ÎLE BOHÈME

ÎLE BOHÈME

Valkenee ranta,
sarastus sysää syrjään verkkaista hämärää;
verhon takaa parvekkeelta erottuu vuori kuorineen,
yläkerta tukevasti lumittuneena.
Pitkä matka Leikkimeren suuntaan latautuu.

Valikoituja mukavan ystävällisiä sanoja solkenaan,
suunnitelmien orastuksia sellainen nippu,
että ainakin taiteellisten vapauksien suhteen
alkaa jo olla - sanottakoon niin -, kovin mukava ote;
oleminen muuttumassa elämäntavaksi.

Kulttuurihan syntyy;
sanokoon liian viisaat ihan mitä hyvänsä -
vain kokemuksen aikaansaamasta oppimisesta
ja sitä tämä Île bohème de la poésie on.
Mitä suurimmissa määrin.

Onko kokemusten rikkaudesta mitään hyötyä;
feikkisivistyksessä sitä pyritään
todistelemaan pois eipäsleimakirveillä.
Ja niille hui-hai-iskuille ulvoo yhä vain kasvava
Pavlovin koiriitten lauma.

Lähtö.
Kättä ei anneta - se on väkevä signaali,
se on takuu palaamisesta - joskus.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

NORJALAiNEN RANTAKiSSA

NORJALAiNEN RANTAKiSSA

Tänään laitimmainen päivä ja ehtoo;
tällä erää siis tästä herkusta,
mutta valloitus ei tyssää.

Sellaiset jäljet jättää tämä raa'an karu maa,
naarmuttaa pysyvästi sielua - siitä juovuttava tunne.
Paikka-ainesta saa imettyä vain tästä maaperästä.

Itseasiassa sitä on hyvin,
jopa jonkin verran ylimääräista meille siilaille;
nimittäin sokeilta jäänyttä,
eivät ole ne palanneet eheyttämään sieluaan,
on tullut kertakäynnillä selväksi paikan luonne.

Sikäli mikäli aurinko suostuu ja sää sallii,
niin hiljaista hyvästijättöä tutuksi käyneissä paikoissa;
näkemyksiä useammalla kameralla varmistellen.

Toivioretki raivoisan meren tyveneen syliin,
hurjistuneet tuulet kehräämässä kotikissana;
no josko nyt sittenkin norjalaisena rantakissana,
jos olosuhteet huomioon ottaen.

Taiteellinen vaikutus kymmenen,
tekninen samaa luokkaa;
vuorovaikutus hipoo jossain niillä main sellaista
mitä ei osaa edes ounastella.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

ARNØYA

ARNØYA

Meillä on kaikki,
tuhatkertaisesti kaikki,
sielua raapiva tunnelma niin;
ihan ääneen naurattaa,
muttei jaksa kantaa vuoksen yli vastasaareen.
Kaiku potkiskelee turhautuneena rantakiviä.

Runous on vaihtoehto esittää kauneutta ihmisille
ilman ulkoista instrumenttia;
sanamusiikkia, rytmiä - älyjazzia... zazaza-zizi-ze,
sitä joka auttaa maalaamalla ihastumaan asioihin.
Nimenomaan jotka koskettavat heitä itseään.

Jos elämä ei nyt ole hyvää,
se on kyllä tästä vieläkin parempaa;
ehtoolla kuulaassa pohjanpaloja kirjokannella.

Tänään auringossa varjoja - näetkö?
Ne häilyvät tulevat - liehuvat -, ovat hetken
ja sitten vaihtuvat haihatteleviksi sieluiksi.
Ja toisillakin tavoin vapaiksi - miten vaan,
jos sen tahdot sallia tiedostaa.

Aarnikotkasaari - attraappi;
kuin naisen mystinen hameenalinen elämä.
Etsiköön tämän jokainen omalla googlellaan,
Saatanan ottakoon paholaisen avuksi ellei.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

KYTKÖS

KYTKÖS

Päivä hieman yli puolessa,
aurinko painumassa Tuutilullaan;
sanat päästetty ulkoruokintaan vapaasti,
ilman kaitsijaa.

Hölisevät innoissaan,
ajatukset roikkuvat kynsin hampain niissä,
riekkuvat - yrittävät löytää ja saada sijansa,
eturivi on aina eturivi
kun tarjolla olevia parhaita mahdollisia aletaan
sommittella parhaaseen mahdolliseen järjestykseen.

Kevytmielinen sää hupailee - empii,
ei löydä oikein otetta;
tuskin se vieraskoreutta kuitenkaan on,
enempänsä pitkästymistä,
kyllästymistä ainaiseen samaan rytmiin.

Autereiden hälläväliin-leikki on kauniin upeaa,
kuin merenrannan äärettömyyteen ulottuva tenho;
se tarttuu - ujuttautuu hivuttaen sisimpään,
ottaa vastaanpanemattoman valtaansa
ja sillä hyvä - muuta ei tarvita -, kytkös syntyy.

Elämällä täytyy olla taukopaikkoja;
olla vaikkapa siellä,
missä varjot sieluineen palaavat huurujen läpi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

BLUES

BLUES

Tottuu - kauneuteen tottuu,
silmiä hivelevän upeat kulissit asettuvat elämään,
naksahtavat vastaanpanematta paikoilleen;
ovat tovin kuluttua samaa puuta.

Merisavujen myllertävä tanssi hämärää vasten;
sarastuksen kajo kurkottautuu yli,
murtuu ja sekoittuu rajapinnassa taikaelementiksi;
menee mahdottomaksi vangita laatikkoon se,
minkä näkimet aistivat kolmiulotteisena,
haistimet haistavat - kuulimet kuulevat.
Aarnikotkan blues.

Vertaansa vailla-kokemus;
sietämätön kihinä sielun pohjassa.
Tekisi mieli raapia sitä - sielua - heinähangolla ,
niin kutkulleen,
että siipispankot pongahtaisivat esiin olkapäistä,
tempaisivat topatun raatoni völjyyn
ja veisivät taian päälle ihmettä ihmettelemään.

Vaikka kuin pyristän,
siipisnypyt silonneet luisiksi kohoumiksi olille,
umpeen luutuneet aikain saatossa.

Kauneus jää meren valoon ikuiseksi tanssiksi.
Aarnikotkan blues.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

KiHELMÖiNTiÄ

KiHELMÖiNTiÄ

Huikaiseva tunnelma,
valo on syntynyt - todisteet vilahtivat taivaanpiirillä;
matkan tuoksinassa kiehtovia ajatuksia,
mielipuolisia näkökulmia ilmiöiden vangitsemisesta
muidenkin nähtäväksi.

Saapas näkee mitä kenkä tekee
kun keskipäivä karistaa hämärän harteiltaan,
oikaisee vartensa ja käy.

Laantuuko merisavu - väistyvätkö pilvet,
päästäen valon maalaamaan valkoiset vuoret,
pohjoiset alpit - jos joku haluaa niin sanoa.

Parahultaisesti kihelmöivää odotusta,
aika pysähtynyt matamaan,
pidättelee siimestä sylissään,
ei raaskisi antaa sitä yön vietäväksi.

Jo virkoaa aamunkoi,
pölähtää tunturin takaa sarastuksen siivelle
ja alkaa värjäämään horisontin päällystä.

Isoapa pensseliä peijjooni nyt käyttää,
punaisella keltaisella sutii,
lopuksi laveeraa koko taivaankannen miltei,
vain avaruuden syvä sininen saa armon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

KAKSi ULJASTA

KAKSi ULJASTA

Yksi mieli, yksi tahto;
humeetissa roihuavat taivaalla kirmaavat soilet
kun kaksi uljasta heilahtaa Siilaskopasta yli
ja oijustaa Rihpogáisin kuvetta alas Yykeänperälle,
kiemurtelemaan Aarnikotkan saarelle.

Luonto tavoittelee ankaraa sävyä,
keskitalven arktinen hysteria istuu maisemassa;
ravistelee ohikulkevia lasiensa takana.

Tunturien huurulla koristettu valtakunta;
kuin Paholaisen hillitön tarjous,
jokainen näkymä kiihottaa kuvamaan,
jokainen utelias katse viekottaa pysähtymään,
tallentamaan jok'ikisen ripsauksen sitä atmosfääriä.

Tuo houkutus on tiedossa;
siihen on ollut pakko varautua,
muuten ei matkanteosta tule mitään.

Höyry on tuuletettava päästä tyyten,
paneuduttava kertakaikkiseen vain siirtymään,
yltiöpäisesti - paikasta aa paikkaan bee.
Sillä siisti.

Matkalla,
Pellon reunasta poimittu ukko - hyvää puuta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

SAARi

SAARi

Lievää kihelmöivää odotusta,
poskipäät käyvät horisemaan keskellä tammipäivää
kun aurinko ohimennen pyyhkäisee niitä.

Ovat muka aistivinaan meren leppeän hehkun,
kostean muiskun.
Haistimet;
siinä samassa taulussa suolaisen tuoksun,
vaikka matkaa on vielä rapia tuhannen kilometriä.
Yön yli ensinnä hoputta
ja sitten vielä puolivuorokautta karttapohjoiseen.

Odotettavissaan - Ultima Thulen taa toivioretkelle -,
sinne halajaa sielu,
valtavan Atlantin ja hyisen Jäämeren lapselle,
Pohjanpalojen saarelle kaamoksen lopettajaisiin.

Pakattu on ja pukattu,
hukattu ja löydetty - köytetty, kasattu ja tasattu
paikattu ja liimattu riivattu,
sitten viikattu.

Valmista on
kun vain saisi ajan loikkimaan hopummalla otteella;
yhtä tyhjän kera - mataa samaa rataa,
hyvää pataa lähdön kanssa,
ei mitään kiirettä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

KUKKANEN

KUKKANEN

Pakkanen huitelee omia polkujaan,
paljonkaan piittaa hytisevistä luojanluomista
toisilta väkivalloin anastamissaan turkeissaan.

Paukkuu - tietenkin paukkupakkasilla paukkuu
ja ympäristöministeriön kuulimiensuojeluosastokin
on vielä toistaiseksi - toki hammasta purren,
sietänyt edellä mainitun mekkalan.

Mutta nyt kuulemma vihdoin - tämä samainen -,
on asettanut pelkistä silkoista asiantuntijoista
koostuvan työryhmän miettimään ohjaavaa lakia
jolla saatetaan pakkasen paukkuminen aisoihin.

Tihkuneiden tietojen mukaan tälle pakkasen
paukkumiselle asetettaneen samankaltaiset rajat
kuin ilotulitteiden poksauttamisille;
käytännössä paukkuu enää siis vain aattoiltana,
kello kahdeksastatoista alkaen yösyömmelle.

Suojalasit, kuulosuojat ynnä kypäri edellytetään
sekä päässä älyä yli kahdeksantoista astetta.
Väärin paukkuneet siirretään sisäministeriön
poliisivoimien toimesta Odotettavissaan.

Kylmäkuljetukset sallitaan teippauksin toistaiseksi.
ELY-keskus myöntää siirtymäajan poikeusluvan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

HAALEA HUNTU

HAALEA HUNTU

Tämä on niitä kultaisia,
vastasyntyneen valon kapuamisen hetkiä,
kun se juuri ja juuri on ulottunut taivaanpiirille;
saanut säteen tai pari pilvenlonkien lomasta esiin;
merkiksi sielujen paluusta.

Ensimmäinen varma havainto varjosta
kun laajan aavan autiossa,
sinne juurtuneen sinnikon käkkärän juuresta
osoittaa haalea huntu hangen pintaa pohjoiseen.

Täytyy juhlistaa - rannemma kiiruhtaa -,
lukea luotteet ja asettaa tulen sanoilla tuli;
ottaa asento kohisevan lepän tyynnyttämiseksi.

Liekkien rietas tenho kuin hehkumo kiiman,
tulimyrskynä sielun sisällä - velloo -,
kehottaa liehuvaa runoa riehumaan;
hoputtaa rynnimään yksisilmäisten reviireille,
ei voi ikuista totuutta säästää.

Se sama ikuisen tervaksen kiehtova savu;
syntiin mieltynyt sielu liihottaa haihatuksiin,
kiihottaa aistit hurman tuolle puolen.
Ankara tuoksina tursuu rinnanpalosta,
riipii mukaansa joka suuntaan.
Lajitoverit juopuvat ilosta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

LUOSTAKKA

LUOSTAKKA

Sininen hämärä alkaa hiljalleen väistyä,
lumi saa vankan otteen valosta
ja sysää siimeksiä syvemmälle rääseikköjen sisään.
Talvinen päivä varmistaa otettaan.

Mikäs tässä kuolpunassa kuksehtiessa,
hiljaista on,
sen verta onneton pakkanen - ei edes napsahtele,
mitä nyt tintit mekastavat siitä edestä,
korppi vainen niitä kuostoltansa toruu.

Tuulenleuhka tiputtelee satunnaisella otteella tykkyä,
lumipaakkuja tupsahtelee tuon tuosta,
kahta puolta tampattua palasta osuu kupeille,
pääsosumilta on toistaiseksi vältytty.

Edessä päin luostakka tosin saa sätkyn,
on parahultaisesti kusemassa takajalat harallaan
kun lumimöykky kapsahtaa sen selkäpiille.

Lähtö turvan osoittamaan suuntaan valkiaa,
niin hopusti,
että papanoilla ryyditettyä kusirantua piisaa
hyvinkin kolmisen metriä - ellei ylikin.
Silmämääräinen arvio.

Muuten ei tällä eräretkellä mitään vakavampaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

PULLAN AHMiJA

PULLAN AHMiJA

Tulen tarinoita sadas,
tai kahdes;
joka tapauksessa kuivan kälväkkä,
ahavan paahtama ukonruipelo pölkyn nokassa.

Harrastaa armastaan - ahmii pullaa,
kääntelee sivuja mökeltäen intohimonsa lomassa:
"Runoilijan saa hirttää ilman muuta."

Eipä ole vastaanväittäjiä,
on niin laittamattomasti sanottu;
sitä paitsi sopivia puita on roppakaupalla,
toinen toistaan upeampia keloja tässä saarekkeessa.
Kyllä niihin kelpaisi ripustaa
minkä ammattikunnan taitava taitaja hyvänsä.

Upeat lieskat nuoleskelevat tervaa tihkuvia pöllejä,
ankaran musta savu purkautuu lounaan puoleen,
siilautuu rääseikön läpi
ja leviää laimentuneena kettuna jängän ylle.

Tuoksu ylettyy aikansa eeskahtaalle seilattuaan
toiselle reunalle kairaa,
tervainen aromi sipaisee pounun päällä
koirun unta torkkuvan repolaisen nokkaa.
tämä saa oitis jalat alleen;
vain helminauha jää juoruamaan selkosen elämästä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

PUTiN

PUTiN

Aurinko nousee,
aurinko laskee - maailma pelaa,
tola on taas ammoin asetetulla radallaan.

Siinä välissä - hyvinkin tavanomaista
kun sielut ovat palaneet;
haikeudet kasaantuvat rönsyileväksi laumaksi
joka järjestäytyy koht'siltään
valmistelemaan kevään ensioireiden odottelua.

Päivä päivältä parveiluaika pitenee,
varustusta lisäämällä mahdollistuu ulko-odottelu;
taivaalle pälyily saa liikkunnan tekosyyllä
yhä väkirikkaammat joukot liikkeelle.

Vartoilu kulminoituu reilun kuukauden päästä
tapahtuvaan someiluun tunturien tietämissä;
riemunkirjavassa päiväasussa,
sivakat topattujen lahkeiden jatkeena
samoillaan rinneravintoloista toisiin ja päin vastoin,
porkat henkisinä tukina.

Selkosten ihanan ääretön rajattomuus - ajattomuus;
hiljaisuus lytätty tamppareilla henkihieveriin.
Hesykasmia paritetaan Markkina-Saatanan toimesta.

Kaikki on hyvin paitsi Putin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

KONEVOiMA

KONEVOiMA

Sivakoiden laulu,
toinen kuiskii toisen suihkiessa;
hyvää kyytiä - hyvää puuta molemmat,
porkat tupsavat tahtia,
kenkäimet kirskahtelevat jäähän ylettyessään.

Jostain äärettömän suunnasta - aavalta kai,
kaukaa tunturin takaa,
kaartaa suksi kohollaan ummenkulkija,
vastaa ulinallaan valkean hyiseen hiljaisuuteen.

Siivetön pirunpuntari tupruttaa lunta pölyksi,
sarvissa irvessä vähäläntä ukkonen lähättää,
jäätyneitä hyttysiä hampaan raot mustanaan.
Tulee kohti sivakat syödäkseen;
porkat jälkiruuaksi.

Kolme kahdeksikkoa konevoimalla,
sivakkamiehen paskarinki;
siitä päästyään suksii nolona ranta-ahteelle,
riipii rinnuksen auki - ottaa sielun hyppysiin
ja kysyy loukkantuiko se.
Lukee luotteet varmuuden vuoksi.

Kelkkailija hyppyyttää rantatörmään,
surisija loikkaa suoraan lavalle,
kuski jatkaa ilmavoimiin lentoharjoituksiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

HEiKOTUS

HEiKOTUS

Ma kovin sitä jumalilta - omiltani -,
tovin rukoilin;
te kurjat Urbanistanin,
loukoissanne kivisissä lymytkäätte,
koloissanne harmahissa tekohymyn maassa,
ankeassa - surun murheen kalpeassa,
mis' ilo rehti - tyrmään salvattu,
kuoloansa ulajaa.

Poissa pysykäätte tyyten,
hurjain-, yltiöiden päiden maasta kaukaisesta;
te asukaatte tääl',
tykö väljähtyneen sivistyksen humun,
alla määräysten niljakkaisen ikeen.

Kärsikäätte.
Kieltoin sumun kietoessa sielun inhaan tuskaan,
pettymysten nielaistessa oneaisen mielen kielen,
raiskatessa tahdon miehen naisen oman soman;
kaiken olennaisen olevaisen.

Vaan tänne jääkäät - koittakaatte voittaa,
arjen olemisen ankeus - aistikaatte vankeus;
ma hylkään yljät harmajat
ja lähden outametsäin taitse kaukametsiin.

Ulapoiden yli ilakoiden - kauas taakse selkosmaiden.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

SiLMÄPELiÄ

SiLMÄPELiÄ

Monipolvista notkahtelua pilvipeitteen taholta;
lempoako tuo pannahinen kummittelee,
ujosteleeko mukamas paljastaa kuuman,
kullahohtoisen häpynsä,
sen jota koko arktinen luomakunta vartoaa
kuin hullu kuuta.

Ei tuosta ota selvää,
on tässä tähellisempääkin tekemistä;
notkua nyt jängän reunassa pöllikasalla kirveen kera,
vielä ilman ensimmäistäkään armon iskua
kelopölkkyjen odottaviin otsiin.

Hät'hätää kyhätty torkkotuli kehitysvaiheessa,
pienellä sytytyksellä;
pohtii vasta omissa oloissaan syttyäkö vaiko ei
kun sytyttäjä vaikuttaa olevan muissa maailmoissa.

Paatunut synninmusta asettuu vaivihkaa oksalle,
ihan sitä tehen eloaan lopettelevan kuoston yläosaan.
Pitää tiivistä silmäpeliä niestarepun kanssa.

Tuo alussa mainittu jatkaa jaakaamistaan,
arvailla saa alkaako purkamaan lunta vai pouistaako;
ote kirvesvarresta kohenee,
heilahtaa kourien kyydissä hirmuisen kaaren,
ensimmänen otsa parahtaa haljetessaan kahdeksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

TERVEYDEKSi

TERVEYDEKSi

Lumen huomaavainen kosketus;
sitä ripottautuu kasvoille karahkaa sivuuttaessa.
Seikka naurattaa ja itsessään.

Hillintä pettää lopullisesti
kun hipaisevan lumen suloinen tuoksu syöntyy
viekottelemaan haistinta.

Sisään vedetyn kipenen kutina saa koko sielun,
aina mahanpohjaa myöten kouraisten,
pärskähtämään - tyhjäämään ryönäiset putket.

Taivaallinen nautinto;
märän suolainen vesi tirahtaa silmänurkista
ja pirskottuu pyhän veden tavoin
koskemattoman lumen hymenelle.

Pelkkä ajatus santsista riittää virittämään
uuden väkevän räimäyksen - niin ankaran,
että puiten oksat kavahtavat varistamaan lumensa
hopeisina ryöppyinä kirivään pakkasilmaan.
AH - terveydeksi.

Kaiku vastaa: "Deksi, deksi deksi..."

Sitä vaan tulee sanotuksi kaikenlaista.
Elämä on kepeät lepeet sinisen autereen yllä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

SYKÖPAATTi

SYKÖPAATTi

Hiljainen - päättäväisen näköinen mies;
puurtaa tunturin kuvetta sik-sakkia -
kapuaa verkkaan tampaten,
tämä sisupussi.

Tulehtuneen on näköinen miesi;
kuumissaan, sivakoissaan,
siivet laskostettuna selkään - vöillä varmistetut,
reuhtomisen varalta.

Taukoamatta ei pysty, ei kykene;
tämäkään jyleä järkäle.
Huoahtamaan pysäyttää,
puhaltaa höyryä sieraimistaan kuin valas,
karvareuhkaa läpästä kannatellen.

Ensimmäinen mielen kuva on - syköpaatti -,
tullut jostakin sielunsa kiemurasta oikusta tänne,
päättänyt levittää siipensä kansakunnan ylle
ja lähteä liitelemään kohti tuntematonta
hyisen valkoisen meren tyvenessä.

Tälläisistä miehistä on pulaa;
enin osa tämän päivän sankareista värittää omia
urotekojaan baaritiskien värityskirjoihin;
perässähiihtäjät seuraavat ihaillen perseen takana,
vaikka lunta ei nimeksikään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

PYHÄTTÖ

PYHÄTTÖ

Tulen viehkein muoto on nuotio - kytevä kiihkein,
kuten rakkaudessakin;
ennakoi sitä räiskyvää tunnetta,
jos heittää jotain herkästi syttyvää
jo valmiiksi herkistyneen päälle.

Liekkien yksinkertaisen monimutkainen maailma;
kerta toisensa jälkeen se kutsuu äärelleen,
unelmoimaan tulevasta,
kaihoamaan haikeana mennyttä,
olemaan siinä nimenomaisessa hetkessä läsnä.
Ellei nyt henkisesti,
ainakin surkean räytyvän raatonsa muodossa.

Voi vain kovin kapeasti arvata
mitä lajitoverin humeetissa läikkyy,
hänen tovin tulen temppeliin tuijotettuaan.

Vaeltaako hereä sielu esi-isien aikaisessa taiassa,
vaiko jo tulevaisuuden sankarina,
ankaran tuoksinan hurmaannuttamana
ylenpalttisen kiihkeissä tiimellyksissä.

Salaperäisen tyytyväinen hymy ei paljasta sisintä,
vain onean apeuden murretun tolan,
rosoisen kuoren ehjääntymisen;
tulen ansiota kaikki tyynni.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

SUULLiNEN

SUULLiNEN

Paukkupakkanen,
puut rapsahtelevat epämääräiseen tahtiin;
seisahtanut tuuli päästää kaiun oikeuksiinsa.

Joskus - kerran pari kerrallaan -, kajahtaa niin,
että parhaimmillaan iukahtaa;
oikein jää soimaan korvatillikkana kuulimeen.

Ihastuneita pysähdyksiä,
väliin anturoiden narskuntaa kireässä lumessa,
samaisesti arvuutellen milloin kannattaa seisahtaa
ja kuullostella.

Koura livahtaa kintaasta,
sujahtaa peskin taskun syövereihin,
hamuilee tovin muun romun joukosta
kuni hyppyset osuvat peltiputeliin.

Kylki sen verta taskussa lämpimän puoleinen
jotta sitä kärsii kourassa pitää
kun vääntää erilleen mukikorkkia.

Harvoja paukkupakkasen riemuja tämä;
voi ottaa tujauksen pakkaselle,
hörpästä kuumaa mustaherukkaa suullisen.
Toki länsimainen tiede tuntee myös konjakin
sielun sulana pitämiseksi - rommista puhumattakaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

LOiKKA

LOiKKA

Ei ole niin väliä enää
millä konstilla sitä puuhaa itsensä tunturin päälle;
ummenkulkijalla, autolla, sivakoilla,
saatikka jalan tai lumikengin paarustamalla.

Noh - juoksemalla nyt ei sentään;
se ei kuulu Kulttuuriin,
juokseminen tukka putkella on sivistyksen heiniä,
mitä enemmän laukkoo sitä sivistyneempi.

Mutta kun on perillä laella - wimmansa päässä,
mielitekonsa vietin valmentamana,
arktisen hysterian parkitsema mieli kyllä
asettuu sopuisasti kohdalleen;
eikä sitä juurikkaan tarvitse hoputtaa
kuni se jo tekee loikan neljänteen ulottuvuuteen.

Maailma näkyy laveana houkutuksena - vissiin sama,
jota piru tarjosi muinoin piipelin mukaan Jeesukselle.
Ja tämä - aivan viisaasti - kieltäytyi kunniasta.

Oikein sielua hytkäyttää siellä kiirellä
kun muistelee mitä kaikkea se maailma tarjoaakin,
jos antaa sille pikkusormen;
oivallisen hyvin sieltä näkee,
että ahneuden ja vallanhimon kiimasta sekopäisiä
Narkissoksia on taivaanrantaa myöten mustanaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

OUTO HiNKU

OUTO HiNKU

Tunturin kiirellä juoksee puista väsätty harja,
huilaa melki näkimen ulottumattomiin - kuulimenkin,
jos karvareuhkan läppää ei löysää.

Pään tuuletusta sen kupeella;
on tässä taas eletty tovi väkevän ankarasti aikaa,
hellitty humeettia kaiken sorttisilla aivoituksilla niin,
että hykertynyttä oloa saa purkaa kihertämällä.
Tietty näin yksikseen - kun ei muita kuulijoita.

Pitäisivät lemmot - hyvän päälle käsittämättömät -,
jos eivät nyt kohteliaisuudesta ihan hulluna,
omasta mielestään ainakin omituisena höpöttäjänä.

Koiru päättää mennä kastelemaan kuivia puita,
kiemurrella alitse siitä missä aita on korkein,
niin sen tapaista.
Sen toilailu ei laukaise - lisää iestä;
hirisyttää lisää, pakkaa karkaamaan hohotukseksi.

Me elämme aivan kummassa maassa,
melkein kaikilla lajitovereilla hemmetinmoinen hinku,
jollakin aikaa vuodesta tänne arktiseen hysteriaan.

Eikan ja Helismaan luoma kiima toimii yhä,
lukuun ottamatta niitä kuolemattomia joiden
mielestä Urbanistan on maailman napa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

TUNNELi

TUNNELi

Unen haju tuoksuu kaikialla;
Höyhensaarille ei voi olla enää pitkä matka,
liikkeet ympärillä verkastuvat,
häilyvät leyhähdellen,
liudentuvat äärirajoilla kokonaan pois.

Säleiden läpi siilautuva sinervä kuun valo,
silta puuttuu - menninkäiset kyllästyneet
lopen tyyten yhdeksän €uron päiväpalkkaan;
sillä ei väsätä edes satuja enää.

Sivut kääntyvät empien;
naisen tuoksu ehtyy kevyeen huokaisuun,
haukotus pyritään saamaan kohtuudella viikatuksi
ja sivuun,
vartoomaan virkoamisen sietämätöntä kissaoloa.

Wällyn alta viekottelevasti pilkottava reisi
jää reunimmaiseksi mielen kuvaksi - ainoaksi,
ennen sielun sukeltamista untuvaiseen tunneliin.

Perillä kiihottavia usvaisia sanoja leijumassa,
hunajaisessa ilmapiirissä - vailla mitään järjestystä;
vapaasti poimittavissa niistä ihanimmat,
aseteltavaksi parhaimpaan mahdolliseen järjestykseen.

Tietysti ilman sääntöjä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

ViTiHUNTU

ViTiHUNTU

Hiljainen sade vaeltelee sinisessä eeskahtaalle,
tietämättä itseasiassa mihin mennä;
osuako ihmisten juuri siivotuille rantteille kiusaksi,
vaiko valahtaa vitelikön siimeksiin katteeksi.

Molempi hyvä - omasta mielestä,
sateiselle päälle oivallista terapiaa olisi nähdä
uksen raosta kurkottavan onean pörröpään
kiukkuinen naamari.

Kun se katselisi vähintäänkin äkeän oloisena
natturoiden leijua,
riistosta ja sorrosta vapaata tanssahtelua;
enimmäkseen kaikilla immelmanneilla
ja sitten loppupeleissä huoletonta heittäytymistä
pihamaan juuri kolatulle silolle.

Näitä miettii hitusparvi pilvenreunalla
ennen uhkarohkeaa purkautumista tyhjyyteen
ja hyvinpä mietti.

Sarastuksen jälkeen - huomenkoissa,
sikkuraiset silmät varustettuna nutukkailla,
kiikututtavat itsensä eellimäisinä permannon yli,
pirtin puolelle - raottamaan uutimia.

Pehmeääkin pehmämpi wälly kattaa koko siljon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

AJAN VALSSi

AJAN VALSSi

Yhdestoista päivä jo uutta
ja keinotekoinen vuosi vasta alullaan,
lapselliset hyvässä uskossa tötteröllään;
järki köytettynä räiskyviin pamauksiin taivaalla.

Lanka palaa.
Mikä ihmiskunnan suuri nolous
kun hyödylliset idiootit esivallan äkkimakean alla
taipuvat nöyristelemään ajan kulkua
ammoisten esi-isiensä häpeäksi.

Jossain hyvin hyvin kaukana hahmottuu
pohjanpalojen loimuttaman tunturin varjo,
omassa suuressa hiljaisuudessaan,
yksinäisyytensä verkkaassa virrassa lipuen;
tanssii paikallaan väkevää ajan valssia.

On omassa oikeassaan vuosimiljoonia vartonut
päätyäkseen näkemään tätä hulluuden
ylenpalttista runsaudenpulaa,
muutaman sadan vuoden häpeää.

Tätä samaa kummaa outoa,
ihmiskusiaisten toimesta julistamaa aikaa,
niin hektistä,
että se on jo ohi - tunturin mittakaavassa -,
ennen kuin sen ehtii sanoa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!