiksi sätkynukeiksi, joita vielä nerokkaampi, sairaampi ja ahneempi mieli nykii tarpeittensa mukaan, tuntuu ens'alkuun oikealta, sitten absurdilta, sitten niin naurettavalta että lähtökohta unohtuu ja nämä "suuret" johtajat jatkavat tihutyötään sitä maata ja heimoa vastaan, jonka esi-isämme työllään ja hengellään lunastivat.
Ihmismieli vain on sellainen. Periaatteessa hyvä. Ei jaksaisi uskoa moista.
Onneksi tilanne näyttää olevan muuttumassa, keisarit ovat pikkuhiljaa paljastumassa ilkosillaan oleviksi. Omertan lailla suojattu nomenklatuura on paljastumassa sen saman välineen - tiedon, ansiosta; sen jota pimittämällä, muokkaamalla ja heimolle syötettynä eliitti on kyennyt koko olemassa olonsa ajan iskemään suonta roskasakista.
Siilinjärveläinen Kävelevä Kataistrofi, savakoiden maineen lopullisesti häpäissyt itseoppinut fakiiri toistaa itse asiassa vain ikivanhaa temppua - istua tuleen toisen persiellä - itse siitä kipua lainkaan tuntematta.
Valkokauluksiset hyödylliset idiootit maksavat tästä ilosta niin kauan kuni huomaavat, että tässä näytelmässä pää on perän paikalla ja päinvastoin vain siksi, koska pilttuu on käännetty.
Niin se vain on että historia todistaa vallan aina sortuvan sukurutsaan, mielisairaudeksi muuttuvaan ahneuteen ja silmittömään vallanhimoon joka lopulta saa nomenklatuuran pelkäämään kaikkea.
Tämän tuhon ensiairueita on sanan Turvallisuus muuttuminen nykyisin lähes Jeesuksen veroiseksi uskonnolliseksi pyhäksi.
Sanaksi jonka varjolla voidaan tehdä mitä tahansa myyttisiä riittejä, perustelematta, selittelemättä. Kenenkään kyseenalaistamatta.
Siihen on vielä toistaiseksi olemassa melko hyvät välineet niille jotka ovat yhen äkin oiwaltaneet, että pödyltä haiskahtavia puheita ja lupauksia voi tarkistaa oitis netin kautta - eikä vasta viidestoista päivä.
Keskustelupalstoilla on selvästi havaittavissa ärtymystä siitä, että kovin moni on huomannut joutuneensa itse poliittisen kusetuksen kohteeksi. Hoksaaminen on oikeastaan tapahtunut vasta muutaman vuoden aikana.
Normaalistihan oneaa mieltä on absurdistanilaiseen tapaan lohduttanut se, että näkee kaverin rimpuilevan keltaisessa liemessä. Vahingonilo on pidentänyt hajurakoa oivallukseen.
Nyt näyttää, että suurin osa nauruista on naurettu. Silmänkääntäjät ovat paljastumassa. Kansanvallan häikäilemättömästi kaapanneiden puolueiden alastomaksi riisuttu valhe yrittää viime hetken takinkäännöillään esittää toista kuin on. Ääni on Eesaun, mutta kädet karvaisen Kainin.
Siis onnistumatta, sillä lumedemokratian karvaspuoli on alkanut vihdoinkin maistua karvaalta roskasakin suussa. Nomenklatuura (eliitti) on paljastumassa vihdoinkin käsinkosketeltavaksi totuudeksi.
Sellaiseksi jona sen näki jo 60-70-luvun vaihteessa silmänsä aukaisseet, mutteivät näkemäänsä uskoneet, sillä todentaminen oli tuolloin vaikeaa - sana sanaa vastaan.
Se mikä tässä menossa on hyvää ja ilahduttavaa, suorastaan riemastuttavaa, on se että kun iniminen ITSE päättää alkaa ottamaan asioista selvää, se on yleensä pysyvää.
Ei ikuista - korjausvara pitää olla, mutta pitkäkestoista.
Hieman samaan tapaan kuin lapsi oppii sormella liettä hipaistuaan. Harva kokeilee enää uudelleen. Yleensä syy ja seuraus tarttuvat lapsenkin humeettiin pysyvästi.
Herääminen on väärä sana, kuuluu jokaiseen aamuun - vapaapäivänäkin, mutta havahtuminen pikemminkin kuvaa elämänmenoon huomion kiinnittämistä.
Jo aivan pienillä, vähäpätöisillä ponnistuksilla tiedon valtatiellä huomaa miten poliittisen päätöksenteon saastuttamaa tavallisen roskasakkilaisen elämä on.
Hieman pintaa raaputettaessa paljastuu heti politiikan avulla tapahtuva sairaalloinen ahneus ja vallanhimon tyydyttäminen joka on saanut absurdiudessaan aivan käsittämättömät muodot - kytköksiä kytkösten perään loputtomina ketjuina jotka johtavat lopulta sylttytehtaalle.
Politiikan lumedemokratialla saastuttamassa yhteiskunnassa kaikki inhimillinen toiminta ja sen tulokset on tehty saalistettavaksi.
Vain sosiopaattien itsesuojeluvaisto estää heitä tuhoamasta kirjaimellisesti roskasakkia - ei inhimillisyys, täytyyhän jonkun kansanosan tuottaa uutta lisäarvoa.
Enää ei ole kyseessä silmänkääntäjien/-palvojien etsintä - he ovat suurimmalle osalla heimoa tiedossa. Enemmän vielä tällä erää hämmentää näiden kansanvallan anastaneiden roistokoplien eeskäyvien motivaatio.
Nimittäin tavallisen roskasakkilaisen mielestä ahneudellakin on rajansa - tolkku. Ja vallanhimolla toppi. Seuraava porras johtopäätelmässä on, että mieleltänsä sairaat ovat onnistuneet tuomaan itsensä niin taitavasti tyrkylle, että heidät on valittu sen takia kansakuntaa johtamaan.
Se vaikuttaa kuitenkin aika epätodennäköiseltä.
Sen sijaan se mahdollisuus, että nämä suuret johtajat paljastuisivatkin loppupeleissä vain ihan tavallisiksi sätkynukeiksi, joita vielä nerokkaampi, sairaampi ja ahneempi mieli nykii tarpeittensa mukaan, tuntuu ens'alkuun oikealta, sitten absurdilta, sitten niin naurettavalta että lähtökohta unohtuu ja nämä "suuret" johtajat jatkavat tihutyötään sitä maata ja heimoa vastaan, jonka esi-isämme työllään ja hengellään lunastivat.
Ihmismieli vain on sellainen. Periaatteessa hyvä. Ei jaksaisi uskoa moista.
Onneksi tilanne näyttää olevan muuttumassa, keisarit ovat pikkuhiljaa paljastumassa ilkosillaan oleviksi. Omertan lailla suojattu nomenklatuura on paljastumassa sen saman välineen - tiedon, ansiosta; sen jota pimittämällä, muokkaamalla ja heimolle syötettynä eliitti on kyennyt koko olemassa olonsa ajan iskemään suonta roskasakista.
Siilinjärveläinen Kävelevä Kataistrofi, savakoiden maineen lopullisesti häpäissyt itseoppinut fakiiri toistaa itse asiassa vain ikivanhaa temppua - istua tuleen toisen persiellä - itse siitä kipua lainkaan tuntematta.
Valkokauluksiset hyödylliset idiootit maksavat tästä ilosta niin kauan kuni huomaavat, että tässä näytelmässä pää on perän paikalla ja päinvastoin vain siksi, koska pilttuu on käännetty.
Niin se vain on että historia todistaa vallan aina sortuvan sukurutsaan, mielisairaudeksi muuttuvaan ahneuteen ja silmittömään vallanhimoon joka lopulta saa nomenklatuuran pelkäämään kaikkea.
Tämän tuhon ensiairueita on sanan Turvallisuus muuttuminen nykyisin lähes Jeesuksen veroiseksi uskonnolliseksi pyhäksi.
Sanaksi jonka varjolla voidaan tehdä mitä tahansa myyttisiä riittejä, perustelematta, selittelemättä. Kenenkään kyseenalaistamatta.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi