PORSAS

PORSAS

Arktinen hysteria hötkyilee eeskahtaalle,
hytisee pitkin aavoja selkosia,
värjöttelee joutilaanoloisena;
saattaa lempo pistäytyä kairassa,
piipahtaa naapuripalkisessa,
mutta aina palaa luotettavasti tammipakkasten
jäädyttämien jänkien yli sijoilleen ja on.

Syntymäpaikassa lienee kai sominta olla
jos on itsekseen kaunis;
timantteina välkkyviä nietoksia katsoi minne katsoi,
ruoskivan tuulen muotoilemia kulveita loputtomiin,
toinen toisensa päälle kavunneina ristiin rastiin.

Ihanainen näkymä kehystettynä;
niin hereällä sokerihuurroksella,
että se pelkästä silkasta ajatuksesta puhaltaa.
jo varisee hopeana kinosten hunnuksi,
keskellä äänettömyyden neljättä sinfoniaa.

Pussittamatta jää hurja hysteria - pakkaamatta,
sitä hanakasti kellekkään olla antamassa,
toimittamassa mieroon;
itsellä pysyy - tanakasti kahden kopran otteella.

Aina kun kyllästyttää - päästämä irti,
kyllä routa porsaan kotiin ajaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TÄHDENLENTO

TÄHDENLENTO

On niin hiljaista,
että revontulten jäljet hohkavat vielä kinoksista;
muutamia riekaleita lojuu siellä täällä,
ankara ryöppy on paahtanut kalottia hipoen ohi.

Enää typösen tyven taivas hehkuu upeana tähtisumussa,
linnunrata on juhlavalaistuksessa.
Sielu ei tee tenää.

Ääriltä erottuu rannaton, syvänsininen avaruus;
sen hailea kaiku kutsuu matkalle sfääreihin,
käsittämättömiin kosmisiin ympyröihin,
ulottuvuuksiin,
joissa eksyminen varmistetaan huikeilla nuoteilla.
Eikä paluusta samanlaisena anneta takuuta.

No kunhan jonakin,
että muistaisi edes käyneensä siellä
kun seisoo pöllästyneenä neljän tuulen tiellä.

Puoliksi sulaneet porkat pivoissaan,
kintut ja sivakat ristissä
ja hämmästellen yhä sitä mitä tulikaan toivottua
hetki sitten tähdenlennolta.

Vai onko siitä perhana jo vuosia;
ei ole tullut konttakirjaa pidettyä viime aikoina.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TUOHi

TUOHi

Jostain lemmosta iskee anhiton lihan himo;
salakavalasti selän takaa hiipii ja yllättää,
humahuttaa mieliteon sellaisella vimmalla sieluun
että kajahtaa.
Iskostaa jankuttamaan tuntikausiksi korvamatona,
jos ei heti äkkää antaa periksi.

Johtunee pitkästyttävän tympeistä pakkapäivistä
kun erityisen tähellistäkään asiaa juuri ulkona ei ole,
sen minkä nyt koirun elintoimien takia
pitää käydä pari kolme kertaa polkua junnaamassa.

Huiluntuhtiin tämä riivaus viittaa;
ulkosalla tuoksahti ohuesti palava koivu,
piisit nääs poravat taivasta joka puolla.

Oikeastaan tarkemmin ajatellessa - käristyvä tuohi.
Se vietävä kun sipaisee haistimen vomeronasaalielintä
lipevällä hipaisullaan,
niin puoli raatoa on sen siliän tien kääntämässä
rintamasuuntaa Onnenmaahan silmät nurin päässä.

Koirun pentele on selvännäkijä;
hoksaa lähiomaishoitajansa levottomasta sykkyilystä
oitis mistä on kyse - käristemakkaroista;
tekee ketku johdattelevia johtopäätöksiä
asettumalla lähtövalmiina ovensuulle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LUTALUTA-MiEHET

LUTALUTA-MiEHET

Keskitalven verkkaisuus viehättää,
tämä mitään sanomaton lempeän joutilas ämpyily;
oikeastaan ei mitään vakavampaa elettä,
ei mihinkään suuntaan.

Suomiuroon kaltaista jurottamista;
ollaan nyt pakkasia
kun kerta alettiin saatana.
Mitä tässä eeskahtaalle hötkyilemään.

Ehken päivän jatkumisen sentään huomaa - muutoksen,
jos harmaa vyöhyke sattumoisin sattuu,
ja tietenkin kovin tilapäisesti,
olemaan poissa iltapäivällä taivaanpiiriltä;
pitämässä ikävää jossain toisessa pitäjässä.

Purkua odottelevat nyt lutaluta-miehet,
aprikoivat kehittymistä - alkamista arvioivat,
pohtivat parhaita paikkoja;
vain yhdestä asiasta yhtä mieltä kaikki - koko maassa,
jää alla parhaat paikat.

Himmenee ja synkistyy,
näyttää lupaavalta,
kiikkustoolin ja akkunan väliä rampataan;
herkulliset kirosanat höystävät kahvihetkiä
viime talven pyyntiretkiä kuvaillessa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

iHAN KiHELMÖi

iHAN KiHELMÖi

Kultaisia lakkapäitä huurukuorrutuksella,
sininen vaihtunut ujoon puuntoon pilvien longilla,
soukat, nuokkuvat rungot huojahtelevat,
vaikka tuuli ei tunnu juuri muualla
kuin poskipäissä kihelmöintinä.

Pitkähkö tyven on ohi;
savut lakanneet poraamasta taivasta.
Kirkkaus kirkuu;
keskipäivä hoputtaa ajattelemaan nokilaseja.

Heh - nokilasit nokipannua - nokipannu kohvetta,
höyryävä kuksallinen nuotiota räiskymässä,
savun kiertymistä silmään - kirvelyä, kyyneliä;
tervaksen tuoksuista viipyilevää ilmapiiriä.

Arktinen kohtu - hui-haihattelevan sielun kotiloukko,
Ultima Thulen nostalginen salaisuus,
revontulten taivaalle liekittämä ankara totuus,
niin selvä epäselvä kutsu,
että tiinehtymään tullaan Kiinasta saakka.

Sietämättömän väkevää oleilua taivaanpiirin alla,
tulilla - jossakin tyvenessä maanpiirin onsilossa,
suojassa kaiken maailman jonniijoutavalta
ja valaistuminen;
se tapahtuu wällyn lämpimässä sylissä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KOHTAUS

KOHTAUS

Kahisevia ääniä kuuluu äänettömässä tovin,
kuni vasta pönäkkä narskuja vyöryy polun mutkasta,
puskee katerpillarina ummenkulkijan uralla,
tuhisee;
huurupilvi varisee kantapäiden takana hopeisena,
maailma pysähtyy pamahtaakseen aihkin kyljessä.

Korpin rinta on haljeta,
luulee kuolevansa elämänsä kuoleman,
mutta joutuukin karkaamaan siipispankoilleen;
varmuuden vuoksi.
Melkein ihmisiltä vaikuttavista ei aina tiedä.

Tintti-trio ei ole moksiskaan,
tuskin noteeraavat puhisijaa tuoksinassaan;
latvusten läpi tuikkivat säteet ovat sekoittaneet päät,
jäätyneitä titi-tyitä karautellaan vuorovedoin.
Elämä on muutakin kuin pakkasessa pörhistelyä.

Koirun motlake ei tiedä ollako edessä vai takana;
tulimmainen wimma värjätä törröttäviä korsia
saa sen hötkyilemaan eeskahtaalle.

Kahina hiipuu,
häipyy hurtta mukanaan horisonttiin.

Tavallinen ottaa paikkansa huurteisessa metsässä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SOOLO

SOOLO

Mystinen terhen kumpuaa sulasta mustasta,
tanssittaa itseään esiripuksi punaisen auringon eteen,
valo tulee taittuneena vaakasuorassa,
tismalleen metsänreunan tasalla;
jakaa värjäten maailman punaiseen ja tummaan.

Muutama narskuva askel vasemmalle - tai oikealle;
se käy hiljaisuudessa korvaan,
mutta hivuttautuminen tuottaa kiehtovia illuusioita.
Värin vaihtamiseen riittää kyykistyminen.
Kukaan ei ole näkemässä omituista sooloa.

Tumma pyörteinen vuo sivuuttaa kapeikon eleettä,
vapaus laventaa oitis,
kuni perspektiivi kaventaa sen taas viiruksi;
sopivasti ennen jään alle pujahtamista.
Haamut loikkivat viime tingassa riitteelle.

Helena Karan sisko huljuttaa varpaitaan vesikivellä;
pujahtelee uomaan niin sukkelaan,
että näpsäykset tuottavat tärähtäneitä ruutuja.

Ylävirran puolelta joukaisten kiljuntaa,
höperehtivien kuulimien takaumia joulukuulta;
vaikka kuin pidättelee,
pää tahtoo sittenkin vääntyä,
kääntyä tarkistamaan onko kuulossa vikaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

RiTUAALi

RiTUAALi

Herääminen pakkasaamun rauhaan on
aina oma viehättävä rituaalinsa;
havahtuminen nurkkahirren rapsahdukseen
aloittaa sielun varovaisen paluun
pähkähulluksi äityneeseen maailmaan.

Epämääräisen selkeä virkoaminen,
jumalat varoittavat sormiaan heristäin;
hivuttautuminen unen ja valveillaolon rajatilaan
käynnistää yhä pätkivän ajatuskoneen.

Keho ottaa vastaan ensimmäisiä suunniteltuja käskyjä;
varvas määrätään kuonon rooliin.
Vastahakoisesti - lämpimän peiton suojasta,
se mykeltää ulkomaille tunnustelemaan,
ottamaan atmosfäärin näytettä humeetin arvioitavaksi.

Käsi kurkottaa wällyn alta,
hyppyset hamuavat vähäisen valon kytkintä,
samalla kun kuulimet herkistyvät poimimaan
ensimmäisiä poikkeuksia vieressä lepäävän prinsessan
säännöllisen tasaisesta hengityksestä.

Naisen juovuttava tuoksu,
säädytön ajatus kiehnää heikkoon mieleen;
ajatusten hämärästä kiemurtava rietas kohveen himo
nujertaa mokoman haihatuksen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KATSEEN KESTÄVÄ

KATSEEN KESTÄVÄ

Viikon päivät kestänyt hiljaisuus ihastuttaa,
ei kai se nyt niin kovin poikeuksellista seisova tyven
keskitalven pakkasissa ole,
mutta vuoroveden kohinalla lataantunut humeetti
huomauttelee alvariinsa sivuajatuksena nykytolasta.

Koittaa vääntää asiaa maininkien puoleen,
luoda kaihomieltä;
saada ajatukset ryöppyämään meren lauluna
purskeina ja tyrskyinä.

Estelen - en millään hentoisi;
tämä huurteen koristama pitsimailma,
miljardeista taideteoksista koostuva kokonaisuus
on herkkyydessään sitä luokkaa,
että katseen kestää - ei juuri muuta.

Puhuminen, hohotus, kintaiden yhteenläiskäys,
koirun haukku, tuulen lempeäkin henkäys;
puhumattakaan auringon viehkeästä hymystä,
romahduttaa ympäröivän hereän maailman.
Loppu tulee katsetta vaihdettaessa.

On se hetki vuodesta
kun polkua astellessa varisee taikapölyä,
hipaisee nokkaa niin vietävän ihanasti,
että ylistävät sanat haihtuvat aivastuksessa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LÄPiVALAiSU

LÄPiVALAiSU

Kuu on taas katsottu tällä erää,
tuntui pysyvän yhä kannassaan - ikuisesti taivaalla,
ihmisten typerehtimisestä huolimatta.

Näinä huojuvina aikoina moni muukin tuijottaa,
kiristelee hampaitaan,
mikäli sattuvat olemaan eri ikenissä.

Kuu läpivalaisee historiallista perspektiiviä kelmeästi,
pysähtynyt hiljaisuus piirtää kinokseen menneisyyttä;
nähdä ja kuolla Rooma tuhoutui - romahti,
vaikka sen kulttuuriin kuului kehittynyt lukutaito.

Tänään lukutaito on huipussaan - laskutaito paskana.
henkinen tila rapistunut lumedemokratian uhrina;
miljardien roiskiminen nomenklatuuran taholta
ei saa aikaan mitään rietasta reaktiota.
Vain umpimielistä jupinaa, munien taskussa puristelua,
vapautunutta olutta vitukseen,
aamulla lisää olutta vitutuksen vitukseen.

Laskutaito on OUT, maailma on pysähtymässä,
taantuminen keskiaikaan uhkaa kokonaisia kansoja.
Tyhjänpäiväisyydet esitellään uutisissa.

Vallankumous keskeytetään vääntämällä sähköt pois.
Typertyneenä katsotaan sormea joka osoittaa kuuta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HERKKU

HERKKU

Mielellään sitä sujuttelee sivakoillaan
ummenkulkijan tallomaa uraa,
rahisuttaa karstannetta sen verta äänekkäästi,
että korppi pakkaa lentoon kelon oksalta,
siirtyy lakkapään suojiin kuikistelemaan
mikä lempo siellä mannun päällä rahuaa.

Siinä lykkiessä mielessä kiehtyvät
ja piruettia lyövät kaiken maailman joutoasiat;
niin tiiviinä vyyhtenä,
ettei siitä lopulta ota pirukaan selvää.

Kun maali alkaa häämöttää,
koirun tankki on saatu tyhjennettyä,
jok'ikinen korsi ja lumikokkare keltaiseksi värjättyä,
niin mikä se on siinä vaiheessa jo höllätä;
koukata ylimmäinen nappi auki
ja pistää tuuletus.

Voittajan on helppo hymyillä;
ensimmäistä kertaa sivakat näille lumille,
rottinkiporkilla kinoksia sestoen.

Itsensä voittaminen on parasta herkkua,
saa valita sitä myötä palkinnonkin;
tällä kertaa pari kuksallista kohvetta nokipannusta
ja norjalaismuorin omenapiirasta paratiisista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KUOSTO

KUOSTO

Huurteinen, paukkuva metsä,
äänet singahtelevat iukuen eeskahtaalle,
kaiku toistaa - sekoittaa pääpoloa hurmokseen saakka.

Sellainen räime saa helpohkon kevyesti
jo muutenkin itsensä kovin pieneksi noteeraavan
kokemaan luukasansa vieläkin pienemmäksi;
toki sievässä,
untuvalla kuorrutetussa nahkapussissaan.

Mutta että,
sitten yksi konkollaan oleva kuosto,
sen väkevä, harottava varjo kuun kelmeässä valossa;
kun siihen osuu oma ja sekoittuu,
sitä vaan yht'äkkiä ei ole olemassa.
Vain orpo, huurtuva ajatus pakkasilmassa.

Jos joku kekkaa lyödä rukkaset äkisti yhteen;
sekin karkaa - varisee hopeahileinä nietokselle
ja siinä koko juttu.
Mustat kumisaappaat törröttävät ammottaen.

Merkitään tiedoksi,
löytäjä vie kynnet nimismiehelle;
tämä raakkaa henkitunnuksen konttakirjasta.
 
Paukkupakkanen myhäilee muina miehinä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

UNiSONO

UNiSONO

Narskuvia askelia peräkanaa kahdessa jonossa,
anturat pölläyttävät hopeista taikapölyä;
pilvilampaan kohdusta ripoteltua huurretta
sormenleveys ummenkulkijan tamppaamalla uralla.
Suuri päivä.

Kolme mykkää kuukkelia lehahtelee,
kahuaa kuolpunassa uteliaisuuttaan,
kohkaavat tohkeissaan pakkasen puremaa,
eivät osallistu sinunkauppoihin.

Polun poikki singahtaa ankara paukku,
kuostoon on osunut, huuretta varisee;
linnut eivät säpsähdä - lotkauta kuulimiaan mokomasta,
jatkavat elämän pitämistä raiteilla.

Aurinko piilee sitkeästi haurun takana,
koiru on kuitenkin saanut varjon - on odotettavissa
että myös sielut kyköttelevät jossain värjötellen,
odotellen että saavumme kohdalle.
Äkin tulee seesteinen, humahtava tunne,
sielu asettuu sijaansa - vilkaisemme hymyillen toisiamme.

Sittemmin, taipaleen lopussa, ahku paljastaa toden:
turhaa ei ollut - tyhjää ei,
tinttien huikea unisono sillä hetkellä
kun kultainen kurra kapusi horisontin päälle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ANKARA OTE

ANKARA OTE

Maailmassa on varmaan tähellisempääkin tekemistä
kuin vartoilla varjon ja sielun paluuta;
tänään se nyt kuitenkin tapahtuu,
sikäli mikäli pilvenvarjot raottuvat,
sallivat kultaisen kehrän kurkistaa vaarojen välistä.

On se kuitenkin täkäläisille merkki,
pikemminkin lupauksen varmennus,
että tulevaisuus jatkuu,
vaikka kuinka tunnumme elävän parahultaisesti
pysähtyneen henkisen kehityksen vankina.

Pakkanen riekkuu äksynä,
suimii tuimana koivunkylkiä - mentävä on silti,
arkuus hiiteen, viehtymyksellä on ankara ote.

Vuoden ensimmäisessä sarastuksessa,
valon silminnähtävässä syntymisessä on hetkensä;
juhlallinen, mieltä wimmaisesti ravistava tunne,
ikään kuin pyhän aktin jälkeinen,
viipyilevä,
unen- ja valveen kaltainen mystinen rajatila.

Saman wanhan kokeminen uudelleen,
uudelleensyntyminen iänwanhaan totuuteen,
se koukuttaa - houkuttaa vuosivuodelta hakeutumaan
kuohuttavan tuntemuksen syntypaikalle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

REiKÄ

REiKÄ

Tuhnuisia viiruja taivaanpiirillä,
kuultavat hatarina hentoisen pilviharson läpi,
niin hereitä että vain ajatus osaa lukea niitä.

Paholaisen urut - musiikkia ilman nuotteja;
soinnut pitää keksiä - duurit lukemisesta,
mollit kokemisesta;
eikä koko hommassa ole tolkkua.

Utuisa kalsea kuu pitää yksin showta,
hullut ovat suorittamassa pääsykoetta lavitsoillaan;
nukahtaneita ei lasketa.
On niin visua hiljaista,
kuulee riekon kääntävän kylkeä kiepissä.

Koko kaprakka on melodraama - fiasko,
käpristellä joka kynsi kylmenimisen uhalla
kolmeakymppiä hipovassa äkeässä pakkasessa;
kameran akku hyytyy jo pelkästä uhkauksesta
käyttää sitä ulkona.

Sitä yksinkertaisuudessaan yksinkertaisesti herkistyy
miettimään miksi kuvahulluja varten tuulilasissa
ei ole objektiivin mentävää reikää.

On ajatteleva kottero,
mutta ei yhtä reikää perkele.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SiELUA KUTiTTAA

SiELUA KUTiTTAA

Tuntuu vihdoin kotosalta,
suven tuntumassa on saanut hiiviskellä työkseen,
sadatella moniaita viikkoja umpuilmassa;
jängät vuotavat,
jäät lainehtivat.
Siunailua on piisannut.

Alkoi aamusta kirkastumaan,
kirjokansi paljastui,
aamun orastus lupaili kohenevaa valoa,
vaikkei aika ole vielä ihan prikulleen.

Hymyilyttää,
tuikea pakkanen napsahtelee puissa,
iukaisee niin,
että kaiku sinkoilee oman aikansa,
hortoilee pitkin koivikkoa - piipahtaa vaarassa,
ennen kuin osautuu osoitteisiinsa.

Ponteva on kimakka paukku,
ripistää huurretta hopeasateeksi
kuoston oksalla istuvan tintin varpaiden välistä.

Saattaa se nyt olla kuvitteluakin,
mutta niinhän se runossa aina lähes kaikki
mikä ei ole totta.
Vaan valhetta ei sitten kipenettäkään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PiHA

PiHA

Uusi viattoman oloinen,
puhtaan valkoinen huntu kattaa koko tienoon;
rikkumaton pinta ikään kuin huokaa hiljaisuutta.

Imaisee muutamat harvat luudan nyyhkäisyt,
lapion terän kirskahdukset kohtuunsa
ja tasoittaa orastavan metelin,
häivyttää sen syleilyynsä.

Hiljaisuuden tykkänään meluton,
kaiken haltuunsa ottava kahmaisu koskettaa syvältä,
ravistaa mykistynyttä kokijaansa;
ajatukset häilyvät ajan virran vuolteissa.

Mielen williintynyt kuvitus havittelee taukopaikkaa,
pidättelee purskahtamaisillaan olevaa hykerrystä;
niin hyvältä se tuntuu
kun sisäistää äänettömyyden hoksaamisen.

Väistämättömät pihan aurausäänet.
kolahdukset, kalahdukset,
ne kaikki saadaan anteeksi - pyytämättä,
ilman että kukaan ennättää tulla synnintuntoihinsa.

Ei edes sekään tummakaprokkinen vieras,
joka pysähtyy tuokioksi ohimennessään
arvioimaan luomisen tyyliä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PERiNTÖ

PERiNTÖ

Jo vain se kiskoo tulen ääreen;
vastustamattoman vietävästi,
ei tohdi vastaanpanna - tällainen heikompi aines,
vaikka edellisen oleilun tuoksut vielä höystävät
atmosfääriä porstuaa sivuutettaessa.

Tahi saattaapa olla se syykin - itseasiassa;
narikasta roikkuva raihnas ulkokampes,
tuo monilla syntisillä tulilla itsensä paaduttanut,
lähes kaiken nuotiolla paistetun ja maistetun
käryt itseensä imaissut Tzekinmaan armeijan
jo ränsistymään käynyt parka parka.

Niin monissa liemissä keitetty,
että vain sota lienee epähuomiossa jäänyt väliin;
mutta niinpä yhä vain ensinnä ulos sukeutuessa
itsensä esille panee prameasti - houkuttaa väljyyn,
niin on suuri sillä mukaan tulon wimma,
on sen verran seurallista sorttia.

Ja mikä ettei,
nytkin sai huomion itseensä;
samaan syssyyn kietaisemaan sen harteille
ja napittamaan muutaman läven ikään kuin kihlaukseksi,
siteeksi ikuisesta ystävyydestä.
 
Mystisesti aistin siinä Svejkin perinnön.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PERHANA

PERHANA

Pakkanen on haistettavissa,
tyven, aivan liikkumaton tovi,
havainnon hoksaamisen aika - iktsuarpok,
vaikka lempeää on pitänyt hyvin vuodenvaihteen yli.

Joillakin seuduin jopa tuskahduttavasti;
apeutta mieleen tuoden,
luoden kapeutta ajatuksen kulkuun,
syytöslistaa kasaten,
perhana - ja aivan turhaan suuntaan.

On nääs sen verran epävarmaa,
että astuuko unihiekkaisin näkimin
lavitsalta noustessaan varman- vaiko kissan päälle;
sillä on merkityksensä.
Ensimmäiset askeleet ratkaisevat
miten humeetti käynnnistyy,
senkin - minkä puolen älli valitsee.

Ei muka muisteta tällaista koskaan olleen
ja muistamattomuudesta huolimatta
on soudettu keskellä talvea joulukirkkoon.
Seisoo paperilla.

Eikä se papin piru silloin
saarnannut ilmastoinninmuutoshallusinaatiosta;
synnistä puhui - tuntui kovin olevan sitä vastaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KEHiTERAHA

KEHiTERAHA

Ranttee on vielä kyllä puoliksi luminen,
ainoat äänet kuuluvat anturoista, kolasta ja keuhkoista;
rahinaa, kolinaa, ähkimistä - tuossa järjestyksessä.
Metsässä ei liikahda lehtikään.

Jokin outo kumma hiipii humeettiin - aavistus tai enne;
joka tapauksessa se havahduttaa äkin,
saa höristämään kuulimia.

Hairahdus kuulostella tuulta saa oudon käänteen
kun sitä ei kuulukaan;
kuuloluihin soimaan jäänyt ulajaminen on pois.

Humeettia siinä ensin epäilemään,
mutta sitten jo rietas ajatus oitis;
vasara ja alasin työttöminä,
saakohan nekin ansaita kolmesataa €uroa ilman,
että saavat rangaistuksen kädeltä joka ruokkii?

Voiko runoilija olla työkyvytön jos ei kuule tuulta;
puuttuu sävel, rytmi ja nuotti?
Pitäisi saada apurahakyyti meren rantaan
tahi tunturin huipulle - pääsisi luovuutta tekemään.

Ja pitäisihän se luoda loppurantteekin puhtaaksi.
Josko onnistuisi kaksi kärpästä samalla kehiterahalla?
Täytyy ottaa illallisella puheeksi valman kera.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ETELÄNELÄVÄ

ETELÄNELÄVÄ

Pohjoisen sinnikäs sinisen hämärän väki;
toivo ei koskaan menetetty,
vaikka epäily maailman loppumisesta
saattaakin kalvaa elämänpuuta kirvellen poikki.

Melankolia ei ole synti näissä oloissa,
ei sinne päinkään - päinvastoin;
raskasmielisyys on kallis pisara hunajaa,
mielen terveysvaikutteinen hairahdus,
valon kaipuun lempeä ajatus.

Joskus armollisesti parahduksen kera,
ääneen narahtaen
kun joku on aivan liian pistämättömän ihanaa;
vaikkakin sinisenharmaaseen kauhtanaan puettuna.
Se vasta mielen luo.

Suruvoitto;
vastapainoksi pinotaan hoppuamaton elämäntapa,
herramiesmäinen kohteliaisuus pilke silmäkulmassa.
Se antaa tyristille mukavasti kaistaa touhottaa.

Onpahan siinä samalla huvi ja hupa - tämä etelänelävä
ja kun se vielä kaivaa kuvettaan,
lyö väkitukun elinvoimaa kouraan lähtiessään,
niin sopii siinä kaamoksen loppumista odotella,
revontulten mellastaissa eeskahtaalle taivaanpiirillä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LÄHTÖPÄiVÄ

LÄHTÖPÄiVÄ

Kirvelee,
sen se tekee;
haikeuden vaikeus,
siitä huolimatta,
että ennalta jo määrätty lähtöpäivä,
mutta kun sielu on niin otettu.

Riipaisee.
Niin syvältä raapaiseva yksinkertainen karuus,
että sen kauneus suorastaan murtaa,
rikkoo entisen opitun monimutkaisen totuuden.

Yksinkertaisten elementtien salaperäisen
monimutkainen yhteensopivuus toistensa lomaan;
sen äkkääminen on,
kuin tulisi omaan uuteen wanhana tuttuna.

On outo, kumiseva onsilo tunne
ikään kuin olisi jo edellisessä elämässä
tämän saman elänyt.

Ei auta,
pakkaamista, järjestelyä, huolehtimista ja silmäilyä.
Hyvästelemistä.

Aika käy - ovi sulkeutuu,
lukko loksahtaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KÄÄRETORTTU

KÄÄRETORTTU

Saatanallisella haipakalla juossut lumi
muodostaa hulpioita dyynien huipuille;
käyristyy itsensä sisälle sikiöksi.
Joskus - hyvässä maailmassa,
sellaisesta saattaa syntyä jäävuoren poikanen.

Rietas mielikuvitus ottaa irtioton;
rohkenee sirotella sekaan kanelin taikapölyä,
jotta tästä yltyvästä takapihan komistuksesta
saadaan edustava kääretorttu vaikkapa
Lumisodan päättymisen muistoparatiisiin.
Ellei - pannaan pakkaseen.

Höperehtivä humeetti kuulee
kun Gladiaattorit tulevat Wanhojen tovereiden edellä,
vyöryvät rantatietä laitamyötäsessä,
satamassa raikuu lähtevien laivojen urkukonsertti.
Kuudella pillillä kolmelle merelle.

Rappuluudat olkapäiltä sojottaen - asennossa,
kyynelvuot uurteisilla kasvoilla tulvien,
seuraa lumiosasto hartaana paraatia.

Koillinen haipakka puhaltaa raivokkaan loppusoiton;
elonpiirit vaipuvat typertyneinä hiljaisuuteen,
tuuliviirit halaavat mastojaan,
aallot palaavat merelle - vuoksi huokaa lauhkeana.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HUOJUTAAN

HUOJUTAAN

Itä suomii kaheksan boforin ruoskalla,
Novosibirskista saakkako tuo ruoja sivalteleenee,
älli on talletettu visusti untuvapieluksen alle,
mustan lammaswällyn syliin.
Froua istuu päällä,
vahtaa humisevaa kaminaa sukkapuikoilla.

Silti haistelemaan on mentävä;
rantteelle ei hirviä tukkia tuulettumaan muita
kuin wanhan koinsyömän,
vähänlännän raatonsa - tässä karonkassa.
Ovi auki ja ulos!

Sitten huojutaan,
polvipussit lepattavat, kahahtelevat hinkatessaan;
sanat pakkautuvat puolimetriä suusta sinniteltyään
takaisin käkättimeen,
sekoittavat viimeisetkin järjenrippeillä kyhätyt,
lauseiden adjunktit ja predikaatit babylooniaksi.

Hiiijo-hoi - onpas haipakalla raipat;
seitsemän meren yli tuulee,
ravistelee peijooni ihmisen kehyksiä siihen malliin,
että hätäisimmät arkaparat pysyttelevät
ankarasti uksiensa takana.

Kiroilusta ei tule mitään - ei ketään ole kuulemassa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HUUTO

HUUTO

No olkoon,
meren vuodenkierto alkoi jo hyvän aikaa sitten,
yhdettätoista uutta päivää jo eletään,
vaikka ihmiset omaksi omineessa viisaudessaan,
muita suuremmassa - riekkuvat vasta ensimmäistään.
Hupinsa kullakin - juhlia nyt väärää päivää.

Tämän autiommaksi ranta ei voi tulla;
luihin ja ytimiin tunkeva,
sielunkin huuhteleva pureva viima ei houkuttele,
etenkään romanttisia nirppanokkia,
jatkuvaan draamaan mieltyneitä sitäkin enemmän.

Sisupussille tämä on ehken paras mahdollinen,
nooh - sanotaan varmuuden vuoksi kuitenkin,
vain toiseksi paras - paikka tuulettaa.
Saattaahan joku pentele keksiä vieläkin paremman;
on kohteliasta jättää sille sija.

Ihanat väristykset riipivät selkärankaa
kun tuuli riettaasti tunkee kalvosimista sisäpiiriin,
raapii kyynäreet linnunlihalle karvat pörhistäin;
ulottaa kielensä niskaan
ja ostaa koko ukkelin kaikkine karvoineen päivineen.

Ja sen aktin huuto saa valot syttymään akkunoihin.
Haavruuvakå se siellä?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!