PORON REiSi

PORON REiSi

Pölkkytuli roihusi. Merkillisen näköinen kyhäelmä, jotakin laavun ja kammin väliltä, oli paksuista keloista kasattu suojaksi ja lepopaikaksi. Monen sortin tarvekaluja roikkui hirsiin isketyissä vaarnoissa.

Laavusta muistutti katos jonka alla tuli roihusi ja jonka alla kaikki askareet suoritettiin. Kammista puolestaan rakennelman perällä oleva pieni posio jossa oli riippumatto sekä peltikamina ynnä ulkoilmasta, pakkasesta ja wiimasta erottamassa porontaljoista kursittu tiiviisti suljettava esirippu.

Kolmijalassa tulen yllä roikkui pata johon paikan isäntä oli juuri lisäämässä naisen nyrkin kokoisia lihakimpaleita. Pyyhki sitten niibin saappaan varteen ja loksautti tuppeen. Kääntyi ja kurotti suola-astian, kouraisi hyppysellisen tai pari karkeaa suolaa ja ropsautti lihojen sekaan ja hämmensi vankalla kapustalla keitoksen.

Pysähtyi kesken liikkeen. Käänsi varovasti, käsi hapuillen honkapölkkykasaan nojaavaa asetta. Sai siitä otteen, muttei kiskaissut. Riitti että tuntuma oli tiivis ja yhteys selvä. Vasta sitten tarkensi katsettaan siihen suuntaan mistä tunsi tuijotettavan ja joka sai niskakarvat pörhölleen.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Sen verta oli hämyisää ettei kunnolla erottanut yksityiskohtia. Aivan lähistöllä ei kuitenkaan mitään erityistä havaittavaa ollut ja mies kohautti harteitaan, hellitti otteen aseesta ja istahti paksulle taljan päällystämälle pölkylle. Kurkotti loimussa varimassa olleen mustakylkisen kanan ja valutti nokasta höyryävää kahvia kuksaansa.

Kuksa kourassaan nojasi pölkkykasaan silmät suljettuna, näytti kuin purjehtisi toisenlaisilla selkosilla pian koko mies. Pihkaoksat napsahtelivat omaan tahtiinsa, verkkaisaan, kukin vuorollaan, välillä saattoi kulua minuuttikin vain pelkkää loimujen huminaa kuunnellen. Metsä oli aivan tyven, pienikin risaus sieltä kuului hyvin leiriin ja valmentautuneisiin kuuloluihin.

Kasvot kauhtuneen huopahatun alla vääntyivät väliin hymyyn, kuin omistaja olisi ollut välillä unen- ja valveen rajatilassa taikka muuten vain jossakin muissa maailmoissa.

Silmät raottuivat kun konnun liki olevasta kopasta kuului koparoiden naksuntaa ja kellon kalahtelua epämääräiseen tahtiin. Nämä hajanaiset hälyt viestittivät että kaikki on kunnossa suurinpiirtein.

Nosti kuksan ja hörppäsi varinutta mustaa kahvia, muikisti huuliaan kuin nauttiakseen viipyilevästä jälkimausta. Kaivoi toisella kädellään povelta massin ja mustan käyrävartisen korsteenin. Latasi tottuneesti yhdellä kädellä pesän, toppasi keskisormella sopivan tiiviiksi ja sovitteli hampaidensa väliin.

Yhä kuksastaan pidelleen taiteili, kyyristyi ja nappasi tulen liepeiltä kekäleen hyppysiinsä, asetti sen tupakin päälle ja imaisi vetoa varren kautta. Paineli etusormella tupakin tiiviiksi sekä nakkasi kekäleen takaisin sijalleen.

Kun asettui uudelleen kenolleen, kohotti kuksan taas, hörppäsi lopun ja pisti raksista pinon säippään roikkumaan. Nosti jalan toisen polven päälle, lumpsautti läskipalat silmien suojaksi ja alkoi kiskomaan nautinnollisia savuja sisäänsä.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Auringon säde pilkisti katon raosta, osui suoraan hatun reuhkaan, muutaman tovin kuluttua toinen perässä - kasvoihin. Täysosuma, napakymppi. Piippu kirposi huulilta ja vieri rintamusta pitkin - lopulta maahan saakka. Nuotio alkoi hiipumaan hiljalleen, keitto kyllä porisi ja leyhäytteli herkullista kypsyvän lihan tuoksua lähiympäristöön.

Elämä jatkoi verkkaista rataansa kiireettömässä maailmassa niin kuin se oli vuosikausia jo tehnyt. Kiire mellasti toisenlaisilla selkosilla, markkinatalouden hulluudessa, tavarataivaissa, tehden huomaamaatonta tihutyötään inimisyhteisön henkisten voimavarojen tappioksi. Ja rappioksi.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Lienee ollut joku vieras ääni ja asettuvan tulen yhteinen aikaansaannos, yht'äkkiä silmät rävähtivät auki, muun kehon ollessa liikkumatta. Vain silmät suorittivat tarkistuksen. Ympäristöön, aseeseen, koppaan ja poroihin. Takaisin ympäristöön, pysähtyivät hetkeksi tievan kulmaan. Hymy karehti ja väänsi vasemmasta suupielestä.

Rauhallisesti nousi, valitsisi pinosta muutaman puun, asetteli ne tulen nieltäväksi ja istahti takaisin sijoilleen.

Hamusi kättään istumapölkyn kupeelta, tavoitti siitä maahan nakkaamansa poronreiden josta enimmät lihat oli pataan päästänyt. Tarkoituksella huonosti, niin että syötävää ja kaluttavaa oli vielä reilusti.

Huiskautti istuultaan käsin reiden reippaassa kaaressa tievan suuntaan. Kului pieni tovi. Sitten petäjän taimien seasta ilmaantui harmaa hahmo, varovasti, valppaana hännän asennosta päätellen, mutta kuitenkin nälän rohkaisemana.

Hivuttautui kokonaan näkösälle isokokoinen hukka. Saavutti poron reiden, nappasi sen kitaansa ja lähti astelemaan takaisin varjojen siimekseen. Kääntyi katsomaan hetkeksi asumusta ja miestä. Näytti ihan siltä kuin se olisi huiskauttanut häntäänsä kiitokseksi.

Mies pyyhkäisi kalvosimellaan silmäkulmaansa - sitä on vielä nykyisinkin kaikenlaista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne