ERiLAiNEN

ERiLAiNEN
 

Lumen painosta taipuneen rangan rapsahdus
vajoaa jängän yöhön pysähtyneen hiljaisuuden syliin.
Hapuilee, pyristelee,
hakee pitävää otetta pohjattoman syöverin ääristä,
mutta pito kirpoaa
ja loppu tulee äänettömyyden kohdussa.

Sevän läpi pistävä yksinäinen korsi murtuu surusta,
taittuu orreksi katseen levätä.

Wäkevänä tursuava erilainen sielu elää vahvaa eetosta,
maalaa ajatuksen nopeudella hereitä mielikuvia
yli käyvän avaruuden hulmuavaan esirippuun,
repäisee auki,
vapauttaa ajatusten virran
vallattomalle matkalle kosmiseen äärettömään.

Pässinpökkimät takaavat,
että vilusta pysytään loitolla aamunkoittoon;
voittoon saakka,
kuni revontulten mystinen tanssi taivaankaaren poikki
vaipuu orastavaan kajoon, antautuu punaiselle.
Lyyhistyy näkymättömäksi mytyksi kultaisen juovan
piirtyessä tunturihorisontin ylle.

Sininen hetki päättyy sinisiin käsiin,
vuolaina vuotaviin neniin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!