tiistai 10. helmikuuta 2009

HiLJAiSUUDEN ÄÄNi


HiLJAiSUUDEN ÄÄNi

Valkoinen hahtuvainen vitihuopa peittää tienoon.
Tintin tirskahdus vajoaa huokoiseen pintaan
ennen kuin se ehtii kuultavaksi.

Saappaan narahduksen lunta vasten näkee,
mutta ääntäkään ei kuulu.

Ei lapion ääni,
kinokseen sujahtaessaan se vie äänen lumen uumeniin.

Utukka imee kaiken - pidättää.

Ehkä se kevällä, lopulta,
kultaisen kehrän edesssä taipuessaan,
wiimein puroksi muuttuessaan
vapauttaa omimansa äänet solinoiksi?

Kaiken sen sihinän,
jonka siukaleet, hahtuvat ja hiutaleet saavat aikaan
alas vajotessaan.
Toisiaan hipaistessaan.

Hiljaisuutta voi leikata, siivuttaa,
pakata siisteihin lahjapakkauksiin.
Lähettää sitten humussa ja sumussa rämpivien
kiire- ja metelihelvettiin maistiaisiksi.

Vaikka eihän ne sitä kuule.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

7 kommenttia:

  1. Kuulee niistä osa. Ensin vain pitää uskaltaa pysähtyä ja sietää se ahistus minkä hiljaisuus tuo tullessaan äänihelvetin tilalle. Ja kun hiljaisuutta on pysähtynyt kuuntelemaan ei mikään ole enää kuin ennen

    VastaaPoista
  2. Hiljaisuutta jos voisikin pakata edes pieniin pakkauksiin, siita saisi oivan lahjan monelle, etenkin jos se saisi heidat hiljaisiksi.

    VastaaPoista
  3. Reinelle:
    Minulla ei ole sinun kirjoittamaasi oikeastaan mitään lisättävää. Muuta kuin toive että inimiset jaksaisivat ylittää sen kynnyksen jolla hiljaisuuden aistiminen mahdollistuu.

    Hpy'lle:
    Ei muuta kuin suunnittelemaan. Siihen voisi lomittaa hiljaisuuden kuulemisen oppimistakin.

    VastaaPoista
  4. Yhä harvinaisemmaksi käy tuo ääni. Joskus sopivalla ilmalla ja kellonlyömällä sen voi vielä täälläkin kuulla jos on oikein tarkkana.

    VastaaPoista
  5. Pe Kalle:
    Tosi on. Hyvä että sulla on vielä taito tallella.

    VastaaPoista
  6. Hiljaisuus on mielimusiikkiani.
    Kun alan maalata,
    laitan sen aina soimaan.
    Vain silloin voin ikuistaa
    mielimaisemaani - sinistä.

    VastaaPoista
  7. Uunalle:
    Hiljaisuuden säkeillä tönäiset.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi